^todellakin. Itsellä ollut nyt puoli vuotta vakituisessa ajossa all italian teräspyörä vannejarruilla. Halvempi kuin talouden lastenpyörät, mutta onhan siinä silti jotain snobahtavaaJonkun mielestä olisi varmaan vielä snobimpaa jos kyseessä olisi 30v nopsa
Spessun stumpjumperia ei voi pitää snobina kun niitä näkee vähän joka paikassa. Sähköversioita vielä enemmän.
Islat ja earlyriderit on tietysti monen mielestä pahimman luokan snobbailua nekin.
^juuri tästähän siinä viimekädessä on kyse, snobi on "lite bättre"
-94 Basson kiekot on i13Jotenkin oon selvinny
![]()
^ Moista snobbailun aihetta ei kannata jättää käyttämättä. S-Worksin voi moni tyossäkäyvä ostaa kaupasta, mutta -94 Basso on pari kertaluokkaa erikoisempi.
Pahoittelut offarin lässyttämisestä, koitan palata lähemmäs aihetta.
6.7 WTF/kg
Leveinä niitä muuten pidettiin silloin, kun alunpitäen ne kiekot kasasin eikä siitä ole miljoonia vuosia kuitenkaan. Kaiken lisäksi ne on aivan yhtä leveät vielä tänäkin päivänä ja aivan yhtä hyvät ajaa kuin olivat silloinkin
Mä olen jotenkin kuvitellut, että mua joku voisi melko helposti pitää vähän fillarisnobina Kingeineni, Pauleineni, Hedeineni, Maappeineni, PSN:neni ja District Visioneineni ym. mutta ehkä pelkät ulkoiset tunnusmerkit ei sitten riitäkään siihen.
Tässä muuten onkin mielenkiintoinen pointti; millainen itseasiassa on ”hieno pyörä”?
S-Worksin voi tosiaan suunnilleen kuka tahansa keskituloinen normaalin varallisuuden omaava henkilö ajaa kaupasta kotiin, jos sellaiseen haluaa rahansa laittaa kiinni. Ehkä oikeasti hieno pyörä onkin se ruoska, jossa näkyy koettujen seikkailujen tai koluttujen kisojen jäljet ja kymmenien tuhansien kilsojen aikana muotoonsa asettuneet omistajansa näköiset speksit, jotka ei aina ole täydellisen yhteensoituvia, värikoodattuja ja muutenkaan kuratoituja. Sellaista ei saa kuka vaan kaupasta ja sellaisen saadakseen pitää jo nähdä aika paljonkin vaivaa. Ehkä se ruoskasnobbailu on siinä mielessä ihan vähän perusteltuakin? Tai ainakin perustellumpaa kuin S-Works-snobbailu.
“Riding a good steel bike, I tell you, is the closest thing to flying without leaving the planet.”
Oma vähäinen kommenttini aiheeseen on, että en ymmärrä miten polkupyörä olisi joku snobbailu tai status esine. Suomalaisista ylivoimainen valtaosa saa palkkaa tai kohtuullista eläkettä ja jos sellainen ihminen sattuu pyöristä tykkäämään, niin ihan varmasti pystyy sellaisen heti tai pienellä säästämisellä hommaamaan, myös kalliimmasta päästä. Jos joku ajaa vaikka 15000 euron pyörällä niin ei minulle ainakaan tule siitä ajatusta, että täytyypä olla rikas ihminen.
Jonku E-mersun tai 500 bemarinkin saa vähän käytettynä semmoiseen hintaan, etten sellaistakaan ihmistä pitäisi minään autosnobina tai status-esineen omistajana.
^mutta katsos kun suomalaisen ajatusmaailman mukaa käytetty 20k saksalainen auto on munanjatke ja ökyilyä mutta 35k Corolla, Octavia jne. ovat vaan autoja.
Autolainassa tai rahoituksessa auto toimii vakuutena, en usko että kallista fillaria saa yhtä helpolla. Jos itse laittaisin 15k tiskiin niin ottaisin ennemmin 3 kpl 5k pyöriä kun sillä maantietykillä ei täällä ympäri vuoden pärjää ja olisi ankea ajaa talvi jollain markettimaasturilla.
kompaan kyllä frp, ajatusta. ehkä 15 v ajettua ja paljon, enkä juuri snobbailijoihin ole törmännyt. toisilla on enempi rahaa, tai ne käyttää isomman osan tuloistaan, jollain filo ja kledjut aina tiptop, jollain ei. mun näkemyksen mukaan enempi hlökohtainen mieltymys -ei halu snobbailla. mut noin yleisesti kyllä porukka haluaa parempaa välinettä kuin oikeasti harrastus ja oma taso tarkoittaisi. no sama autoissa - mitä tekee suomessa yli 200km/h vauhdeilla. mutta jos aikuinen hlö tykkää harrastaa ja pitää kunnostaan hyvää huolta filolla, niin kyllä se on oikeutettu ajamaan vaikka silla 15t colnagolla kunhan lapset on hoidettu kunnialla. voi sen rahan huonomminkin käyttää.
Petän heti lupaukseni. Status on usein/yleensä riippuvainen viiteryhmästä. Jollekin uusi golf driveri voi olla status esine hänen ryhmässään, mutta lauantain porukkalenkillä se ei ole status esine, ehkä ei edes mainittavan arvoinen puheenaihe. Polkupyorä, kallis tai harvinainenkaan, ei puolestaan ole kummoinen status esine Ruskeasannan Shellin parkkiksella lauantai-iltana (ei varmaan muulloinkaan). Jossain talonvaltaaja tms. porukoissa statusta ponkitetään ihan eri asioilla kuin jossain verkostomarkkinointipiireissä. Ihminen tuppaa olemaan sellainen elukka, että status on melko tärkeä vaikkei sitä itselleen haluaisi myontääkään.
6.7 WTF/kg
Vähän aiheen vierestä, mutta:
Nuo mainitut komponentit ovat omien markkinasegmenttiensä parhaimmistoa (vaatteisiin en ota kantaa, kun se on vähän vaikeammin mitattava alue). Mun kysymys on, miksi? Eikä tarkoitus ole kysyä mitenkään hyökkäävästi tai kyseenalaistaen, vaan lähinnä kiinnostaa se arvotus, miten päätyy esim Kingin ohjainlaakeriin cane creeking sijaan.
Esim. itse en koskaan osta mitään "parasta". Pysähdyn aina, kun tietty laatutaso on saavutettu oli se sitten pyöräkomponentit, vaatteet, keittiövälineet tai soittimet. Mutta en myöskään koskaan osta laadutonta paskaa. Toimivuus on korkea prioriteetti.
Andy Warhol sanoi joskus että Coca-Colassa on hienoa se ettei rahalla voi ostaa yhtään parempaa Coca-Colaa kuin mitä muutkin juovat.
Itse ajattelen tai joudun ajattelemaan, ettei hienommalla tai kalliimmalla pyörällä ajettu sadan kilometrin lenkki voi olla kokemuksellisesti yhtään parempi kuin minkä itse omallani ajoin. Luultavasti olen siinä väärässä, mutta se ei haittaa, kun en sitä todeksi hyväksy.
Stenun tapauksessa arvelen olevan kyseessä sen, että hän näkee eli katsoo ymmärtävänsä ja kokevansa merkityksellisen eron parhaan ja toiseksi parhaan välillä - ja kun toiseksi parhaan hankintaakaan ei oikeastaan voi perustella hinnalla, niin miksi ei hankkia se paras?
Snobiksi stenun tekisi se että hän todella pitäisi itseään parempana kuin muut siksi että hän on osannut valita parhaan. Tai se että hän uskoisi että hänen pitää hankkia paras (tai olla kokonaan ajamatta), koska hän on parempi kuin muut.
Kyllähän Kingin ohjainlaakeri hommataan sen merkin takia. Ei siksi, että se vaikuttaisi ajamiseen tai muuhunkaan mitään vrt. mainitun Cane Creekin laakerit. Näyttää hienolta ja tulee respektiä skenessä kun on King.
^Aiemmin Kingin ohjainlaakeri oli laadun tae, muihin verrattuna omaa luokkaansa. Silloin osoitti vain että pyörän kasaaja satsasi huoltovapaaseen laakeriin. Nykyisin muiltakin löytyy hyvin rakennettuja malleja, mutta halvimmat on syytä jättää kauppaan.
Ajamiskokemukseen vaikuttaa jos laakeri kolisee tai rahisee.
Ihan hyvä kysymys ja mahdoton antaa lyhyttä vastausta.
Muistaakseni se meni niin, että 2011, kun mä ostin sen Crosshairs-rungon, niin siinä tuli Kingin ohjainlaakeri mukana. Sitten, kun se runko ruostu puhki, lähti Kongalle korjattavaksi ja laitoin rosteri-Gravan tilaukseen, niin halusin siitä mahdollisimman huolettoman pyörän. Gunnarilla olin ajanut kaikemaailman vpxc:t ja muta-helcx:t ja myös työmatkat ympäri vuoden ja ohjainlaakerille ei ollut koskaan tarvinnut mitään, vaikka runko ympäriltä lahos, joten se oli helppo valinta myös Gravaan varsinkin, kun hintaero ei kuitenkaan siihen aikaan ollut kuin kymmeniä euroja.
Gravaan halusin sitten myös Kingin navat ja se oli isompi investointi, mutta laskin, että jos ajan niillä esim. kymmenen vuotta ja DT 240:een - tai vaikka DT350:een - jakaa vuosilla, niin sekin on ihan sama. Nekään eivät olleet siihen aikaan niin kalliita kuin tänä päivänä. Jos myisin ne nyt käytettyinä, niin tuurilla niistä vois saada sen, mitä maksoin uutena silloin.
Sitten jossain vaiheessa sen jälkeen, kun Crosshairs oli palautunut korjattuna Kongalta, ostin ebaystä käytetyt Kingin navoilla olevat kiekot myös siihen lähes nauruhalvalla. Se oli sellaista aikaa, kun kaikki vaihtoi cx- ja maantiepyöriään levarillisiin ja hyviä vähän käytettyjä vannejarrukiekkoja oli myytävänä paljon, kun jengi hankkiutui pyörän vaihdon yhteydessä eroon myös kaikista kiekoistaan.
Gravalla on ens kuussa ikää 8 vuotta. Ohjainlaakeriin en ole sinä aikana koskenut. Napoihin olen pari kertaa lisännyt rasvaa laakereihin ja ne pyörii vielä alkuperäisillä laakereilla ja vaparilla. Esim. sitä gravelkiekkolangassa käynnissä olevaa Zipp-saagaa lukiessa ei harmita yhtään, että tuli aikoinaan rahat laitettua Kingeihin. Uskoisin myös, että sitten kun tarve tulee, niin niihin saa varaosia vielä vuosienkin päästä.
Lisäksi kai siinä on vähän joku arvomaailmallinenkin valinta taustalla. Kun on itse pienyrittäjä, niin on kivempi laittaa rahojaan kiertoon kasvolliseen yritykseen kuin jonkun sijoitusfirman omistamaan konserniin silloin, kun se on järkevästi mahdollista. Joskin Cane Creek taitaisi myös olla ihan hyvä vaihtoehto siinä mielessä. Toisekseen mun tapa kuluttaa monia muitakin asioita on ”hyvää ja harvemmin” -tyyppinen ja samaa ajatusmaailmaa myyn työkseni.
En kyllä voi kieltää sitäkään, että olihan ne navat makeet silloin, kun ne sain, mutta se makeus häviää ja nopeasti nekin oli vaan navat muiden joukossa. Varsinkin tänä päivänä, kun puolentoista tonnin kuitukiekot ym. on enemmän standardi kuin jotain erikoista, niin ei vanhoissa Kingi-navallisissakaan kiekoissa ole mitään ihmeellistä mun silmissä. Hyvät luottokamppeet lähinnä.
Mua puolestani kiinnostaa, että millä määrittelet sen laatutason, johon pysähdyt ja miksi päädyt juuri sille tasolle?
“Riding a good steel bike, I tell you, is the closest thing to flying without leaving the planet.”
Ja millään muulla kuin Kingillä ei tähän päästä että ei kolise tai rahise?
Mulla on esim. fätissä ja jolla on ajettu syksyn kurakelit ja talvet jne. CaneCreekin 40-sarjalainen eikä se mitään rahise ja kolise. Tarkistanut olen kun olen muistanut ja smoothi on ollut aina. Fillari täyttää 10v tammikuussa. Noita saa kolme yhden Kingin hinnalla.
Voisin vielä lisätä, että mulle esim. Chris King edustaa jotain sellaista harvinaistuvaa yrityskulttuuria, jossa toiminnan ydin on siinä, että asiat tehdään niin hyvin kuin osataan - ei se, että ne tehdään niin kannattavasti kuin osataan. Mulla ei ole Kingin uudempien standardien ohjauslaakereista kokemuksia ja Stiggyssä taitaa olla juurikin tuollainen Cane Creek 40, mutta King kuitenkin tekee edelleen myös laakerit itse ja nykyäänhän Kingillä on myös se elinikäinen takuu, joten kai sillä hintaerolla jotain ekstraa saa edelleenkin. Cane Creekillä on myös elinikäinen takuu niissä 110-lakruissa ja niitä ei saa kolmea Kingin hinnalla.
“Riding a good steel bike, I tell you, is the closest thing to flying without leaving the planet.”
Jos ohjainlaakeri on nykytyyliin integroitu ja jos lisäksi haarukka on kuitua ja alakooli integroitu, niin laakerin valmistajalla alkaa olla vähemmän merkitystä, koska rakenne on sellaisenaan jo huono.
Tilanne on jo parempi, jos alakoolin saa naputella paikalleen, niin tiivistys voidaan toteuttaa tapaan Cane Creek. Sitten kun koko laakeri tarpeineen prässätään runkoon, niin kunhan runko on valmisteltu hyvin, niin laakerilla on loistavat mahdollisuudet kestää pitkään -homma on kiinni headsetin valmistajan kyvyistä.
Sama koskee keskiötä: prässätyt ovat rungon valmistajan toleranssien armoilla.
Mutta jos ohjainlaakeri kolisee, niin asennuksessa tai rungossa on jotakin vikaa.
Nyt jos palataan hieman takaisin ketjun alkupäähän, niin mun mielestä on lopulta vaan mukavaa kun ihmisillä on hienoja pyöriäOli ne sitten hyvin pidettyjä vanhuksia, titaanipyöriä kingin laakereilla, tai vaikka yksi päivä kun kävin kirjastossa ja oman pyörän viereen oli joku parkkeerannut kameleonttivärisen Asperon (sähkövaihteilla ja kuitukiekoilla) joka kiilteli auringossa
![]()
Uskoisin, että laakeriasioissa on kuitenkin merkitystä myös sillä, että miten, mistä materiaalista ja millaisin toleranssein laakerit on valmistettu. Lisäksi kai sekin vaikuttaa odotettavissa olevan käyttöikään, että ainakin noi kaikki vanhempien standardien Kingin ohjainlaakereiden ja napojen laakerit on alusta pitäen suunniteltu huollettaviksi. Niissä on se metallinen ”snap ring” ja uudelleenkäytettävä tiiviste (jonka voi myös tarvittaessa myös uusia). Voi verrata vaikka Cane Creekin 110-laakeriin.
“Riding a good steel bike, I tell you, is the closest thing to flying without leaving the planet.”
Mun on jotenkin helppo perustella "parasta mitä rahalla saa -ostoksia" sellaisiin juttuihin, jotka miellän ikuisiksi (Tubuksen/Nitton tarakkaa, toisen Kingin pullotelinettä), mut kulutusosissa hankkii sitten vaan riittävän hyvää. Ohjainlaakerit mulla taitaa olla kaikissa pyörissä jotkut ensiasennus-FSA:t, niin hyvin saattaisin hankkia vaan samanlaiset tilalle. Jos pitäis saada toisen väriset, niin sitten joutuis ehkä loikkaamaan kaikki muut merkit yli suoraan Kingeihin, kun ne muut on kumminkin rumia tai logot on liian näkyvät.
Mä tiesin teikäläisen tavasta keskustella, että sulta tulisi hyvä vastaus, mutta nyt tuli niin hyvä, että aloin pohtimaan omia arvojani. Mulla esim Kingin napojen kanssa esteenä on aina ollut hinta, mutta onhan ne nyt aivan järkyttävän laadukkaita ja niissä on hyvää teknologiaa sisällä.
Meinasin kirjoittaa pitkästi, miksi suosin DT Swissiä tai metallirunkoja, mutta ei sellaista romaania jaksa kukaan lukea. Tiivistäen mulla pyörien huolto ja rakentaminen on välillä isompi osa harrastusta kuin ajaminen. Esim. läskissä on shimanon kahvat ja maguran jarrusatulat, koska se oli hauska projekti ja lopputulos on lähes trickstuff-tasoa jarrutehoissa. Retkipyörässä on XT ja GRX takavaihtajista koottu frankenstein-vaihtaja koska halusin retkivälitykset ja hydrauliset jarrut. Kiekot rakennan itse.
Mä siis käytän paljon aikaa eri osien tutkimiseen ja teknisen dokumentaation selaamiseen. Nykyisin löytyy myös tosi hyviä youtube-kanavia, joiden fokus on pyörien ja osien valmistus- ja suunnittelupuolella. Niistä saa hyvää dataa esim. eri napavalmistajien toleransseista ja tavoista toteuttaa laakerien preload.
Mutta siis pointti: näillä eväillä olen hakenut sen tason, joilla saan mielestäni parhaan hinta/laadun nimenomaan kestävyyden ja huoltovarmuuden suhteen. Maksamalla lisää saattaisin saada ehkä hiukan lisää kestävyyttä, mutta todennäköisesti en. Paino tippuisi varmasti, mutta se on mulle toissijaista (mutta ei aina täysin merkityksetöntä).
Mutta kuten mainitsin edellä, nämä arvotukset voi ehkä muuttua. Jos vaimon retkipyörän jarruista jossain välissä aika jättää, saatan hankkia tilalle Paulit.
Ja on mullakin joitain täysin fiilispohjaisia hassutuksia. Maantiepyöräksi olisi löytynyt parempia ja halvempia pyöriä, mutta sen oli pakko olla Bianchi. Ihan jäätävän ylihintainenhan se oli ja pressfit-keskiö, mutta en jotenkin pysty kuvittelemaan muuta kuin Bianchia maantiepyöräksi. Ehkä joku toinen italialainen kelpaisi...
Että semmosta ajatuksenvirtaa
Juuri tämänlaista keskustelua tarvitaan enemmän foorumille. Kiitos El-Carpaso ja Stenu.
Mä otin Hopen ohjainlaakerin kun sitä rungon mukana tarjottiin ja hintaero Kingiin oli muistaakseni melkoinen. Ehkä King olisi ollut esteettisesti vähän nätimpi.
Navoissa olen mennyt DT350-linjalla, sillä mielestäni siinä on hyvä hinnan ja laadun suhde suhteessa omaan budjettiini. Ongelmatonta menoa onkin ollut. Pari kertaa olen avannut takanavan, puhdistanut ratchet-kiekot ja laittanut uudet rasvat. Ajettu about 15 000 km. Etunavaksi valikoitui tosin 350-navan huonon saatavuuden vuoksi Mavicin napa, mutta edessä se nyt on melko sama mitä siellä pyörii.
Pohdin myös huollettavuutta kun speksasin tuota pyörää. Halusin teräsrungon, kierteellisen keskiön eli BSA tai T47, ulkoiset vaijeriviennit ja kiekot j-pinnoilla sekä ulkoisillä nippeleillä. Tämän jälkeen olen vielä vaihtanut sähkövaihteista mekaanisiin. 11-vauhtinen Shimano on niin tuttu että sen säätää kohilleen ja jarrut ilmaa vaikka silmät ummessa.
Runkohan oli kallis, mutta toisaalta, jos ajan sillä 10 vuotta niin aika se ja sama maksaako se 1500 vai 2000 euroa. Lisäksi halusin hemmotella itseäni 40-v syntymäpäivälahjalla.
En tiedä keskustelun tasosta, mutta eikö edelleen mennä henkilökohtaisiin mieltymyksiin? Perustelee ne sitten millä hyvänsä.
Mä hankin sellaisen pyörän ja/tai komponentit, mitkä koen itseäni miellyttäväksi ja jotka haluan omistaa. Koskaan en ole hankkinut Chris Kingin ohjainlaakeria tai Hopen jarruja. Ne ei vaan kiinnosta minua ja joku Cane Creek/Shimano hoitaa hommansa eleettömästi. Se ei toki tarkoita sitä, etteikö joidenkin xtr-jarrujen hinnalla saisi jotain toista enemmän rispekstiä keräävää. Mutta se ei ole mulla se ohjaava tekijä. Enemmän ehkä huollettavuus ja se, että samat tai saman valmistajan komponentit on useammassa pyörässä, kun noita itse kasailee ja huoltaa.
Niin kauan kun omillaan ostelee, niin eipä näistä ole vastuuvelvollinen kuin itselleen ja ehkä vaimolle.
Jotta tuosta meikän viestistä ei muuten saisi sitä kuvaa, että olen mekaanisesti pätevä ja siksi tiedän muita paremmin (sitä en tarkoittanut), niin yksi olennainen seikka unohtui mainita.
Mä olen fillaroinut 18v eteenpäin opiskeluiden läpi rahoittaen harrastuksen 100% itse. Tuon taustan myötä mulla on edelleen vahvasti läsnä hinnan painottaminen hinta/laatu-ajattelussa. Siitä toisaalta on myös kehittynyt mainitsemani speksien vertailu, että ostettavat komponentit on varmasti mahdollisimman luotettavia. Eli vaikka Kingin ohjauslaakeri on varmasti pitkäikäisempi kuin cane creek, niin ei vaan vielä ole pystynyt, vaikka budjetti nykyisin antaisikin myöten.
Kirjanmerkit