Tunnistan tämän ilmiön.
Se on vielä siitä petollinen että oma vauhti monesti paranee ilman että sitä itse huomaa. Rasitus kun ei välttämättä nouse yhtään yli sen oman normaalin (koska on jostain syystä sattunut ajamaan oman normaalinsa alarajalla).
Vähän samankaltainen juttu on myös, kun oma vauhti paranee ohituksen jälkeen. Tarkoitus ei välttämättä ole millään lailla pyrkiä ajamaan vähintään samaa vauhtia kuin ohittaja, mutta niin vain käy kun on ikään kuin herännyt. (Minulla itselläni tämä vauhdin paraneminen tapahtuu yleensä pyöritysnopeuden kasvamisena kohti yhdeksääkymmentä, koska myöhäissyntyisenä maantiepyöräilijänä kadenssini tahtoo vieläkin laskea, ellen kiinnitä siihen erityistä huomiota - tai saa edellä ajavan nätistä pyörityksestä potkua omaani...)
Kirjanmerkit