Koska viimeksi ajoit?

Aihe: Koska viimeksi ajoit?

  1. paaton said:
    Minä katselin aamulla keliä ja päätin lähteä duuniin. To ja Pe ajoin kelvejä 60km pimeässä tihkusateessa, mutta jostain syystä tuokin tuntui paljon mukavammalta mitä tämän aamuinen keli.
    Kauhea tuuli, rohisevat nastat sepeliä. Pimeällä tuollaisia ei ehdi ajattelemaan.

    Nyt illalla sitten taas välistä traineria ja olo rennoksi.
     
  2. Käyttäjän 'stenu' Avatar

    stenu said:
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti JackOja Katso viesti
    Tänään tammikuun pakkosatanen, neljä kierrosta suolaympyrää vastapäivään…Rankkaa oli, helvetillinen lounaistuuli.
    Sanoisin, että ilman sitä tuultakin vaatii jonkin verrankin sisua rouhia asfalttia nastoilla umpitylsää reittiä 5 tuntia ja puolet reissusta vielä itäväylän lauantailiikenteen melussa ja pakokaasuissa. Mä yritin kepusatkua tänään, mutta ei riittänyt sisu, vaikka oli ihan hyvä äänikirja ajanvietteenä. Nastat oli sitäpaitsi ihan väärä valinta sinne, kun auratuilla teillä olisi aivan hyvin pärjännyt vaikka 33 mm krossirenkaalla. Griswoldeilla ajaminen on aivan p…stä silloin, kun niille ei oikeasti ole tarvetta.
    “Riding a good steel bike, I tell you, is the closest thing to flying without leaving the planet.”
     
  3. Käyttäjän 'JackOja' Avatar

    JackOja said:
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti stenu Katso viesti
    Sanoisin, että ilman sitä tuultakin vaatii jonkin verrankin sisua rouhia asfalttia nastoilla umpitylsää reittiä 5 tuntia ja puolet reissusta vielä itäväylän lauantailiikenteen melussa ja pakokaasuissa...
    Sisukas oon, myönnettäköön

    Kauheaa se toki oli, mutta piti tehdä noin. Kivat reitit pitkälti ajokelvottomia. Nastat oli turhat ja lokarit myös. Tuuli oli kuivattanut suolakuran.
    Ekan kierroksen jälkeen tuuminkin jospa ajaisi kotiin vaihtamaan titskufillariin. Pidin mahdollisena kuitenkin sellaista, että saan tarpeekseni ja ajelen jonnekin jäätiköille ja/tai kuraan ja jätin sen ajatuksen. Kepun jäätiköillä ja kurassa olivatkin ihan kivat.
     
  4. Käyttäjän 'izmo' Avatar

    izmo said:
    Sähköpyörä Nokian kallioita 42 km ja nastat eivät olleet turhat tällä kertaa
     
  5. Käyttäjän 'M Suikkanen' Avatar

    M Suikkanen said:
    Äsken asfaltil ja jäistä luontopolkuu yhteensä 29 km.
     
  6. Käyttäjän 'Taimo M.' Avatar

    Taimo M. said:
    Tammi satkun äsken heitin.
    "You brought two too many - Monettako kertaa sä katot tota?"
     
  7. Käyttäjän 'xs2jammu' Avatar

    xs2jammu said:
    1,5h tänään ja oli jo kolmas kova tuulinen lenkki peräkkäin tällä viikolla.
    Don't ride faster than your guardian angel can fly!


    http://pd.kuvat.fi/
     
  8. Käyttäjän 'Rapis' Avatar

    Rapis said:
    Tänä aamuna aurinkoa, asfalttia ja merenrantaa 38 km, 1:44'31. Nastarenkaat edelleen hyödylliset
     
  9. Käyttäjän 'JackOja' Avatar

    JackOja said:
    Äsken. .

     
  10. Sivustakatsoja said:
    Tänään reilun satkun pelkkää asfalttia sinkulalla. Tihkusadetta, räntää, tuulta ja vartin verran aurinkoa. Kotiin tultuani pesin pyörän, kävin suihkussa, söin ja kävin sohvalle hetkeksi maaten: kehon ja mielen valtasi mukava raukeus. Tässä oli jotakin samaa kuin joskus aika kauan aikaa sitten.

    Yksivaihteisella kun saa välillä puristaa ihan kunnolla ja välillä rullailla tasaisella välityksen loppuessa, niin fiilis on toinen kuin vaihteellisella.

     
  11. paaton said:
    Ai että. 60km lenkki kehä3. Aste pari lämmintä ja sataa vettä ja räntää välillä reippaastikkin.
    Ihan mahtavaa. Trainerointi on prseestä.
     
  12. Käyttäjän 'Kepsu' Avatar

    Kepsu said:
    40 km Ventureilla. On ihanat renkaat.
    Moottori olet sinä.
    Think for yourself, question authority!
    Meidän jälkeemme hiljaisuus
     
  13. Käyttäjän 'izmo' Avatar

    izmo said:
    Pirkkala Nokia Pirkkala ja jotenkin alkanut välttään Pirkkalan pääväylää kun se talvikunnossa pito meni aika kehveliksi jo talven alussa ja nyt on jäljellä paksu sepelikerros .. jotenkin sai hämmästellä kun tratkori ajaa lumen tai sohjon päälle pelkkää sepeliä
     
  14. Käyttäjän 'xs2jammu' Avatar

    xs2jammu said:
    Tänään hain 52 pikkuruutua ja 5 isompaa
    Don't ride faster than your guardian angel can fly!


    http://pd.kuvat.fi/
     
  15. Yedi. said:
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti izmo Katso viesti
    .. jotenkin sai hämmästellä kun tratkori ajaa lumen tai sohjon päälle pelkkää sepeliä
    Ehkä on olettama, että (renkaiden) tappajasepeli tuhoaa myös lumen ja sohjon?
    Nimimerkillä 'yedi' vuosia sitten. Wanha salasana on unohtunut, niin jatketaan uudistetulla nimimerkillä...
     
  16. Käyttäjän 'Taimo M.' Avatar

    Taimo M. said:
    Eilen ja tänäänkin pitäisi.
    "You brought two too many - Monettako kertaa sä katot tota?"
     
  17. Ari Fill said:
    Maantiepyöräkausi avattu tänään Vahterusringillä! Kyllä maantiepyörällä ajo on sentään hienoa! Matkaa kertyi 50 km ja nousumetrejä 675 m.
     
  18. Sivustakatsoja said:
    Tänään jotain kolme tuntia maastossa Konalla -oli hauskaa. Ensin piti lähteä sinkulalla ajamaan, mutta aamulla olikin tien pinnat jäässä.

    Säätiedotusta kun katselee, niin taitaa maastoajokausi alkaa: kuivaa ja yöpakkasia. Sinkulallakin toki pääsee, kunhan keli muuttuu vakaaksi, niin tienpinnat kuivuvat.
     
  19. Käyttäjän 'JackOja' Avatar

    JackOja said:
    Äsken helmikuun pakkosatku. Runskille N'avettaan ja sitten hieman kiemurtelua pikkuruuduilla.

    Olikin helmikuun eka lenkki ja siksi alkoi vähän nihkeästi. Viidenkympin tienoilla alkoi lihakset lämmitä ja alkoi kulkea paremmin.
     
  20. Käyttäjän 'M Suikkanen' Avatar

    M Suikkanen said:
    Tänää aamulla 33km. asfalttii ja peltotietä.
     
  21. Käyttäjän 'Taimo M.' Avatar

    Taimo M. said:
    Tänään helmisatku alta poikkee.
    "You brought two too many - Monettako kertaa sä katot tota?"
     
  22. Käyttäjän 'JackOja' Avatar

    JackOja said:
    Maastoilua kolme tuntia äsken.

     
  23. jalava said:
    Tänään jäällä ruutujen perässä mutta railo esti aikeet.
     
  24. Käyttäjän 'Fillarijeti' Avatar

    Fillarijeti said:
    Tänään 54 km soraa ja pikeä 90-luvun gravelilla ja 2.1" nastarenkailla.
    Kotikaupungin katu oli hiekkainen tie, siinä Anglia katolleen kääntyi.
    Gösta Sundqvist: Teuvo, maanteiden kuningas
     
  25. Käyttäjän 'izmo' Avatar

    izmo said:
    Eilen Pyhäjärven jäällä mutta ei parane mennä edes likelle Rajasalmen siltaa kun siellä 2 km pitkä sula railo
     
  26. Käyttäjän 'xs2jammu' Avatar

    xs2jammu said:
    Vakio 1,5h tänään jäisiä pikkuteitä hakien muutamaa uutta ruutua.
    Don't ride faster than your guardian angel can fly!


    http://pd.kuvat.fi/
     
  27. Ari Fill said:
    Tänään gravelillä 70 km Turun seudun kelvejä (Turku, Lieto, Raisio, Naantali). Erittäin hyvässä kunnossa olivat kelvit. Lumesta ja jäästä ei tietoakaan. Olivat joko kokonaan paljaita, hienolla hiekalla hiekotettuja ja jossakin kohdissa myös soraa oli käytetty. Soraa oli lähinnä käytetty länsipuolella Naantalissa ja Raisiossa.
     
  28. Käyttäjän 'JackOja' Avatar

    JackOja said:
    Äsken kolmisen tuntia kakkosgrävelillä. Muutama tärkeä pikkuruutu, mm. Kilon kartanolta vielä yksi puuttuva tulevaa Kilonkartanonbaanaa(!) pitkin. Mutta kysyttäessä en tuota myönnä. Kiva pieni lumisadekin luomassa tunnelmaa.
     
  29. Sivustakatsoja said:
    Eilen sinkulagravelilla jotain 30 km, ihan koeajoa välitysten vaihdon jälkeen -kunhan mies tottuu, niin ehkä eteen voisi myöhemmin laittaa vielä pykälän isompaa.

    Contin kitkarenkaat eivät halua asettua sisureillakaan kauniisti, vaan jäävät mutkalle. Illalla vaihdoin vähän pienemmät sisurit, mutta silti jäi takakumi soikeaksi -ehkä pitäisi laittaa vähän talkkia, mutta sitten sisuri saattaa liikkua ajaessa.
     
  30. Sivustakatsoja said:
    Eilen maastossa vajaa kolme tuntia. Enempää ei oikein olis jaksanut jumpata.