^Miksi? Mistä tunnet tai luulet jääneesi paitsi?


Minulla se oli mukana alusta asti, kun aikuisiällä (ja ilman junnu-urheilutaustaa) aloitin juoksemisen. Mutta vaikka tuommoiset 40-60 minuutin peruslenkit menivätkin melko lailla vaivatta, en koskaan kokenut minkäänlaista valaistumista. Toisin sanoen, pidän siihen hurahtaneita yhden sortin lahkolaisina tai samalla lailla hypetyksen vieminä kuin päkiäjuoksun innokkaita lähetysaarnaajia

Mutta silloin kun viitsin pysyä objektiivisempana voin toki myöntää että onhan molemmilla ansionsa ja luulen voivani vilpittömästi sanoa että olen iloinen niiden puolesta, jotka kokevat jotain saavansa tai joiden jalkavaivat ovat taakse jäänyttä elämää.