^ Lajitreeniin saa tietysti variaatiota kuormaa muuttamalla, mutta ennenkuin lähtee keksimään uutta harjoitusvälinettä, kannattanee asiaa ajatella hiukan ja muistaa että pyöräily perustuu mekaanisen laitteen kuljettamiseen. Sen takia saatavilla on jo helpompia tapoja vaihtaa harjoitusvastusta. Arkikielessä niitä kutsutaan mm nimillä "ylämäki" ja "vaihteet".

Ja kyllä noita keinoja on käytetty, huhu mm kertoo, että Chris Froome harjoitteli juniorivuosinaan pyörällä, jossa jarru tahallaan laahasi koko ajan. Tehokkuutta on myös tutkittu ja sen osalta tulos on, että jos vaihtoehtona on voimatreeni ylisuurella vaihteella tai punttitreeni salilla, salitreeni antaa paremman lopputuloksen.

Huomiona myös vaikutus lihaskoordinaatioon: esim sulkapalloa voi harjoitella pelaamalla sitä raskaalla kössimailalla. Se parantaa lyöntivoimaa, mutta tavassa on riski mikäli toistoja tulee liikaa. Jos treeniä ei päätä lyöntiharjoitukseen normaalipainoisella mailalla, koordinaatio eli "pallosilmä" tottuu väärään painoon ja lyönneistä tulee vähitellen epätarkkoja eikä peli enää suju. Pyöräily ei vaadi yhtä tarkkaa hermotusta kuin pallopelit ja riski on pienempi, mutta asia kannattaa silti pitää mielessä.