Enää puuttuu että joku just stop oil protestointiryhmä tekee jonkun sabotaasin. Niistä ei ole vähään aikaan mitään kuullutkaan.
Enää puuttuu että joku just stop oil protestointiryhmä tekee jonkun sabotaasin. Niistä ei ole vähään aikaan mitään kuullutkaan.
Olen varsin suurella todennäköisyydellä ns tavallinen ihminen. En silti harrasta mitään noita mainitsemiasi tavallisten ihmisten lajeja, koska geeniperimäni on liian tavallinen. Laji kuin laji, siellä on urheilemassa poikkeusyksilöitä, joille sattuma on evoluutioketjussa antanut eväät juosta kovempaa, hypätä korkeammalle tai loikata pidemmälle.
Niin että kiellettäisiinkö saman tien myös kaikki lajit joihin vaaditaan jotain lahjakkuutta, jotta taviksilla olisi paremmat mahdollisuudet osallistua (ja Suomikin saisi edes joskus mitalin jostain lajista)?
Niin, jos haetaan lajeja, joihin kaikilla maapallon ihmisillä olisi tasavertainen mahdollisuus osallistua ja treenata, vähiin jää. Paljasjaloin juoksu ehkä, mutta silloin sorsitaan Eskimoita jne. Maima on epäoikeuden mukainen ja kisat sen mukaiset.
Vanhan infran ongelma, kun sadevedet ja caccavedet menevät samaan viemariin.. ja päätyvät puhdistamattomina Seineen, kun sateella jätevesipuhdistamojen kapasiteetti loppuu ja tulee yli- ja ohivuotoja. Suomessakin on tuollaisia tehty viime vuosituhannella ja ovat osin edelleen käytössä. Uudemmilla alueilla sade- ja hulevedet viemaroidaan erikseen caccaviemareista.
Yocce on caccapro![]()
The present now will later be past.
Kukahan tässä on niitä kieltoja ja rajoituksia esittänyt? Minä katson ilomielin ratsastusta ja purjehdusta, ellei satu parempaakaan tekemistä olemaan. Samoin seuraan ensi viikonvaihteessa rallin Suomen osakilpailua (ai saakeli, siinä vasta kallis laji) ja formulaakin joskus satunnaisesti. Ei ole ihan halpaa sekään harrastaa. Noita halpoja jokamieslajeja, kuten yleisurheilu, en viitsi seurata, ne on tylsiä katsoa. Vielä tylsempää on tosin 50 kilometrin hiihto väliaikalähdöllä, sitäkin on joskus kauan sitten tullut seurattua livenä Salpausselällä.
Oikein mieltäni lämmittää kun "Teköäly" jauhottaa palstan mielipidetyranneja![]()
Toi Chat GPT:n linja on kyllä tuttu monen vuosikymmenen ajan suomalaisten urheilupäättäjien piirissä. Heijastelee ehkä suomalaista sielunmaisemaa aika hyvin, ei kannata ryhtyä jos menestys ei ole varmaa. Jos urheilumenestys on minkäänlainen mittari, niin tämä linja ei oikein toimi.
6.7 WTF/kg
Ratsastuksesta en tiedä, mutta sattuneesta syystä tuon yhden kisoissa olevan suomalaisen naispurjehdustiimin touhuja jonkun verran tuntevana (Veera Hokka purjehtii speksaamissani vahvuudellisissa laseissa ja tää pitää kuiskata tosi hiljaa, jotta ei tuu ongelmia Rule 41:n kanssa…) tähän pitää todeta, että ei se harrastamisen/ammatin rahoitus pelkästään papan lompakosta makseta, vaan touhun kustantaa pääosin yritykset, jotka katsovat saavansa positiivista näkyvyyttä vastineeksi rahoillensa. Toki tuon onnistuminen vaatii urheilijalta vähän muitakin ominaisuuksia kuin vain sen, että on hyvä lajissaan, mutta ensimmäinen edellytys ei kuitenkaan ole papan paksu lompakko. Eikä nuokaan naiset ole purjehdusta aloittaneet 49er:eilla vaan huomattavasti edullisemmista junnuluokista. Optimistijollia tai Zoomeja yms. löytyy varmaan kaikilta nuorisopurjehdukseen panostavilta seuroilta lainattavaksi, joten purjehdusharrastuksen aloittaminen ei välttämättä edellytä edes omaa välinettä. Lisäksi en olisi lainkaan varma siitä, että suomalaisen 49er-tiimin vuosibudjetti olisi yhtään sen suurempi kuin vaikkapa olympiatason jenkkipikajuoksijan.
“Riding a good steel bike, I tell you, is the closest thing to flying without leaving the planet.”
Uutisoinneissa ainakin ovat kovasti valitelleet välineen kuljetuskuluja ympäri maailman kisoihin ja harjoitusleireille. Taitaa juoksutrikoot ja piikkarit olla edullisemmat kuljettaa. Ja kuulemma jos tosissaan purjehditaan, purjeita pitää vaihtaa aika nopealla temmolla. Eli kyllä se pappan lompsan on olla tukevassa kunnossa purjehtijoilla.
SLAVA UKRAINI! Oikeat päätökset eivät tunnu valinnoilta.
Stenu meinasi tuossa kausibudjettia. Veikkaan ettei monikaan purjehtija tee tuota touhua ammatikseen.
Niin ja ChatGPT:n kommentissa viitattiin yleisiin harrastusmahdollisuuksiin. Mä purjehdin erilaisilla jollilla noin 10-vuotiaasta parikymppiseksi ja voin vakuuttaa, että ei ollut pappan lompakko mitenkään erityisen paksu. Eikä se sitä edellytä nykyäänkään. Tällä foorumilla moni laittaa omiin fillareihinsa moninkertaisesti sen rahamäärän, mitä jälkikasvun purjehdusharrastuksen aloittaminen vaatisi. Toki kulut kasvaa, kun mennään olympiatasolle tai touhu muuttuu muuten ammattimaisemmaksi, mutta kuten todettua purjehdus on sellainen laji, mihin toistaiseksi on löytynyt sponsorirahaakin.
Ilman sitä, että meillä on Ronjia ja Veeroja olympialaisissa kevytvenepurjehduksesta kiinnostuneita junnuja olisi nykyään vielä vähemmän. Lajina se vaatii pitkää pinnaa ja keskittymiskykyä, mitkä ei ole varsinaisesti nykymukuloiden vahvoja puolia eikä mun tietämän mukaan jollakursseille tulokkaita ole mitenkään liikaa tyrkyllä.
E: Katsoin, että esim. Espoon merenkävijöillä viikon jollakurssin hinta on 300 € (sis. veneen ja pelastusliivin). Sen jälkeen junnujäsenen vuosimaksu on 150 €. Esimerkiksi meidän pojan korisharrastus kustansi vuositasolla huomattavasti enemmän. Kisakelpoisesta käytetystä optarista joutunee maksamaan nykyään ehkä kolmisen tonnia. Purjeella kisaa monta kautta, mutta sitten, kun aletaan olla SM-tasolla, niitä olisi hyvä olla ainakin pari erilaista eri tuulille.
“Riding a good steel bike, I tell you, is the closest thing to flying without leaving the planet.”
Näinhän se menee, sitten kun on saanut vähän näyttöjä pärjäämisestä. Ja joka lajissa. Mutta kyllä lähes jokainen vanhempi on rahoittanut tavalla tai toisella jälkikasvun harrastuksia. Meillä lajit olivat halpoja, (fudis, säbä), ja harrastaminen oli enemmän hauskanpitoa kavereiden kanssa kuin totista ja tavoitteellista kilpaurheilua, mutta ihmeen paljon niidenkin kustannuksiin kaadettiin rahaa, sekä suoraan seuralle ja joukkueelle, että välillisinä kustannuksia kuten kyyteinä harjoituksiin ja peleihin. Mielelläni ne kulut kuitenkin maksoin, kun näin että harrastus tuotti harrastajalleen onnistumisen elämyksiä ja muita myönteisiä kokemuksia.
Niin siis, jos harrastat ns. tosissaan, niin kyllä purjehduksesta nyt vaan tulee tolkuttomasti enemmän kuluja kuin pikajuoksusta. Laitetaan raamit sitten mille vaan harrastus-/kilpailutasolle. Ihmettelen tätä "pappa betalar" -harrastuksen valkopesua. Ps. Voin todeta, että henk. koht. tunnen molempien lajien harrastajia/kisaajia, että ei tarvitse puhua vastoin tosielämää.
SLAVA UKRAINI! Oikeat päätökset eivät tunnu valinnoilta.
Kuinka paljon lajin harrastus saa vuositasolla maksaa, ennen kuin kyseessä on pappa betalar -harrastus? Vai etsitäänkö nyt halvin mahdollinen laji, ja vain se kelpaa? Kuluuko piikkarit vähemmän korkeushypyssä?
Millaisia kuluja lasketaan mukaan? Pelkät välineet? Oma valmentaja? Leirit? Seuraan kuulumisesta aiheutuvat kulut? Joku hinta yhteiskunnan subventoimille harrastuspaikoille?
Ruotsilla on ajatus että jos ei ole mahdollisuuksia 16 parhaan joukkoon niin kisoihin ei ole asiaa. Tietenkin siinä jää niillä tulevilla Pidcoceilla kisakokemus saamatta.
Itse olen pitänyt kaikkien kilpailijoiden kannustamisesta kun olen sairauslomalla ehtinyt tänä vuonna katsomaan ihan liikaa pyöräilykisoja. Tosiaankin tuo ranskalaisper*•re’*!?n buuaus Pidcocille on lähinnä säälittävää. Paras voitti eikä sille vaan mahda mitään.
ChatGPT:n pappa betalar -lajiksi mainitsema ratsastus esimerkiksi näyttäisi olevan jopa suhteellisen edullinen harrastus siihen saakka, kunnes harrastaminen tarkoittaa oman hevosen hankkimista. Harmi, että purjehdus ei ollut kyseisessä tutkimuksessa mukana eikä pyöräily, jossa väline myös on suhteellisen kallis, mutta rakennettuja fasiliteetteja ei tarvita (pl. bmx ja ratapyöräily).
Esimerkiksi uintiin ei tarvita kuin uikkarit, mutta ei sekään kovin halpa harrastus näytä olevan. Yleisurheilun osalta tosiaan kiinnostaa se, että osallistuvatko harrastajat/seurat fasiliteettien rakentamisesta ja ylläpidosta syntyviin kustannuksiin jotenkin vai kustannetaanko ne kokonaan verovaroin eli oman papan sijaan kaikkien kavereittenkin papat maksaa.
“Riding a good steel bike, I tell you, is the closest thing to flying without leaving the planet.”
Suorituspaikoilla on yleensä aikaan perustuva käyttömaksu. Jos jätetään pappa betalar -lajit (purjehdus, ratsastus), niin harjoitustilojen yms. kulujen valossa taitoluistelu on kalleimmasta päästä eli kovimmat tuntiveloitukset. Alle tuhat euroa/vuosi taitaa pärjätä yleisurheilussa. Muut palloilut, voimistelut yms. menevät jonkin verran tai osa paljonkin yli tonnin/vuosi.
SLAVA UKRAINI! Oikeat päätökset eivät tunnu valinnoilta.
Mitenkäs sellainen asia kun lajista tulee tavoitteellinen ja pitää saada henkilökohtainen valmentaja joka on esim. joku muu kuin oma isä tai äiti joka varmaankin olisi se edullinen ratkeisu.Valmentajan palkkaaminen varmaan lohkaisee rahallisesti kohtuullisesti vai onko asiasta jollain jotain tietoa.
Sent from my iPad using Tapatalk
Kyllä edes auttavasti kilpailukykyisen hevosen hankkiminen ja ylläpito vaatii jo papaltakin todella syvät taskut saati sitten huipputason hevosen kulut. Joka tapauksessa puhutaan varmasti kymmenistä tuhansista, luultavasti vielä paljon enemmästäkin ottaen vielä huomioon välineen vuotuinen arvonalenema.
Minun on vaikea uskoa että kovinkaan monesta duunariperheestä löytyy moiseen ylimääräistä rahaa. Lajissa on kuitenkin vaikea edetä jos alla ei ole koko ajan parasta mahdollista välinettä.
The present now will later be past.
Esimerkiksi Espoossa yleisurheilukenttien käyttömaksu näyttäisi olevan espoolaisille urheiluseuroille 5 €/h kun se on ulkopaikkakuntalaisille 80 €/h eli kyllä tuossa näyttäisi olevan melko reiluakin verovaroin subventointia, mikä alentaa sitä papalle koituvaa kustannusta varsin merkittävästi.
https://www.espoo.fi/fi/liikuntatilo...upuistot-16136
Kalliimpaa välinettä edellyttävien lajien kustannusten muodostumiseen vaikuttaa myös se, että miten huomioidaan välineen jälleenmyyntiarvo. Uusi kisa-Optari maksanee tänä päivänä luokkaa 5000 €, jos siitä viiden vuoden jälkeen myydessä saa vaikkapa 3000 €, mikä lienee ihan realistinen arvio, vuosikuluksi tulee 400 €. Sama koskee purjeita, kuiva- ja märkäpukuja yms. Aikoinaan itse kisasin SM-tasolla KV-tason kavereilta käytettyinä ostetuin venein ja purjein.
Pyöräilykin voitaneen luokitella pappa betalar -lajiksi, mutta esimerkiksi meidän neitien kohdalla sitten kun harrastaminen muuttui ”vakavammaksi”, kalustokulut itseasiassa pienenivät. Kun uuden pyörän saattoi kauden alussa ostaa sponsoroituun tiimihintaan, kauden päätyttyä siitä sai lähes omansa pois.
“Riding a good steel bike, I tell you, is the closest thing to flying without leaving the planet.”
Eikö ne perimä ja muut olosuhteet ole ihan yhtälailla olennainen ominaisuus lajissa pärjäämisen kanssa kuin varallisuus?
Ei sieltä suomalaisesta duunariperheestä voi myöskään tulla 100m juoksun Olympiavoittajaa vaikka miten treenaisi. Pitäsiiö telinevoimistelu tai uini poistaa lajeista kun ei niissä voi pärjätä ellei ole siunattu siihen sopivalla fysiikalla
^lentopallo myös. Nykyään miesten lentopallossa tosi vaikeaa pärjätä tuolla tasolla jos olet alle 195cm.
Oikeastaan kaikki joukkueurheilut pitäisi poistaa, koska ne vaatii kavereita, että niissä pääsee heti lapsesta asti kehittymään. Kaikilla ei ole kavereita.
Aikamoista kaatuilua triatlonin pyöräilyssä.
Sent from my Takapalk
Niin oliko tässä nyt siis puhe harrastamisesta vai kilpaurheilusta? Kilpaurheilijoitahan suurimmasta osasta ihmisiä ei tule kuitenkaan eivätkä he sellaisiksi edes haluaisi. Ratsastuksen harrastaminen ei edellytä omaa hevosta ja tuon IS:n artikkelin lopusta löytyy lueteltuna eri lajien harrastamisen kustannukset eri paikkakunnilla ja eri ikäluokilla. Harmi, että purjehdus ei mahtunut mukaan.
“Riding a good steel bike, I tell you, is the closest thing to flying without leaving the planet.”
Joo ei helppo kisa. Ensin oli uintia välillä vastavirtaan ja sitten vielä haastavat olosuhteet myös pyöräilylle. Toivottavasti Seine on nyt oikeasti turvallinen uida ettei vaan viedä kisa väkisin läpi ja ettei myöhemmin tule mitään noroviruksia.
Sent from my iPad using Tapatalk
Jos huolenaiheena on nimenomaan yhteiskunnan rahojen käyttö, niin kannattaako lapsia ylipäätään ohjata yleisurheiluun yms. lajeihin, jossa ei voi realistisesti tienata sellaisia rahoja joilla elättää itsensä myös uran jälkeen?
Ja joo, karsean näköistä tää triathlon. Parempi olisi lakeuksilla tykitellä pellon reunaa.
Ratsastuksessa ei käytännössä ole edes mahdollista päästä harrastajasta kilpaurheilijaksi ilman papan paksua lompakkoa koska väline ei ole joka vaiheessa kilpailukykyinen. Vähän sama kuin ajaisit aika-ajoa Jopolla huippukalustoa vastaan. Olen nähnyt tämän ihan omassa lähipiirissäni.
Kirjanmerkit