Ruotsin ja Hollannin käyttämättä jääneet maapaikat eivät sentään olleet tarjolla kaikille, vaan ainoastaan parhaille ilman kiintiöpaikkaa jääneille maille. Niin että on se sentään jollain tapaa ansaittu.

Sitten olisi tietysti mielenkiintoista keskustella ja vertailla niitä kriteerejä, joita nämä kaksi maata ja Suomi ovat valinta- tai valitsemattajättämisperusteina käyttäneet - mutta valitettavasti ei ainakaan minulla ole minkäänlaista tietoa yhdestäkään näistä. (


Eikä sen puoleen myöskään siitä olivatko em. paikat ensin tarjolla joillekin toisille maille, jotka kuitenkin niistä kieltäytyivät. Joukkuelajeissa on ainakin kerran karsinnoista selviytynyt maa joutunut jäämään tai jätetty pois ja paras karsintoihin jäänyt maa tullut tilalle - ja voittanutkin koko kisan