Huomenna klo 11 Vantaankoskelta lenkkiä?
Pidetäänpä edes topic hengissä Vantaankosken klo 11 lähtöjen osalta
Su 19.6 1 osanottaja -> Ei porukkalenkkiä
Su 26.6 1 osanottaja -> Ei porukkalenkkiä
19.6 oli melko tuulinen sää, mutta muuten hyvä ajokeli. 26.6 juhannuksen jälkeinen sunnuntai ja hiki virtasi ilman pahempaa rapistakin = helle.
Vielä on kesää jäljellä
ps. Onko kellään tietoa/havaintoa onko keskiviikkolenkkejä Mittatieltä ajettu tänä kesänä?
Miten ihmeessä osanottajia voisi olla, jos lenkeistä kerrotaan vasta jälkikäteen? Mistä syntyisi yhtäkkiä sellainen laajamittainen liike, joka saisi ajajia lähtemään Vantaankoskelle tai Kuninkaanmäkeen siinä uskossa tai toiveessa että sieltä olisi pitkän tauon jälkeen muitakin paikalla valmiina ajamaan vapaita ja riippumattomiia yhteislenkkejä?
PS Ainoa havainto Mittatieltä on tiistai-iltaisin ajetusta kai etupäässä CCH-kuskien lenkistä (jolla tietysti mennään sitä vapaata vauhtia, jota ajavan ryhmän Pekka tapasi läettää ensimmäisenä matkaan silloin kun halukkaita oli).
Ollaanpas sitten proaktiivisia ja spontaaneja: ehdotan aamulenkkiä huomenna torstaina 30.6. ja lähtöä Hakunilasta klo 9:00 tsekkaamaan SSSn nisutilanne. Kyse on siis perinteisestä öljyjalostamon lenkistä. Vauhdiksi ehdotan jotain 25-30 km/h välistä.
Koska olen myös fleksiibeli, niin minulle käy huomenna torstaina mikä muu aika vain, samoin lenkki olettaen että ei ajella kovin paljon yli 100 km. Niin ja kun tarkemmin ajattelen, niin minähän olen lomalla eli minulle käy lähipäivinä melkein mikä aika vain.
Ehdotuksesta teoksi eli olen tosiaan lähdössä aamulenkille eilisten speksien mukaisesti. SSS näyttää avautuvan vasta klo 11, joten vauhdista riippuen voipi olla vielä kiinni kun kohdille sattuu.
Kaksi lähti lenkille aamusta ja kävimme SSSn terassilla nauttimassa kaffet.
Huomenna perjantaina 1.7. lähtö samasta paikasta (siis Hakunilan urheilupuiston parkkikselta) klo 10:30 ja paikalla ainakin koomikkopari allekirjoittanut & Nikobiker. Tervetuloa.
Nyt on sellainen lenkkikutsu ettei se muuta kaipaa! Ajetaan minne vetomies vie - ja jos ollaan itse vetomiehenä, käännytään johonkin muut täysin yllättävään suuntaan- ja ajetaan niin pitkä tai niin lyhyt lenkki kuin se koomikkoparille tai -joukolle sopii!
Isä nitron kutsu on vahva, eikä jää paljosta kiinni, että pääsisin minäkin kesän ensimmäiselle porukkalenkille. Melkein ei kuitenkaan ole ihan, ainakaan tällä kertaa.
10k-kerhon jäsen
Ja ”hieman” myöhässä joudu(i)n perumaan terveydellisistä syistä osallistumiseni. Muistin lähettää tilannekatsauksen kahdelle yksityisen kutsun saaneelle, mutta väsyneenä en muistanut kuitata tänne palstalle. Pahoitteluni tästä. Toivottavasti saitte lenkin aikaiseksi ja porukan kasaan.
Juu hyvä lenkki tuli. Kiitos kutsusta, vaikket päässytkään paikalle. Trio ajoi Tuorilan kotileipomolle korvapuustin syöntiin. Oli kyllä erinomainen ajosää... ei liian kuuma eikä pahemmin tuullutkaan. Reilu satku tuli lenkille mittaa + siirtymät mitä kellekin. Vauhti n. 30. Kyllä kelpasi ajella.
^ Mitä tuohon olisi lisäämistä? Paitsi tietysti kiittää myös omalta osaltani; ei tätäkään vapaata ja riippumatonta ja hyväntuulista yhteislenkkiä olisi ajettu, ellei joku olisi ensin tarttunut itseään niskasta ja aktivoitunut!
Kiitokset myös nikobikerille mainiosta taukopaikkavalinnasta ja oivallisen lenkkireitin speksaamisesta - sekä sille BMC-kuskille niin siitä että vastasi valtaosasta vetotöitä kuin siitä että viihdytti meitä ajokavereita takavalollaan!
Loppukaneettina:
Porukkalenkeissä on hyvät ja huonot puolensa. Hyviä on roppakaupalla, niitä ei kannata edes ruveta luettelemaan, ja huonoja vain muutama - ja niidenkin kanssa on mahdollista elää. Ja jos niitä hyviä puolia haluaa edes silloin tällöin kokea, pitää joko aktivoitua itse tai toivoa että joku muu sen tekee.
Hei,
Tiedän, tulee nopeasti mutta tervetuloa huomenna su 25.9. Kuusijärvelle klo 14 alkaen Gravel-lenkille, jonne ainakin kolme ilmoittautunut. Tarkoitus ajella pääsääntöisesti hiekkateitä Sipooseen ja takaisin. Jokunen vaativampi (mutta lyhyehkö) teknisempi pätkä matkalla, jotka voidaan tarvittaessa kiertää. Itse pyrin aloittamaan reissun alkukaffella Kuusijärvellä ennen varsinaista ajosuoritusta. Lämpimästi tervetuloa!
Olisiko kiinnostusta sunnuntaina lähteä soratielenkille? Aurinkoista säätä luvattu. Maunulan maja ja klo 10.30. En ole vielä reittiä miettinyt, mutta voin miettiä, jos kiinnostusta löytyy. Sellaista jutteluvauhtia luvassa.
Tulin palstalle kysymään suunnilleen saman kysymyksen kuin Niko eli kiinnostusta on ja pääsen paikalle huomenna.
Sent from my iPad using Tapatalk
Hyvä! Palaan illemmalla vielä reitin tiimoilta. Joku Keinukallion ja Kuusijärven kiekka voisi olla sopiva.
Huomenna joka tapauksessa rauhallinen lenkki ohjelmassa, joten yritänpä päästä paikalle ajoissa.
Noniin.. kolmehan on jo porukka. Tässäpä reittiehdotelma:
https://connect.garmin.com/modern/course/132999508
Huomiseen!
Mainiota, kiitos.
Kiitos Niko jo etukäteen reittisuunnittelusta. Hyvältä näyttää. Yritän hälytellä vielä paria potentiaalista. Tällä tietoa olen tulossa Manan majalle, mutta jos en jostain syystä ennätä sinne esittettynä aikana niin liityn joukkoonne Valkoisenlähteen tien alituksen/ylityksen kohdilla Tikkurilassa (kun näytte menevän pohjoista kohti torppani vierestä.)
Hieno lenkki ajettiin aurinkoissa säässä sekä seurassa. 7 kuskia lähti majalta. Selvästi näille on tilausta. Yritetään ottaa uusiksi ja vähän useammin. Kiitos!
Hieno reitti oli. Lähdin pari tuntia aiemmin liikkeelle, kun tuo 10:30 ei oikein muun perheen aikatauluihin sopinut. Pitää koittaa joskus päästä mukaan.
Itse seurailen ketjua ja tarkoitus on kyllä tulla mukaan kunhan sattuu sellainen päivä, että onnistuu.
Kiitos kuuluu matkanjärjestäjä Nikolle. Saa houkutella jatkossakin. Nyt on menossa erinomainen gravel-kausi, joka saattaa jatkua kuukausikaupalla.
Kävin itsekin ajamassa tuon tänään. Lähdin vähän myöhään ja myöhään meni. Reitti on aivan upea vaikkakin tasainen, mutta se sopii hyvin tämän hetkiselle kunnolle.
Varsinkin tuo Vantaan osuus kun, vaikka nuo seudut pitäisi olla täysin hallussa, olin välillä täysin hakusessa maasta ja valuutasta.
Vanhaporvoontien pätkän kun saisi vaihdettua sora- tai polkusiirtymäksi niin reitti olisi aivan 10+.
—
Elämä on kuolemista
"Sinunkin tulisi tietää, että pullot tehdään puhaltamalla, reiät ampumalla, mutta työt vie oman aikansa."
"Sinunkin tulisi tietää, että pullot tehdään puhaltamalla, reiät ampumalla, mutta työt vie oman aikansa."
Viikonlopun sään suhteen arvaukset tuntuvat vaihtelevan tiuhaan, mutta jos olosuhteet ovat kohtuulliset, löytyykö kiinnostuneita lauantailenkille Maunulan majalta?
Jotain tuon viime lauantaille ehdotetun kaltaista ajattelin sekä kellonajan, matkan että vauhdin suhteen. Joku hyvä taukopaikka kieltämättä houkuttaisi myös.
Kyllä tuollaisesta tulevan viikonlopun lenkistä on ollut puhetta pienemmällä porukalla, mutta kovin sateiselta ennuste näyttää. Nyt ollaan jo niin lähellä viikonloppua että uskaltaa Ilmatieteenalaitokseen jossain määrin luottaa. YRn mukaan 11 maisemissa saattaisi huomenna olla sopiva rako.
Minua ei piene piskottelu haittaa, mutta sosiaalisten suhteiden ylläpito voi tuoda lisähaasteita juuri lauantaiaamulle. Laittakaa tänne varmistusta, jos olette menossa. Saattaa olla hyvinkin että edellä mainituista haasteita huolimatta pääsen mukaan mahdolliselle lenkille.
Tuoreimmat ennusteet (FMI, Foreca, YR) näyttävät suotuisilta. Minuakaan ei pieni sade haittaa, isompi saattaa vaikuttaa lenkin pituuteen.
Oman päiväohjelman kannalta optimitilanne olisi lähtö Majalta klo 10.30, mutta myös klo 11.00 onnistuu. Sen verran vieressä asun, että voin joka tapauksessa koukata tuota kautta tarkistamaan, löytyykö seuraa.
Ajattelin vajaat 80 km ajella ja pitää yhden munkkitauon. Arvioidulla 20 km/h keskarilla jää vielä tauko- ja säätövaraa sen verran, että klo 16 kotiintuloaika on saavutettavissa.
Yhden reittiehdotelman kerkesin myös luonnostella: https://connect.garmin.com/modern/course/133678824
moi. kun ks näitä reittejä, niin vähän yksitoikkoisia ovat. suosittelisin vaihtoehdoksi espoon keskuspuiston suuntaa. alle 10km siirtymällä, josta ison osan voi ajella hiekalla, saa helposti 40km mettää, hiekkaa ja ihan pirun kivaa ajettavaa. alla linkki mun "työmatkasta", josta saa ideaa jos kiinnostaa - eli kaikki reitit helppoa kivituhkaa. https://ridewithgps.com/routes/40841449
Kirjanmerkit