No kappas! Rasti oli kuin olikin juuri siellä missä sen ensimmäiseksi arvelin olevankin! Mihin lie rastikuvan ja muistikuvan yhteensovittaminen kaatunut, kun olin olevinani varma ettei rasti sittenkään voi löytyä sieltä?

Uutta rastikuvaa en tällä kertaa voi tavanomaiseen tapaani moittia esimerkiksi siitä että se on itsetarkoituksellisen ahtaasti rajattu tai että on menty ottamaan kuva sieltä mistä ei normaalisti ajeta vain jotta saataisiin kuva josta rasti on vaikeampi tunnistaa

PS Yhden kellarin olen Vantaalta hakenutkin ja erästä toista kellaria muistan katselleeni mahdollisena kuvarastina, mutta tuo se ei ollut...