Tässä Hesarin jutussa ja haastattelussa on monta asiaa joista olen samaa mieltä. Jotain oikeasti suurta peliliikettä tässä kaivataan, muuten tämä ei onnistu. Ehkä yksittäiset jutut sadaan kuntoon, liikenteen päästöt nollaan valtavalla sähköpanostuksella, mutta samalla se kasvattaa luontokatoa.
KIRJANTEKOON Katajavuoren sysäsi turhautuminen.
Ilmastotietoa on taottu valtavat määrät, mutta siirtymä kestävään tulevaisuuteen etenee hyvin hitaasti tai ei ollenkaan. Äsken kerrottiin, että pahimpien ympäristöpirujen joukkoon luettavien hiilivoimaloiden tuotantomäärä ei suinkaan ole vähentynyt vaan lisääntynyt.
Sekin on tutkimalla vahvistettu, että ihmisen elämäntapoja ilmastotiedon karttuminen ei muuta, Katajavuori sanoo.
”Päinvastoin. Monesti juuri luonnosta kiinnostuneet tykkäävät matkustaa pitkien matkojen päähän erilaisiin luontokohteisiin”, hän kertoo videopuhelussa Trondheimistä, jossa hän työskenteli tutkijana haastattelun aikoihin.
Kirja kuvailee herkullisesti Katajavuoren turhautumista tiedemaailman saamattomuuteen. Erilaisten arvovaltaisten konklaavien hän on nähnyt vuodesta toiseen toitottavan uuden tutkimuksen tarvetta, vaikka ilmastofaktaa tilanteemme toteamiseen on varmasti jo kylliksi.
Uskotaan tiedon muuttavan maailman, vaikka se ei niin näytä tekevän. Luonnonsuojelupiirit hokevat Katajavuoren mukaan samaa mantraa. ”Päätä on hakattu seinään vuosikymmenien ajan”, Katajavuori muotoilee.
Katajavuori räjäyttäisi nykymuotoisen kapitalismin. Utopistista haihattelua, saattavat jotkut ajatella. Mitä vastaat?
”On selvää, että tarvitaan radikaaleja muutoksia. Koko ajan hoetaan, että ongelmat ovat yhteiskunnan rakenteissa. Ajatukseni voivat tuntua utopistisilta, mutta jotain utopistista tarvitaan, että näitä ongelmia ratkaistaan.”
Hän huomauttaa, että toisin kuin historian saatossa testatut suunnitelmataloudet, tulevaisuuden tuotantomallit voivat olla demokraattisia. Suunnitelmatalouden paha kaiku on peräisin diktatuureista.
Ideoitaan hän kuvailee aihioiksi, joita pitäisi kehittää. ”Ihmisen biologiaan suunniteltuja demokratioita ja vaihtoehtotalouksia ei ole kokeiltu eikä tutkittu missään.” Katajavuoresta olisi hyvä, jos erilaisten tieteenalojen viisaat löisivät päänsä yhteen ja ryhtyisivät tutkimaan.
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000008773139.html
XT-vaihtajia vuodesta -95, ja välillä vähän foorumitauolla.
Kirjanmerkit