I
fdsfdsa
I
fdsfdsa
Kävin koittamassa mitä tapahtui kun noita akun nännejä näpelöi. Alimpiin, oletettavasti datanastoihin kun koski niin akussa alkoi vilkkumaan 1 ja 1 & 2 ledi vuoronperään.
Tuolloin kun uitin tuo töpselin niin en muista enää mikä silloin paloi tai vilkkui. Joku kuitenkin niin että se lakkasi vasta kun portin sai kunnolla kuivaksi.
Joissain akuissa on myös sellainen suojaus että jos jonkun kennon jännite laskee liiaksi niin se vetää koko akun vikatilaan. Tämä vuoksi monen akun uudelleen kennotus on epäonnistunut kun jännite on pudonnut/lakannut kokonaan niin BMS on mennyt lukkoon.
Jos ei pelaa,niin vie myyjälle. Turha sitä on sen enempää itkeä. Takuut on sitä varten. Hyvin toi sinun pyörä on minusta kestänyt tuota suossa uittamista, josta fiilis-ketjussa on lukuisia kuvia.
Ostin Comon äidille pari vuotta sitten ja siinä oli akku jo valmiiksi sökö. Uusi vaihdettiin ennen pyörän luovutusta.
Juu eipä mulla moitittavaa ole sen kummemmin kyllä. Hyvin on kestäny kaiken mitä on saanut kestää.
Ja ajettavuudeltaan pyörä on kyllä huikea.
Silti panee mietimään tuo liittimen ja akun sijoitus, näyttää olevan akun kuoren ruuvitkin sieltä latauspistokkeen päästä aivan ruosteessa. Vettä siellä siis majailee enemmänkin ja useammin.
Oisko mun käyttöön kenties sopivampiakin laitteita..
![]()
Itse olen pitänyt kirkasta teippiä akun ja rungon sauman päällä. Kun ei ole tarvinnut akkua usein irrotella, niin ei ole ollut haitaksi. Näin vesi ja hiekka ei valu akun suojamuovin ja rungon väliin.
Tommoset teipit ei oikein kuulu tän hintasiin pyöriin.
Pitäis kyllä laitteen selvitä Suomen oloissa sellaisenaan.
Ja mulla akku irtoaa aina latauksen ajaksi.
Mutta Californiaan nää kai on tehty.
In Finland we have this thing called shitty weather.
Levo jäi iikan pyörävarikolle hoitoon eilen. Tänään selvinnee mitä tehdään ja kauanko kestää.
Pisin akun vaihtokeissi on kuulemma ollut 6kk. Mutta hyvällä tuurilla puhutaan kuulemma viikoista.
JOS sieltä nyt on akku kuollut.
Edelleen pakko moittia tuota liittimen sijoittelua. Ja näyttää olevan monissa muissakin pyörissä ihan viturallaan.
Mikä ajaa moiseen sijoitteluun? Joku tekninen pakko jota ei kaduntallaaja ymmärrä?
Ihme että nämä pyörät toimivat näinkin hyvin Suomen oloissa.
Eilen kävi jo mielessä pyörän vaihto, mutta miksipä se siitä muuttuisi. Ja onhan toi Levo ajettavuudeltaan mun makuun täys 10.
Jos ei jopa plussa perään. Sinnitellään.
Muoks:
No sitähän on Levossa jopa vakionakin joissain kohdin. Mutta akun liittimen suojaukseen ei ole paneuduttu.
Ja olen mäkin teipannut lokarien kiinnityskohdat+työkalukassin aluset.
Levossa moottori ja lataus kytketään suoraan akkuun. Sillä on etunsa, mutta myös haittansa. Yksi niistä tuo liittimen sijoitus. Uusin malli sietänee enemmän vettä kun tämä gen 2.
Elämä on. Kaikissa pyörämalleissa ja moottoreissa on omat ongelmansa. Spessu ei ole poikkeus.
Kaikissa taitaa olla omat ongelmansa. mm husseissa (shimanon mosa) latausportin tiivistys on aivan alaarvoinen. Sinne menee kosteus ja koko laite ei toimi kun luulee olevansa oikosulussa. Samoin monessa pyörässä missä on akun päässä kontaktit on ollut kosketushäiriöitä. Jos akku/mosa toteaa että liitos on huono niin matkanteko katkeaa. Esim giant (yamaha) ja husse on kärsinyt noista vaivoista kun akku pääsee hölskymään telineessään. Kahdella tutulla jolla on ollut husse on ollut samoja ongelmia. Akun liikkumsen suhteen tuo spessun liitos antaa hiukan anteeksi. Mulla se töpseli on ollut joskus latauksen jälkeen jotenkin huonosti kiinni ja tällöin pyörä on pätkäissyt tehojen osalta joissain röykyissä. Nykyään painankin sitä kiinni vielä erikseen että olisi varmana "pohjassa". Ja tuonne suuntaan en oo koskaan laskennut pestessä vettä kun tiedän että se lurahtaa siitä tiivisteen ohi helposti sisälle liittimeen.
^Ehkä nää sähköpyörät on sellasia Alfa Romeoita; huikeita ja hauskoja ajaa, jotkut hienojakin. Kunnes tulee sumua.
29.11. Meni Levo huoltoon, ei mitään tietoa koska saa takaisin.
Josko keväälle
Myyjäliike ei itse ole infonnut asioista millään muotoa kertaakaan, mikä on vähän outoa. Itse piti käydä kysymässä että missä mennään.
Onko kukaan koittanut että mahtuuko 27.5x3.8" rengas eteen 2019 levoon?
Mitenhän lähellä Fat Freddien ympärysmitta on Levon normi Butcher/Eliminator renkaiden ympärysmittaa? Olisi tarkoitus laittaa FF:t 40mm sisämitan kiekoille. Tuli vain mieleen, että muuttuuko avustuksen loppumisen raja miten paljon?
Noita näyttää olevan Spessun verkkokaupassa ihan varastossa (en tiedä mikä akku tarkalleen sulla oli). Eli vois kuvitella, että ei tuhottoman kauaa kestä.
^Pyörä on jo kotona ajokunnossa.
^No sepä oli nopeaa, akku siis saapui päivän aikana ja asennettiin pyörään?
En tiedä akun liikkeistä sen tarkemmin, tiedonkulku kun oli myyjän suunnalta melko vähäistä. Toki on heillä muutakin tekemistä kuin infota mua mun huollon edistymisestä.
Mutta aika siitä kun kuulin diagnoosin lähteneen heiltä Spessulle ja kun pyörä oli valmis oli melko lyhyt kyllä.
Levohan meni huoltoon 29.11.
Uudessa akussa on muuten vesireiät.
Ja se virnuilee.
![]()
Onko Spessulla joku suositus/velvoite olemassa Brosen moottorin hihnan vaihtovälistä?
Tai moottorin ”määräaikaishuollosta” yleensä? Takuun säilymisen edellytyksenä?
Moottorin takuu on 5 vuotta(?), tuossa ajassa ehtii kilometrejä tulla jo helposti sen 25 000-30 000km.
Eikö tuo pitäisi lukea käyttöohjeessa, jos huollot olisivat takuun perusteena? Ei kai tuommoisia ehtoja voi asettaa jos niistä ei ole kerrottu jossain.
t. Janne
Fillarina on Turbo Levo Comp 2021 ja minun tekisi mieli hommata siihen tuollainen Burley COHO XC Single-Wheel Cargo Trailer. Kiinnityksen kanssa on pieniä haasteita, koska oma ymmärrys näistä on jossain siellä hieman olemattoman alapuolella. Takakiekon napana pitäisi Spessussa olla tälläinen:
REAR HUBShimano MT510-B, Centerlock 28h, 12x148 Boost, MicrosplineSPOKESDT Swiss IndustryRIMSRoval 29, hookless alloy, 30mm inner width
Valmistajalla on hieno axle guide (https://www.burley.com/axle-guide/), missä on ensin kolme eri vaihtoehtoa ja sen jälkeen on vielä pahimmillaan 9 erilaista vaihtoehtoa. Osaisiko joku viisaampi näillä tiedoilla helposti sanoa, että mikä näistä kolmesta on ensin se oikea vaihtoehto (A Quick Release Axle | A Bolt-On Axle | A Thru Axle) ja mikä vielä sen jälkeen tulevista vaihtoehdoista menee tuohon minun pyörään?
Kirjanmerkit