Uusi normaali on, jos olen oikein ymmärtänyt, että on tyylitöntä odottaa viikon verran ja antaa vasta sitten lisävihje tai hoputtaa hakijoita muilla keinoin. On varmasti ihan totta että kolme kokonaista vuorokautta on sellainen aika että jonkun pitäisi säästä tai vuodenajasta riippumatta ehtiä tai viitsiä rasti hakemaan, oli se hyvä tai huono, jos se vain on normaalisti haettavissa ja jollain tapaa ihan tavallisesti haettavissa.

En suostu uskomaan että Helsingissä tai koko pääkaupunkiseudulla on kovin monta cyclo- tai siis nykyään gravel-lenkkejä ajavaa aktiivifillaristia, joka ei olisi useammankin kerran tämän rastin ohi ajanut. Eri asia on että vauhti on voinut olla semmoinen tai ajofiilis niin hyvä ettei siinä ole sivuilleen paljon vilkuiltu. Tai että katse on voinut olla suunnattu enempikin toiseen, maisemallisesti tahi muutoin kiinnostavampaan suuntaan.

Helsingissä on nykyään taas järviäkin, mutta ne taitavat kaikki sijaita liian kaukana edellisestä rastista, joten ne eivät tule kysymykseen. Mutta veden äärellähän juhannuksena kuuluu olla!