Minusta rasti on erinomaisen inspiroiva, mutta samalla myös tavattoman vaikea. Siis siihen saakka että joku hakee sen ja joudun taas kerran toteamaan että olisihan minun pitänyt tuo jos ei ihan suoraan tunnistaa niin ainakin päätellä varsin helposti.
Mutta juuri semmoiset rastit tuppaavat olemaan minulle erityisen hankalia ja jotenkin onnistun tulkitsemaan vihjeet ihan väärin enkä tunnista vihjekuvista läpituttujakaan paikkoja.
Uskallan toivoa että oma avuttomuuteni tämän rastin edessä motivoi muita näyttämään nokkeluutensa ja osoittamaan kaikinpuolisen paremmuutensa rastinhakijana, pyöräilijänä ja ihmisenä![]()






Lainaa viestiä vastauksessa
Seuraava oivallus oli että vihjeessä tarkoitettiin rajaa kirjaimellisesti, joten rastin täytyi sijaita siellä missä Helsingin raja kulki ennen vuoden 1946 suurta alueliitosta













Kirjanmerkit