On pieni ropleema jarrujen kanssa. Shimpan halvemman pään hydejarru kyseessä. Onkelmana on sellainen, että satulan männät eivät halua palauttaa ja nän ollen palat jäävät hankaamaan levyä tai ovat hyvin lähellä. Ajattelin tietysti aluksi, että on vain ilmausta vailla, mutta huolellisen molemmista päistä tapahtuneen ilmauksen jälkeen tilanne oli edelleen sama. Noh, päätinpä sitten purkaa koko satulan ja puhdistaa. Eipä siinä, homma onnistui hyvin ja törkyä tuli (mm. männistä) pihalle ja satulan sain onnistuneesti puhtaaksi ja takaisin kasaan. Taas huolellinen täysilmaus (satulaa ja kahvaa eri asennoissa pyöritellen), vaan eipä ongelma poistunut vieläkään. Männät eivät tahdo palauttaa. Kyllä jarruilla nyt ajaa, mutta samaa sarjaa oleva etujarru toimii paljon paremmin ja palauttaa männät takaisin kuten omat XT:ni. Onko tsydeemissä edelleen ilmaa vai mitä arvon raati on mieltä?
Lisäksi (oletettavasti) männät pyrkivät vielä ulostullessaan hieman vinoon, jolloin palat kuluvat paljon enemmän "alapäästä" eli kauimmaisesta pisteestä kiinnitykseen nähden. Palat kuluvat kuitenkin toisiinsa nähden tasaisesti, joten männät toiminevat myös yhtä hyvin toisiinsa nähden.
Aika mysteeri omasta mielestäni. XT:t ovat tällaisissa tilanteissa alkaneet toimia mukisematta ilmauksen jälkeen.
Ja sitten vielä spessu kyssäri: Mitähän materiaalia halvemman pään männät ovat? Tuntuivat ihan muovilta verrattuna XT:n keraamisiin.








Lainaa viestiä vastauksessa
Kirjanmerkit