GarminElectrobikeGiantMPMessut
Sivu 1 / 3 1 2 3 ViimeinenViimeinen
Näyttää tulokset 1 - 30 / 77

Aihe: Genitaalit turtuvat pitkän lenkin aikana

  1. #1

    Genitaalit turtuvat pitkän lenkin aikana

    Asiata on varmasti käyty täälläkin jo useaan otteeseen läpi, mutta ajattelin kuitenkin esittää oman ongelmani jos saisin siihen mahdollisesti apua pyöräilykauden kiihtyessä.

    Ostin tuossa uuden M-koon cyclocrossin ja valitettavasti genitaalit turtuvat pitkässä maantieajossa tunnottomiksi. Olen yrittänyt säästellä sukukalleuksia säätämällä ohjaustankoa vähemmän aggressiivisemmaksi, sekä testaillut Sellen SMP-satuloita, joissa nokka tippuu jyrkästi alas. Helpotusta asiaan satulat ovatkin antaneet ja varmaan ostan yhden sellaisen. Aiemmin myös haaroväli oli haavaumilla, eli paino on todennäköisesti ollut aivan liian paljon takana.

    Kuitenkin luettuani nettiä, tuo nokan tiputus ei välttämättä ole taas kovinkaan hyvä asia ja nyt satula onkin maksimisäädöllä edessä sekä nokka jyrkässä kulmassa alaspäin ja pelkään, että tuosta koituu myöhemmin enemmän ongelmia kropalle. Muutenkin välillä tuntuu, että meinaan tippua alas satulalta.

    Aiemmin pyöräilin isohkolla hybridillä, eikä siinä tullut pitkässä ajossa mitään tällaista ongelmaa. Tosin haaroväli meni aina rikki ja ostinkin nyt bibsit jalkaan tätä uutta pyöräilyä varten sekä vielä tuulisuojatut pöksyt ettei kalleudet palellu.
    Mietin, voisiko ne trikoot olla se syypää tunnottomuuteen kun ne puristavat strategisista paikoista, mutta testatessa pyöräillä lyhyen matkan ilman pehmikkeitä tunnottomuutta silti oli.

    Mittoja itseltä löytyy 178cm ja 88kg. Sisäreiden mittaan vielä tänään töiden jälkeen, muistelisin kuitenkin sen olevan 89cm. Pyörän valmistajan(Focus) mukaan tuon Mares AL 105 -18 M-runko pitäisi olla oikea itselle ja siltä se tuntuukin, mutta voin olla hyvinkin väärässä.

    Kannattaako edes ostaa tuota ergonomista satulaa, jos pitkässä juoksussa se vain pahentaa asioita? Miten saan kropan totutettua uuteen ajoasentoon jos se onkin siitä kiinni? Dear eki help me.

  2. #2
    Liittynyt
    02/2011
    Viestit
    147
    Haaroittuvan ISM Adamo (ismseat.com) tai John Cobb (SpeedAndComfort.com) tai vastaavaan satulan pitäisi auttaa ratkaista ongelmasi.

  3. #3
    Liittynyt
    09/2018
    Viestit
    368
    Hommattuani aerobaarit oli pakko päivittää satula suorasta Fizik Arionesta halkinaiseen.
    Tämä Kiinan lahja miehelle. Erinomainen!

    Lähetetty minun BLA-L29 laitteesta Tapatalkilla

  4. #4
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti metusala Katso viesti
    Haaroittuvan ISM Adamo (ismseat.com) tai John Cobb (SpeedAndComfort.com) tai vastaavaan satulan pitäisi auttaa ratkaista ongelmasi.
    Tuo ISM kyllä kiinnostaisi testata. John Cobbin menee jo aika hinnakkaaksi. Tällä hetkellä käytössä tosiaan noita SMP:n satuloita pari kappaletta. WellM1 tuli testattua nyt viimesimpänä ja pian testaan tuon VT30C mallin. Aika samanlaisia kuitenkin muodoiltaan nuo on mitä ISM:n ja Cobbin vehkeet.

    Tässä kuva VT30C satulasta: https://sellesmp.com/media/catalog/p...aisi-34bis.jpg

  5. #5
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti Lammy Katso viesti
    Hommattuani aerobaarit oli pakko päivittää satula suorasta Fizik Arionesta halkinaiseen.
    Tämä Kiinan lahja miehelle. Erinomainen!

    Lähetetty minun BLA-L29 laitteesta Tapatalkilla
    Mikä satula kyseessä?

  6. #6
    Liittynyt
    04/2015
    Paikkakunta
    Oulainen
    Viestit
    2.188
    Itsellä toimii maantiellä kova halkoisatula ja ohut pehmuste tai kokonaan pehmusteeton housu. Castellia on yleensä bibsit ja satula on kiinalainen kopio. Joskus ollut testissä paksumpaa toplinkia, mutta tahtoo alkaa puuduttamaan suhteellisen nopeasti.
    Penkin asennon säätö on silti millipeliä, mutta puuttumista ei tule. Vakiopenkin joutui säätämään liian nokalleen, eikä sekään auttanut kunnolla. Ja lisäksi siinä tulee valumisongelmat yms.

  7. #7
    Liittynyt
    02/2011
    Viestit
    147
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti Ergoman Katso viesti
    Aika samanlaisia kuitenkin muodoiltaan nuo on mitä ISM:n ja Cobbin vehkeet.
    John Cobb suunnitteli ensimmäiset ISM Adamo satulat ja sitten rupesi itse kopioimaan. Mutta Lammy:n kuvassa on San Marco satula https://sellesanmarco.it/en/ niin kun mustalla mustana lukeekin.

  8. #8
    Liittynyt
    04/2015
    Paikkakunta
    Oulainen
    Viestit
    2.188
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti metusala Katso viesti
    . Mutta Lammy:n kuvassa on San Marco satula https://sellesanmarco.it/en/ niin kun mustalla mustana lukeekin.
    Tai sitten kiinalainen kopio siitä.

  9. #9
    Liittynyt
    05/2014
    Viestit
    369
    Off topic: miten noissa Kiinan kamoissa nykyään nuo tullit ym. alvit menee? Netistä ei oikein saa selvää, uhkaillaan polkumyyntitulleilla ym.

  10. #10
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti Moska Katso viesti
    Itsellä toimii maantiellä kova halkoisatula ja ohut pehmuste tai kokonaan pehmusteeton housu. Castellia on yleensä bibsit ja satula on kiinalainen kopio. Joskus ollut testissä paksumpaa toplinkia, mutta tahtoo alkaa puuduttamaan suhteellisen nopeasti.
    Penkin asennon säätö on silti millipeliä, mutta puuttumista ei tule. Vakiopenkin joutui säätämään liian nokalleen, eikä sekään auttanut kunnolla. Ja lisäksi siinä tulee valumisongelmat yms.
    Pitääpä testata vielä ilman pehmikkeitä kovaa satulaa pienellä nokan tiputuksella.

    Onko muuten kukaan kokeillut noita Satulan Stealth-halkisatuloita? Saisi piankin mahdollisesti testiin.

    https://larunpyora.com/tuote/satula-pro-stealth/

  11. #11
    r.a.i Guest
    ^Kannattaa tsekata istuimen korkeus. Aika moni ajaa satula älyttömän ylhäällä, jolloin paino ei tule istuinluille vaan johonkin muualle. Tarpeeksi kovalla satulalla, kun tsekaa ilman bibsejä korkeuden niin, että tuntuu paine istuinluiden kohdalla. Aloittelijalla nämä kipeytyvät, mikä johtaa sitten "paremman" ja pehmeämmän satulan etsintään ja loputtomaan suohon. Samoin satulan leveys pitää olla oikea, jos satula on liian kapea se uppoaa perseeseen - not good. Nää halkiohommat ym tynkäsatulat on sitten kikkailua siihen päälle. Liian eteen viety satula ei ole oikea ratkaisu. Jos mahdollista, niin asiantunteva bikefit voi auttaa, niitä vain on aika harvoissa paikoissa tarjolla.

  12. #12
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti Ergoman Katso viesti
    Kuitenkin luettuani nettiä, tuo nokan tiputus ei välttämättä ole taas kovinkaan hyvä asia ja nyt satula onkin maksimisäädöllä edessä sekä nokka jyrkässä kulmassa alaspäin ja pelkään, että tuosta koituu myöhemmin enemmän ongelmia kropalle. Muutenkin välillä tuntuu, että meinaan tippua alas satulalta.
    Netissä on se ongelma, että on joskus vaikea tietää, mitä uskoa. Nokan tiputus on erittäin hyvä ratkaisu ongelmaasi. Se on ainoa taatusti tehokas ratkaisu. Jos et usko, niin mietipä nokatonta satulaa: miten se voisi painaa hermoja ja verisuonia matkalla sukuelimiin? Ei mitenkään, joten nokka pitää saada kauemmas. Mutta nokan kallistus on huono ratkaisu, enkä itse ole huomannut, että Sellellä olisi hyviä satuloita SQlabin tyyliin fiksulla porrastetulla nokalla.

    SQlab on tähän oikea ratkaisu. Halkio ei ole hyvä, kuten mm. tässä tutkimuksessa käy ilmi: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4343541/

    Lue tämä juttu (mainosta, mutta samalla ihan totta, kuten voin omasta kokemuksestani vahvistaa, koska tunnenhan minä jokainen lenkki, kuinka en tunne satulaa allani niillä kohden ollenkaan). Olen tosin vähän pettynyt noihin uusiin malleihin, kun niissä on tosi leveä nokka, joka helposti hankaa reisiäni, mutta esim. vanhaa hyvää 611:sta saanee vielä joistain kaupoista. https://www.sq-lab.com/en/ergonomics...-the-genitals/

  13. #13
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti r.a.i Katso viesti
    ^Kannattaa tsekata istuimen korkeus. Aika moni ajaa satula älyttömän ylhäällä, jolloin paino ei tule istuinluille vaan johonkin muualle. Tarpeeksi kovalla satulalla, kun tsekaa ilman bibsejä korkeuden niin, että tuntuu paine istuinluiden kohdalla. Aloittelijalla nämä kipeytyvät, mikä johtaa sitten "paremman" ja pehmeämmän satulan etsintään ja loputtomaan suohon. Samoin satulan leveys pitää olla oikea, jos satula on liian kapea se uppoaa perseeseen - not good. Nää halkiohommat ym tynkäsatulat on sitten kikkailua siihen päälle. Liian eteen viety satula ei ole oikea ratkaisu. Jos mahdollista, niin asiantunteva bikefit voi auttaa, niitä vain on aika harvoissa paikoissa tarjolla.
    Päätin, että menen paikalliseen liikkeeseen tsekkaamaan vähän ajoasentoa sun muuta juttua jos vika löytyisi sieltä. Loputon suo satuloiden suhteen alkaa tuntua jo nyt ja en tosiaankaan tahtoisi lähteä tuohon leikkiin.

  14. #14
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti hiilikuitumies Katso viesti
    Netissä on se ongelma, että on joskus vaikea tietää, mitä uskoa. Nokan tiputus on erittäin hyvä ratkaisu ongelmaasi. Se on ainoa taatusti tehokas ratkaisu. Jos et usko, niin mietipä nokatonta satulaa: miten se voisi painaa hermoja ja verisuonia matkalla sukuelimiin? Ei mitenkään, joten nokka pitää saada kauemmas. Mutta nokan kallistus on huono ratkaisu, enkä itse ole huomannut, että Sellellä olisi hyviä satuloita SQlabin tyyliin fiksulla porrastetulla nokalla.

    SQlab on tähän oikea ratkaisu. Halkio ei ole hyvä, kuten mm. tässä tutkimuksessa käy ilmi: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4343541/

    Lue tämä juttu (mainosta, mutta samalla ihan totta, kuten voin omasta kokemuksestani vahvistaa, koska tunnenhan minä jokainen lenkki, kuinka en tunne satulaa allani niillä kohden ollenkaan). Olen tosin vähän pettynyt noihin uusiin malleihin, kun niissä on tosi leveä nokka, joka helposti hankaa reisiäni, mutta esim. vanhaa hyvää 611:sta saanee vielä joistain kaupoista. https://www.sq-lab.com/en/ergonomics...-the-genitals/
    Mielenkiintoista. Pitääpä paneutua asiaan ja tutkia juttua tarkemmin

  15. #15
    Liittynyt
    06/2019
    Viestit
    4.310
    Kerro nyt meillekin mistä olet lukenut että nokan tiputus alas - siis jos se on satulan ominaisuus tai jos satulan asentoa säädetään sille kuuluvissa rajoissa (ja tietenkin niin ettei ajaja, kuten sanotaan, valu eteenpäin) - olisi vähemmän hyvä ajatus! Miksi? Millä tavalla?

    Kerro ihmeessä myös mitä Selle SMP:n malleja olet kokeillut? Valmistajahan on kovasti uudistanut mallistoaan ja vanhojen klassikkojen rinnalla on nyt myös melko erinäköisiä satuloita.

    Mistä muuten sait satulat koeajettaviksi? Niille muuten kannattaa antaa aikaa, kokeilla eri säätöjä milli tai aste tai pari kerrallaan, ja testata kilometrejä säästämättä miltä muutos tuntuu. Eivät genitaalit paljon perusta sille mitä netissä lukee


    Vaikka olen hiilikuitumiehen kanssa eri mieltä mm. siitä kertooko hänen linkkaamansa tutkimus lopullista totuutta halkiosatuloista tai yhtään minkäänlaista totuutta esimerkiksi SMP:n satuloista, olen hyvin pitkälle samaa mieltä siitä että SQlab 611 voisi olla onnistunut ratkaisu - minullakin kun näet on ollut sellainen käytössä jo pitempään Uudemmatkin mallit (jotka tuntee siitä että niiden mallinimessä on "Ergowave") saattavat olla normaalireitiselle tai vähemmän painonnostoa tms harrastaneelle täysin ongelmattomia.

  16. #16
    Liittynyt
    05/2015
    Viestit
    17.408
    Mutta nokattomassa satulassa ei ole nokkaa. Ei voi siirtyä eteenpäin halutessaan.

    Arionen kulman säätö on millipeliä. R1 on pitävämpi kuin halvemmat. Liian edessä oleva ei ole hyvä, koska painopiste siirtyy.

    Vaihdoin itse tosiaan äsken r5=>r1 ja muoto eroaa sen verran, että nokkaa joutuu ottamaan muutaman millin alemmaksi. Puutumista ei tosiaan saa tulla. Muuten pitkät tempot ovat mahdottomia ajaa.

  17. #17
    Liittynyt
    05/2014
    Viestit
    444
    Itse kärsin samoista ongelmista ja erityisesti hiertymiin oli syynä liian korkealla oleva satula. Satulan nokkaa kun hieman laittaa alaspäin, niin se estää puutumiset.

    Ja satulaksi suosittelen oikeanlevyistä Specialized Toupea. Mulla on halvin Toupe ja se on ollut paras tähän mennessä. Nokattomaa ISPia kokeilin, eikä se ollut hyvä kun siinä ei ole nokkaa ja se ei ole perinteisen satulan tuntuinen eikä näköinen.

    https://www.bike24.com/p2189331.html

    https://youtu.be/LW8zhnq4oUg

    https://road.cc/content/review/25491...omp-gel-saddle

  18. #18
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti Firlefanz Katso viesti
    Kerro nyt meillekin mistä olet lukenut että nokan tiputus alas - siis jos se on satulan ominaisuus tai jos satulan asentoa säädetään sille kuuluvissa rajoissa (ja tietenkin niin ettei ajaja, kuten sanotaan, valu eteenpäin) - olisi vähemmän hyvä ajatus! Miksi? Millä tavalla?

    Kerro ihmeessä myös mitä Selle SMP:n malleja olet kokeillut? Valmistajahan on kovasti uudistanut mallistoaan ja vanhojen klassikkojen rinnalla on nyt myös melko erinäköisiä satuloita.

    Mistä muuten sait satulat koeajettaviksi? Niille muuten kannattaa antaa aikaa, kokeilla eri säätöjä milli tai aste tai pari kerrallaan, ja testata kilometrejä säästämättä miltä muutos tuntuu. Eivät genitaalit paljon perusta sille mitä netissä lukee


    Vaikka olen hiilikuitumiehen kanssa eri mieltä mm. siitä kertooko hänen linkkaamansa tutkimus lopullista totuutta halkiosatuloista tai yhtään minkäänlaista totuutta esimerkiksi SMP:n satuloista, olen hyvin pitkälle samaa mieltä siitä että SQlab 611 voisi olla onnistunut ratkaisu - minullakin kun näet on ollut sellainen käytössä jo pitempään Uudemmatkin mallit (jotka tuntee siitä että niiden mallinimessä on "Ergowave") saattavat olla normaalireitiselle tai vähemmän painonnostoa tms harrastaneelle täysin ongelmattomia.
    Googletin asiaa ja tuloksia löytyi kaikennäköisiltä forumeilta, ml. täältä.

    Esimerkiksi pesuman kirjoitti näin:

    07.08.2014 09.28
    "...En myöskään ymmärrä, miksi satula täytyy vesivaakaa käyttäen laittaa juuri vaateriin. Tätä oikein neuvotaan alan lehdissä. Pieni satulan nokan lasku helpottaa ja ennaltaehkäisee miehisten vaivojen syntymistä tehokkaasti."

    Tuolla oli myös hyviä huomioita painostakin. Olen melko roteva ukko kuitenkin ja se voi olla osasyynä miksi genitaalialue puutuu pienellä satulalla.

    Testasin yli 20km lenkillä Selle SMP WellM1-satulaa(pitäisi vielä pidempiä lenkkejä tehdä tuntuman vuoksi). Puolessa välissä oli paikat niin turtana, että tiputin satulan nokkaa huomattavasti alemmas sekä ohjaustankoa hieman aggressiivisemmaksi aiemmasta lähes pystyasennosta. Noilla toimenpiteillä tunnottomuutta ei enää syntynyt, mutta ihan hölmöltähän se tuntui polkea kun meinasi tippua kokoajan ja epämukava asento se oli muutenkin. Siksi menenkin nyt ensiviikolla mitoitukseen niin selviää asiat paremmin.

    Toisena satulana löytyy Selle SMP VT30C, jota aion testata tässä lähiaikoina. Satulat sain testiin Helsingistä Classic Bikestä. Tässä kuvaa satuloista:



    Keskellä pyörän vakiosatula, lähikuvassa VT30C, kauempana WellM1 ja geelipäällinen satulalle etäisimpänä

  19. #19
    Liittynyt
    08/2015
    Paikkakunta
    Kuusankoski
    Viestit
    299
    Itsekin joskus tämän asian kanssa painineena en voi suositella Ergomanille mitään satulaa, koska ne ovat niin henkilökohtaisia juttuja. Jokainen on oman perseensä kokemusasijantuntija. Useamman vuoden parasta ratkaisua hain ja sen kyllä löysin. Fillaritorilta hommasin satuloita testiin ja pikku hiljaa omat mieltymykset tarkentuivat ja samalla löytyivät myös oikeat ajoasennon säädöt. Hommaa tietysti helpottaa se, että viettää pyörän päällä reilut 400 tuntia vuodessa, niin kyllähän ne paikat muutenkin ajoon tottuvat, mutta ei tuollaista määrää viitsi huonolla satulalla ja/tai ajoasennossa pyörän päällä viettää.

    Oma lempi satulani on Brooks Cambium C13 132 mm carved, koska istuin luuni ovat 90 mm päässä toisistaan. Satulan pinta on jotain kumiseosta ja siinä on just sopivasti kitkaa, jotta nokkaa voi pitää reippaasti alaviistossa (itellä 23 mm vaaterista) eikä eteenpäin luisumista tapahdu. Satulan pinta on myös hieman joustava, mistä pidän erityisesti. Satula ei ole erityisen kevyt, vaikka kiskot ovatkin hiilikuitua(250g).

    Itse kokeilemalla ja testaamalla ja säätämällä ja taas tätä mantraa toistamalla löydät myös hanurin alle loistavan penkin. Onnea etsintään.

  20. #20
    Liittynyt
    09/2018
    Viestit
    368
    Kyllä kyseessä on Kiinan kopio.
    Espoo 200 sujui hienosti. Pidempää kokomusta ei ole vielä kertynyt joten en pysty kertomaan kuinka kestävä satula on.
    Vähintäänkin kuitenkin hintansa väärtti ja huomattavasti sopivampi minulle kuin Cännärin alkuperäinen satula.

    https://www.aliexpress.com/item/32944805803.html?spm=a2g0s.12269583.0.0.53474befUV eIy3


    Esikuva:
    https://sellesanmarco.it/en/negozio/...-narrow-copia/

  21. #21
    Liittynyt
    09/2018
    Viestit
    368
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti hsr Katso viesti
    Off topic: miten noissa Kiinan kamoissa nykyään nuo tullit ym. alvit menee? Netistä ei oikein saa selvää, uhkaillaan polkumyyntitulleilla ym.
    Hinta alle 20 eur joten noudin vain postista ilman seuraamuksia.

  22. #22
    Liittynyt
    02/2005
    Paikkakunta
    Turku, Rinkeby
    Viestit
    21.452
    Toiset ajaa aidoilla ja toiset väärennyksillä, näin se vain menee... Juttu on taas sitä mallia että jokaisen munat ja persukset omia niin ihan turhaa omien perusteella kauheasti neuvoa.

  23. #23
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti mkp Katso viesti
    Itsekin joskus tämän asian kanssa painineena en voi suositella Ergomanille mitään satulaa, koska ne ovat niin henkilökohtaisia juttuja.
    Tämä ei ole totta, koska osa on selvästi lähtökohtaisesti paremmin suunniteltuja. Tietyt periaatteet pätevät aina, ja niistä pystyy päättelemään ja rajaamaan ylivoimaisesti suurimman osan satuloista pois. Se ei takaa vielä 100 %:sta onnistuvuutta, mutta paljon paremmat mahdollisuudet kuin summamutikassa ottaa mitä sattuu testiin.

  24. #24
    Liittynyt
    02/2005
    Paikkakunta
    Turku, Rinkeby
    Viestit
    21.452
    ^ Just juttua missä ajatellaan insinöörimäisesti ottamatta huomioon yksilöllisiä ominaisuuksia. Aivan samaa kun itse sanon että Tune Speedneedle paras satula tuollaiselle parin sadan lenkille (mikä pitää paikkaansa) mutten tosiaan suosita profeettamaisesti muille.

  25. #25
    Liittynyt
    05/2015
    Viestit
    17.408
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti mkp Katso viesti
    Oma lempi satulani on Brooks Cambium C13 132 mm carved, koska istuin luuni ovat 90 mm päässä toisistaan. Satulan pinta on jotain kumiseosta ja siinä on just sopivasti kitkaa, jotta nokkaa voi pitää reippaasti alaviistossa (itellä 23 mm vaaterista) eikä eteenpäin luisumista tapahdu. Satulan pinta on myös hieman joustava, mistä pidän erityisesti. Satula ei ole erityisen kevyt, vaikka kiskot ovatkin hiilikuitua(250g).
    Harvinaisen fiksun kuuluista tarinaa ja satulakin näyttää oikein hyvältä. Omastakin mielestäni tuo nahkan tuoma kitka olisi mahtavuutta. Kalliimmassa arionessa on ilmeisesti jotain nahkan tapaista kamaa, ja se tosiaan auttaa paljon. Minä olen mittailut satulan kulmaa puhelimen apsin avulla. Nyt taitaa olla 4ast nokallaan, mutta täytyy lisätä kalistusta hieman. Olen myös samaa mieltä joustosta. Satulan siivet saisivat joustaa.

    Onkohan missään tuota brooksin satulaa testattavana? Oletko itse koettanut arionea? Eroaako paljon brooksista?

  26. #26
    Liittynyt
    07/2011
    Paikkakunta
    Espoo
    Viestit
    2.332
    Luulisin, mutta luulo ei ole tiedon väärti vanhan sanonnan mukaan, että ensimmäinen tärkeä asia olisi valita ja säätää satula sen mukaan, että oikeasti istuu siinä istuinluillaan. Jotkut leveätkin satulat näyttävät kaartuvan sen verran alaspäin reunoilta, että kuski istuu enemmän välilihallaan kuin luilla. Sen jälkeen vasta kannattaa alkaa säätää nokkaa alaspäin jos on tarve. Liukkaalla istuimella liiallinen nokan painaminen taas aiheuttaa jännityksiä käsiin ja olkapäihin, joka sitten heijastuu muina ongelmina.
    "Sinunkin tulisi tietää, että pullot tehdään puhaltamalla, reiät ampumalla, mutta työt vie oman aikansa."

  27. #27
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti Fuuga Katso viesti
    Luulisin, mutta luulo ei ole tiedon väärti vanhan sanonnan mukaan, että ensimmäinen tärkeä asia olisi valita ja säätää satula sen mukaan, että oikeasti istuu siinä istuinluillaan. Jotkut leveätkin satulat näyttävät kaartuvan sen verran alaspäin reunoilta, että kuski istuu enemmän välilihallaan kuin luilla. Sen jälkeen vasta kannattaa alkaa säätää nokkaa alaspäin jos on tarve. Liukkaalla istuimella liiallinen nokan painaminen taas aiheuttaa jännityksiä käsiin ja olkapäihin, joka sitten heijastuu muina ongelmina.
    Sama näkemys.
    Kävin paikallisessa kivijalassa muutama vuosi sitten koeistumassa satuloita. Laittoivat ensin istumaan tuolille geelilevyn päälle jolla mitattiin istuinluiden välimatka. Siitä saatiin satulan leveys. Tämän jälkeen käveltiin satula hyllylle ja myyjä näytti mitä edes kannattaa kokeilla. Varmistaakseni painon istuinluilla, otin mitoituksen ylärajalta satulan. Kyllä reilu 300e kirpaisee satulasta kerran, mutta näin vuosien jälkeen ei tunnu missään ja Bontrager Paradigm XXX Carbon tuntuu edelleen hyvälle.
    Toinen asia on housut ja niiden pintamateriaali. Osa housuista on liukkaita hieman hikisenä, osa taas muuttuu nahkeaksi ja pysyy hyvin kiinni satulassa vaikka nokkaa kääntäisi reilumminkin alaspäin. Ei tarvitse mennä Toni Martin -virityksiin eli hiomapaperia satulan pinnalla.
    Aikaisemmin mainittu riittävän matala satulakorkeus on toki kaiken perusta.

  28. #28
    Liittynyt
    07/2012
    Viestit
    200
    Leveys on myös olennainen tekijä, että istuinluut saavat tukea eikä paine jää välilihalle.

    Tämä menee mainostamisen puolelle, mutta minulle on kertynyt ylimääräisiä ja luovun mielelläni hyvin kohtuuhinnalla. Esim. SQ lab 14 tai Spessu Toupe 145 mm. Molemmat hiilikuitukiskoilla. Jos meinaan ei pääse liikkeessä ilmaiseksi kokeilemaan, niin käytetyillä tulee kokeilut halvemmaksi. Itse olen mennyt sitä kalliimpaa reittiä. Yv:llä voi halutessa lähestyä.

  29. #29
    Liittynyt
    05/2015
    Viestit
    17.408
    Kai nyt jokainen yhtään enemmän ajanut ymmärtää ja tuntee istuinluut satulassa. Se satulan kallistaminen tai lyhyt satula ovat vaan mielestäni pakollisia, kun ajetaan maantiepyörällä matalassa asennossa.

    Missään nimessä satulaa ei kannata kääntää, jos sille ei ole tarvetta ajoasennon vuoksi. Eli jos istuu välilihan päällä selkä suorana endurancea ajaessa, niin vika on tosiaan jossain muualla. Varmaankin siinä liian kapeassa satulassa.

  30. #30
    Liittynyt
    02/2005
    Paikkakunta
    Turku, Rinkeby
    Viestit
    21.452
    Itse myöskään koskaan pitänyt satulan nokan kääntämisestä, vaakasuora aina toiminut optimaalisesti ja ainakin itsellä estää liian liikkumisen satulassa.

Samanlaisia aiheita

  1. Vastaukset: 1
    Viimeinen viesti: 22.11.2019, 19.30
  2. Pitkän miehen pyörä
    By Salikundi83 in forum Fillarisuositukset
    Vastaukset: 8
    Viimeinen viesti: 26.05.2017, 23.29
  3. Polkupyörien katastrofaaliset hajoamiset ajon aikana
    By Uncle in forum Yleiset jorinat
    Vastaukset: 40
    Viimeinen viesti: 23.02.2015, 11.12

Aiheen tagit

Kirjanmerkit

Viestin säännöt

  • Käyttäjä ei voi aloittaa uusia viestiketjuja
  • Käyttäjä ei voi vastata viesteihin
  • Käyttäjä ei voi liittää liitetiedostoja
  • Käyttäjä ei voi muokata viestejään
  •