Opel GT 1970 on aika hieno myös. Tai kaikki -60 ja -70 luvun opelit. Laitoin joskus sellaisen fooruminkin pystyyn.
Tällainen ajettiin tänään kotiin. Nyt voiskin alkaa kaliahommiin taas!
![]()
Henkis jotenkin 50-60 - lukujen taitetta, mutta merkkiä/mallia en tunnista. Hieno komentosilta!
- Heroes are ordinary people in extraordinary situations doing the right thing -
FoMoCo hyvinkin, eiks tuo Mercury ole?
Kaar ittelles vaa
Savic-merkkinen taitettava häkki. En tunne tarkemmin, rouvan hankinta Mersuun. Toinen pää on vähän viistottu, jota mahtuu hyvin sisään. Minä kun tuolla autolla ajan arkisin, niin en pidä häkkiä kontissa. En siedä siitä lähtevää räminää. Koiria saattaisin sietää, vähän.
Ford Galaxyyn eräs seppo hitsasi meille oikein kunnon portin customina. Ei siihenkään ole olemassa tilanjakajaa, veräjää yms. tehtaan puolesta.
Pyöräily on kivaa!
Ooppeli ei ole coupe mutta kaksi ovinen on myös nätti
Audi 60 on pyörinyt nyt Pirkkala Tampere väliä ahkerasti ja kuski taitaa olla 2000 lukua
Itse en ole vielä riittävän setämies niin 80-luvun Opelit ovat lähempänä sydäntä. Monza suoralla kutosella olisi hieno harrastepeli. Jonkinlainen viha-rakkaussuhde noihin Opeleihin on parin omistetun Astran jäljiltä jäänyt.
![]()
Voin suositella kulkukoiran veräjiä. Pari on ollut ja toimii. Eikä rämise.
- Heroes are ordinary people in extraordinary situations doing the right thing -
Minulla on ollut mm. viisi mk1 escorttia ja kolme B-asconaa. Hauskimpia autoja ajaa ja ruuvata. Harmitti vain se ruskea kasa auton alla.
https://www.nettiauto.com/ford/escort/11251324
Nettiauton ainoo alkuperäinen.. ois saanut olla edes 1.6 koneella
On kyllä melko hienossa kunnossa. Lähteeköhän alle kympillä? Tuo voisi saksassa olla aika kallis auto.
Onneksi ei ole tarvetta elää sitä aikaa uudestaan, nykyautot ovat vaan niin parempia. En kaipaa yhtään tuota sivulle hakevaa perää, äänekästä ajoa, olematonta jousitusta ja jarruja, olematonta teho/kulutussuhdetta tai posliinisulakkeita joita pitää pyöritellä viikoittain jotta sähköä riittää kaikkialle.
Se, joka tuosta kivan auton teki on omapaino. Noin 800 kg.
Mutta oi niitä aikoja, päivääkään en vaihtaisi. Onneksi selvisin hengissä!
Nyt on citikanin peili vaihdettu. Sanotaanko, että muutamaa oppimiskokemusta rikkaampana![]()
- Heroes are ordinary people in extraordinary situations doing the right thing -
joskus voi remontit kestää... olen työmaalla nähnyt viisivuotisia projekteja paljon ja joku vesipumpun vaihtokin nyt kestänyt 7 kuukautta Ooppeliin![]()
Sama, omistin yhden '05? Astran ja tykkäsin ajettavuudesta ja halvoista huolloista. Tosin sitten niitä huoltojakin tehtiin aika tiuhaan, 200tkm ja vaihtoon meni tonnilla alustan osia, pari kokonaista kytkintä, ratti, sytytyspuola ja myydessä jäi vielä tukku sähkövikoja.
Kun auton laittoi käyntiin, niin satunnaisesti alkoi radio suhisemaan lähes täysillä, eikä sitä saanut loppumaan mitenkään (nappejan vääntelemällä / käynnistämällä / sammuttamalla). Mutta kun kuskin oven avasi ja sulki, suhina loppui ja radio alkoi toimia oikein.
Ennen ratin vaihtoa äänitorven painaminen laittoi radiota isommalle.
En jäänyt kaipaamaan...
Vaimolla oli opiskeluaikana isoisävainaan vm. 1992 Opel Astra porrasperä, tuolloin jotakin 60tkm ajettu. Kutsuimme häntä Oonaksi (sen jälkeiset autot BMW E61 = Irmeli, Mitsubishi Grandis = Mirjami, Mercedes S212 = Merja). Mukava peli ajella, erityisesti sen jälkeen tuntui huikealta kun olin ajanut Ladalla. Oona on edelleenkin olemassa appiukon autokatoksessa ja tietääkseni katsastettukin. Takahelma siitä on mätä ja muutenkin peltoauton tuntumaa, vaikka mittarissa vasta reilut 100tkm.
-L.
Pervitiiniä, hota-pulveria ja lobotomiaa
Minulla oli Opel Kadett E Caravan 1.8i. Ajettiin se 200 -> 450 tkm väliä ennen kuin myytiin eteenpäin. Kynnykset vaihdettiin siihen, ei muuta.
Olin menossa työhaastatteluun sillä niin sturenkadulla ihmettelin kovaa ääntä. Avasin pellin ja huomasin että pakosarjan mutterit ne siinä löysällä. Leathermanilla mutterit kiinni ja haastatteluun likaisilla käsillä. Työpaikkaa silloin ei tullut mutta se ei johtunut sormistani. Samanvärinenkin kuin kuvassa:
![]()
Itellä oli G-mallin Astma. Mainio peli. Yksinkertainen tekniikka ja jos jotain hajosi niin oli helppo korjata. Yleensä selvisi satasella parilla. Mukava ajaa tuon ajan pikku-farkuksi ja meni vähällä. 250tkm paikkeilla tuli eka kallis vika eli ilmastoinnin kompura levisi. En jaksanut korjata kun sähköikkunat pelasi.
Sitten oli J-Mallin Astma. 14kk ja 50tkm -> 75tkm omistin ja sitä korjattiin sinä aikana sitä korjattiin jollain viidellä tonnilla. Onneksi jotain reilut 4k meni paskan myyneen liikkeen piikkiin, mutta kun alkoi vuoden jälkeen mennä omaankin piikkiin jo niin sai lähteä. Oli sähkövikaa, nestevuotoja ja ties mitä. Rekan rinnalla limppimoodi on sellainen VOE BERGELE kokemus. Tätä ei jäänyt ikävä.
Aika järkky. Nyt mahtuis LJL:n katraskin .. saa nähdä toteutuuko tuo.
https://carbuzz.com/news/1500-hp-electric-eight-seater-suv-has-700-mile-range
1,500-HP Electric Eight-Seater SUV Has 700 Mile Range
Astra-kokemuksia: mä ostin olikohan -94 tai -95 vuonna -92 - mallisen Astra GT:n , joka oli kyllä ihan kelpo peli. Se vaihtui -98 ihan uuteen TDI-Golffiin, joka olikin mun eka uus auto. Tosta alkean on tullut istuttua erilaisissa vaggineissa about 800tkm eikä niistäkään oo ollut pahaa sanottavaa.
Kaikin puolin oma autoiluhistoriani ei sisällä huonoa yksiöä oikein mistään merkistä *kop-kop*
- Heroes are ordinary people in extraordinary situations doing the right thing -
Ängetään lapsia autoon
![]()
-L.
Pervitiiniä, hota-pulveria ja lobotomiaa
Kirjanmerkit