GiantElectrobikeHephaGarmin
Näyttää tulokset 1 - 12 / 12

Aihe: Vähän tukevammalle veijjarille ensimmäistä pyörää

  1. #1

    Vähän tukevammalle veijjarille ensimmäistä pyörää

    Mietteeni on siis se, että jos ja kun en ole pyöräillyt aikaisemmin juurikaan, mutta homma kiinnostaisi kovastikin, sillä juoksu on liikuntamuotona poissuljettu ilmeisen kehon rikkimenemisvaaran takia ja kävely, noh ei vaan kiinnosta. Tavoitteena olisi siis löytää menopeli millä pärjäisi huristella menemään. En pyöristä juurikaan mitään ymmärrä tai kun en ole aktiiviharrastaja tai edes passiiviharrastaja ollut koskaan. Ajattelin pyörän tulevan sellaiseen kevyeeseen kaupunkiajeluun, ts. siis työmatkat 5km / suunta ja sitten ehkä aavistuksen pidemmälle matkalle, esimerkiksi Turku-Kakskerta akselin matkoille, eli jonnekin 25im +- suuntaansa maksimissaan näin alkuun. Tietenkin jos nälkä kasvaa syödessä niin silloin myös hieman pidemmälle reissulle.

    Olen lueskellut täältä foorumilta juttuja ja myös tuolta toisen topicin alta, kuin isojen poikien ryhmä. Sieltä ei vaan löytynyt omiintarpeisiin yhtään postausta kun vastaantulleista on ollut joku erityispyöräryhmä hakusessa.

    Jonkunverran olen myös tehnyt tietokoneruutushoppailua, eli yrittänyt hieman kattella, mitä kaikkea nettikaupat tarjoavat mutta kun niistä ei tällainen tavallinen tallaaja, joka ei ole aiheeseen tutustunut kunnolla, ymmärrä mitään. Kovin kalliiksi tuntuu käyvän nämä ainakin pyöräkauppojen huippumerkit, eikä tällaisella vastavalmistuneella ole ihan mahdottoman paljoa pistää pelimerkkejä kiinni pyörään, sanotaan, että mielelläni pysyisin 3 numeroisissa summissa, mutta kipuraja lienee jossain 1000-1200€. Niimpä toivoisin ehkä teiltä, että jos osaisitte vinkata jonkun menopelin, tai sitten osaisitte kertoa Turun alueelta jonkun paikan missä mahdettaisiin auttaa myös vähän tukevampaa pyöräilijää, eikä naurettaisi liikkeestä pihalle. Lisäksi varusteista, kypärä nyt on pakollinen hommata tietenkin, mutta miten muut varusteet, esimerkiksi kengät ja asut, pääseekö alkuun kuitenkin vain peruslenkkareilla ja kollareilla ja tuulitakilla?

    Kiitos etukäteen jo vaivannäöstä ja mahdollisista vastauksista
    Luga

  2. #2
    Liittynyt
    06/2016
    Viestit
    3.165
    Ihan aluksi pitää tehdä jako suoran ja käyrän ohjaustangon välillä. Suoratankoisena jokin jousittamaton hybridi riittävän tukevilla kiekoilla ja pistosuojatuilla renkailla menee hyvin, käyrätankoisessa ehkä retkipyöräksi tehty on hyvä valinta.

    Turussa kannatta kysyä Ajopyörästä. Myös Foxcomp on hyvä paikka, vaikka siellä ehkä asiakkaan pitää osata määritellä mitä haluaa, jotta saa myyjän kanssa hyvän keskustelun aikaan. Toki Nummen pyörässäkin pyöriä mielellään myydään. Siellä olen varaosamyynnissä pärjännyt huonommin kuin kahdessa ensin mainitussa ja siksi suosin noita ensimmäisiä.

    Muista ei tuoretta kokemusta.

  3. #3
    Kiitos vastauksesta.

    Äkkiä ajateltuna suora vs käyrä tanko vaikuttaa siis kai ajoasentoon. Ajattelen niin, että käyrä tanko antaa enemmän pystyssä olevan ajoasennon, toisinsanoen rennompi ajosasento lyhyemmälle matkalle varmaan verrattuna sitten suoraan tankoon, joka luottaa enemmän eteenpäin nojaavaan ajoasentoon, mikä olisi varmaan pidempää matkaa ajaessa parempi, olenko ihan hakoteillä tämän päätelmän kanssa? Tämä siis äkkiä ajateltuna. Onko tangolla merkitystä siis muuhun kuin ajoasentoon siis?

  4. #4
    29er kestää ja on mukava isonkin miehen ajella, kun jokainen kivenhippunen ei täristä persauksissa asti. Ajoasento ei niissä yleensä ole ahdistavan etukeno, etenkin jos mahaa on vähän kertynyt, vaan sopiva, että pääsee kuitenkin kivasti polkimien päälle voimaa laittamaan toisin kuin ihan suoralla selällä ajaessa.

    Tällainen aika maasturimainen hybridi varmasti menee myös. Tuossa on mukava, kun ei lennä kurakaan selkään ja naamalle, niin on paljon kivempi ajella nytkin kevään kurakeleillä. https://www.bikeshop.fi/Kona-Dew-DL/ekauppa/pKODWD/

  5. #5
    Liittynyt
    05/2018
    Viestit
    2.977
    Jossain luin että EU:n alueella myytävät pyörät on luokiteltu max 130 kg painolle. Paitsi kilpapyörät.

  6. #6
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti lugatoncix Katso viesti
    Äkkiä ajateltuna suora vs käyrä tanko vaikuttaa siis kai ajoasentoon. Ajattelen niin, että käyrä tanko antaa enemmän pystyssä olevan ajoasennon, toisinsanoen rennompi ajosasento lyhyemmälle matkalle varmaan verrattuna sitten suoraan tankoon, joka luottaa enemmän eteenpäin nojaavaan ajoasentoon, mikä olisi varmaan pidempää matkaa ajaessa parempi, olenko ihan hakoteillä tämän päätelmän kanssa? Tämä siis äkkiä ajateltuna. Onko tangolla merkitystä siis muuhun kuin ajoasentoon siis?
    Riippuu toki pyörästä, mutta tyypillisesti yläotteellakin käyrätankoinen pyörä on aika etukenoinen ajaa, eikä ainakaan pystympi kuin moni suoratankoinen. Toki on pyöriä, jotka on tehty esim. enemmän retkeilyhenkisiksi, jolloin niitä ajetaan paljon pystymmässä. Ns. fitness-pyörät ovat suoratankoisia, mutta aika etunojassa ajettavia. Ei tuosta tangosta oikein voi tehdä mitään pääsääntöä tähän.

    Käyrätangosta löytyy enemmän erilaisia otteita, mutta se on kapeampana kiikkerämpi ohjattava. Kun ajo menee tarkemmaksi, yläote hylätään, koska se ei ole tukeva ja tarkka, vaan sellainen rennompaan kruisailuiun sopiva.

  7. #7
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti hiilikuitumies Katso viesti
    29er kestää ja on mukava isonkin miehen ajella, kun jokainen kivenhippunen ei täristä persauksissa asti. Ajoasento ei niissä yleensä ole ahdistavan etukeno, etenkin jos mahaa on vähän kertynyt, vaan sopiva, että pääsee kuitenkin kivasti polkimien päälle voimaa laittamaan toisin kuin ihan suoralla selällä ajaessa.

    Tällainen aika maasturimainen hybridi varmasti menee myös. Tuossa on mukava, kun ei lennä kurakaan selkään ja naamalle, niin on paljon kivempi ajella nytkin kevään kurakeleillä. https://www.bikeshop.fi/Kona-Dew-DL/ekauppa/pKODWD/
    Jooh, tämä vaikuttaa oikeenkin lupaavalta. Täytynee selvittää onko tätä saatavilla koska, sillä ilmeisestikin pituuteni puolesta, 186cm, se olisi L-koon fillari, ja kun se sattuu tietenkin olemaan loppunut tukusta. Täytynee siis seurata tilannetta. Kaveri mainitsi myös fitness pyörät että katso niitä, mitä luulet, onkohan niistä kyseiseen käyttötarkoitukseen?

    Hassu kysymys, mutta mitä tuo mainitsemasi 29er tarkoittaa? Onko se koko jokin koko?

  8. #8
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti hiilikuitumies Katso viesti
    Riippuu toki pyörästä, mutta tyypillisesti yläotteellakin käyrätankoinen pyörä on aika etukenoinen ajaa, eikä ainakaan pystympi kuin moni suoratankoinen. Toki on pyöriä, jotka on tehty esim. enemmän retkeilyhenkisiksi, jolloin niitä ajetaan paljon pystymmässä. Ns. fitness-pyörät ovat suoratankoisia, mutta aika etunojassa ajettavia. Ei tuosta tangosta oikein voi tehdä mitään pääsääntöä tähän.

    Käyrätangosta löytyy enemmän erilaisia otteita, mutta se on kapeampana kiikkerämpi ohjattava. Kun ajo menee tarkemmaksi, yläote hylätään, koska se ei ole tukeva ja tarkka, vaan sellainen rennompaan kruisailuiun sopiva.
    Okei, yläote on varmaankin se ihan perus ote mitä noin 99% normaalipyöräilijöistä käyttää ajaessaan polkupyörää? Onko siis suoratankoinen pyörä parempi ensimmäiseksi pyöräksi, sillä sitä olisi ilmeiseti helpompi ajaa, siis hallittavuuden perusteella, kuin käyrätankoista?

  9. #9
    Liittynyt
    06/2016
    Viestit
    3.165
    Käyrällä tangolla on oikeastaan kolme otetta. Oikeista nimistä en tiedä, mutta ylhäältä suoran tangon kohdalta saa pystyimmän ajoasennon. Itse en sitä juurikaan käytä, koska ote on kapea ja siksi hutera. 90% ajan ns. kahvoilta eli kädet jarru/vaihdevipujen päällä. Tuo on mielestäni mukavan rento, koska kädet on luonnollisessa asennossa. Tarkoitan sitä, että suoran tangon osuudella käsiä pitää kiertää ranteista 90 astetta sisään. Minun lihasten ja jänteiden liikkuvuudella (rautakankimaisella jäykkyydellä) tuolla on merkitystä. Kahvoiltakin ote on kapeampi kuin hybridin ote, mutta riittävän tukeva normaaliin ajoon. Maasto, talvi yms. tilanteet on sitten eri asia. Kolmas asento on käyrän tangon alaosasta. Sitä ei tottumaton oitkään jaksa,mutta on ihan ok vaihtelua ja esim. vastatuulessa mukava.

    Kannattaa käydä kokeilemassa ja mielellään vähän enemmän kuin kaksi kierrosta pyöräliikkeen pihan ympäri. 5 km ajaa vaikka Jopolla, mutt 25 km lenkki kakskertaan (ja saman verran takaisin?) on jo sellainen, mihin itse lähtisin mielummin käyräsarvisella. Toki suoralla tangollakin on ajettu maailman ympäri, joten mikään ehdoton juttu tämä ei ole.

  10. #10
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti lugatoncix Katso viesti
    Okei, yläote on varmaankin se ihan perus ote mitä noin 99% normaalipyöräilijöistä käyttää ajaessaan polkupyörää? Onko siis suoratankoinen pyörä parempi ensimmäiseksi pyöräksi, sillä sitä olisi ilmeiseti helpompi ajaa, siis hallittavuuden perusteella, kuin käyrätankoista?
    Yläote on sitä varten, että ajetaan suoraa tietää rennosti. Kun tarvitaan tarkempaa ohjausta tai vähän ajetaan muuten kovempaa, niin siirretään kädet kahvojen päälle. Ja sitten viimeisenä tosissaan rutistaessa ja tuulta halkoessa otetaan ihan alaote. Mutta yläote ei sovellu varsinaiseen ohjastamiseen esim. tiukemmissa mutkissa, koska se on niin kapea. Suoratankoinen on varmasti helpompi aloittelijan ajaa. Sopivan pysty asento ei paljon vaihtelua kaipaa. Tietysti jokin tuulinen suora on sellainen, että tekisi mieli painua kumarampaan, mutta siihenkin itse asiassa on suoratankoisissakin joitain ratkaisuja. Esim. Jones H bar on hyvin monipuolinen suora tanko. Maksaa tosin järkyttävän paljon pelkäksi alumiiniputkien pätkiksi.

  11. #11
    Liittynyt
    02/2005
    Paikkakunta
    Turku, Rinkeby
    Viestit
    21.280
    ^Kolme otetta + kaikki niiden välimuodot, ilman muuta maantietanko. Voi tietenkin olla että suora tanko jossain mielessä "helppo" mutta onko aina tarkoitus päästä helpolla?Jos aloittaa niin helpompi mielestäni aloittaa sovinnolla maantietangolla koska aina siirtyminen toisesta saattaa olla hankalampaa.
    Tangonhan ei tarvi olla ei tarvi olla kovin alhaalla ja lisäksi ohjainkannattimella vaikutetaan myös ajoasentoon.
    Mitähän tarkoitat tuolla "tukevalla"?

  12. #12
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti nure Katso viesti
    ^Kolme otetta + kaikki niiden välimuodot, ilman muuta maantietanko. Voi tietenkin olla että suora tanko jossain mielessä "helppo" mutta onko aina tarkoitus päästä helpolla?Jos aloittaa niin helpompi mielestäni aloittaa sovinnolla maantietangolla koska aina siirtyminen toisesta saattaa olla hankalampaa.
    Tangonhan ei tarvi olla ei tarvi olla kovin alhaalla ja lisäksi ohjainkannattimella vaikutetaan myös ajoasentoon.
    Mitähän tarkoitat tuolla "tukevalla"?
    Juuh, kiitos vielä selvennyksestä. Katselinkin jotain englanniksi eri otteista youtuubista mutta hieman jäi aukkoja, tämä auttoi.

    Tukevalla, se tässä yhteydessä tarkoittaa sellaista, että on elopainoa on sellaisen 125kg, tosin ei pelkkää rasvaa ja vatsaa, vaan jalat on aika isot kooltansa, välttämättä ne pelkkää rasvaa ole mutta kuitenkin sitäkin sieltä löytyy. Se varmasti hieman vaikuttaa ajoasentoon, muttei se todennäköisesti estä mitään asentoa täysin.

Samanlaisia aiheita

  1. Miksi pyöräilijöitä on niin vähän?
    By Хуй in forum Yleiset jorinat
    Vastaukset: 262
    Viimeinen viesti: 24.03.2019, 15.16
  2. Vastaukset: 11
    Viimeinen viesti: 13.05.2018, 13.14
  3. Genevestä - ja vähän Sveitsistäkin
    By MIJ in forum Pyörämatkailu
    Vastaukset: 1
    Viimeinen viesti: 01.07.2017, 20.17
  4. 10000 km vuodessa, paljon vai vähän?
    By Matijas in forum Yleiset jorinat
    Vastaukset: 137
    Viimeinen viesti: 30.12.2015, 23.11

Aiheen tagit

Kirjanmerkit

Viestin säännöt

  • Käyttäjä ei voi aloittaa uusia viestiketjuja
  • Käyttäjä ei voi vastata viesteihin
  • Käyttäjä ei voi liittää liitetiedostoja
  • Käyttäjä ei voi muokata viestejään
  •