Vastaus kiinnostaa minuakin. Mulla on Apex1 jonka kanssa on ollut erinäisiä pieniä mutta ärsyttäviä ongelmia, mukaanlukien tuo. Valitsin silloin helpoimman tien eli vein pyörän huoltoon ja vaihdatin jarrupalat. Sain kuulla että SRAM:n road-jarrujen yleinen ominaisuus on että jarrupalojen väli on merkittävästi pienempi kuin Shimanoilla ja ettei ole kovin harvinaista että sylinterit eivät painu tai palaudu kunnolla jos tai kun pyörällä on ajettu ja likaa on siellä missä sitä ei soisi olevan.
Mutta asiantuntevat ohjeet siitä miten itse selviytyy tarvittavasta huollosta ja mitä työvälineitä siihen tarvitaan saat ihan muilta kuin minulta!
PS Rasittavin tapauksista oli kun edellisellä lenkillä kaikki oli ollut hunky dory, mikään ei hangannut mihinkään, ja lenkin ensimmäiset 50 km sujuivat lennokkaasti - mutta tietysti juuri silloin kun kääntyi kotimatkalle alkoi ei vain kuulua vaan myös tuntua että jarru oli niin sanotusti pohjassa vaikkei kahvaan koskenutkaan. Sitten kun kuvitteli pelastavansa tilanteen irrottamalla kiekon ja painamalla rengasmuovilla varovaisesti (kuten oli jostain lukenut), ei siitä ollut mitään apua vaan päinvastoin melkein kävi niin ettei saanut kiekkoa takaisin paikoilleen koska jarrulevy ei ollut enää mahtua...
Kirjanmerkit