Puhtaan teoreettisesti on muitakin vaihtoehtoja kuin sähkömoottori.
Polttomoottorilla tarkoitetaan kai yleensä räjähdysmoottoria, joten esim. suihkuturbiini luettaneen joskus myös ei-polttomoottoriksi, vaikka toki polttamiseen senkin toiminta perustuu. Näin ainakin usein yleiskielessä, veikkaanpa että insinööreillä on tähän tarkempikin näkemys.
Lisäksi on olemassa ainakin stirling-moottori, jonka toiminta perustuu ilman laajenemiseen. Käyttövoimana siinä voidaan käyttää mitä hyvänsä riittävän tehokasta lämmönlähdettä. Sama koskee luonnollisesti höyrykonetta, jota voidaan myös käyttää periaatteessa millä hyvänsä riittävän tehokkaalla lämpöenergialla.
Mutta nämä ovat tietenkin hiusten halkomista, alkuvoimanlähteenä liikkuvassa laitteessa on yleensä polttoaine tai sähkö, poikkeuksina lähinnä kai vain ydinkäyttöiset laivat ja sukellusveneet. Ei-fossiilisia palavia polttoaineita käytetään raketeissa ja vastaavissa vempaimissa, vai tuleeko muita mieleen? Luonnollisesti vety voidaan valmistaa monin menetelmin (jotka puolestaan kaikki vaativat energiaa, so. sähköä tai fossiilista polttoainetta, vai olikohan jo kehitetty jokin suoraan aurinkovoimallakin toimiva vetygeneraattori?).









Lainaa viestiä vastauksessa
Kirjanmerkit