Edellisestä rastista tunnustettakoon sen verran, että sen suorittamiseksi en ajanut metriäkään! Olin sattumalta asioimassa kulttuurikeskuksessa ja pyörä pysäköitynä Kulttuuriaukion puoleiselle sisäänkäynnille, kun huomasin rastin siirtyneen. Pyöräparkin olin juuri kuvannut takataskuun rastiaihioksi, joten "noutoon" ja uuden rastin asettamiseen riitti pikakipaisu ulos. Pahoittelen hävytöntä sääntöjen venyttämistä.
Arto Sipisen 1980-1989 suunnittelema Espoon kulttuurikeskus on "ns. monitoimitalo, jossa sijaitsee konserttisalin (Tapiolasali), teatteri- salin (Louhisali) ja näyttelytilan lisäksi Tapiolan kirjasto, Espoon musiikkiopisto, Tapiolan yhteis- palvelupiste ja Espoon työväenopiston Tapiolan osaston tiloja. Kulttuurikeskus on Espoon kaupungin ensimmäinen suuri kulttuuri-investointi; rakennuskustannukset olivat n.130 milj.mk ja kaluste- ja laitehankinnat n.15 milj.mk. Arto Sipinen työskenteli Alvar Aallon toimistossa 1950-luvun lopulla ja "Kuunsilta" jatkaakin Aallon monumentaalirakennusten perinnettä. Rakennuksen "selkä" on Kulttuuriaukion puolella ja "syli" avautuu Keskusaltaalle. Valkoinen sävy liittää rakennuksen Tapiolan keskustan muihin rakennuksiin ja rakennus on suhteutettu vieressä sijaitsevan keskustornin suuriin massoihin. Rakennuksen korkeammassa osassa sijaitsevat julkiset tilat - salit, aputilat, näyttelytila ja lämpiöt - matalassa eteläsiivessä ovat kirjasto, musiikkiopisto, työväenopiston tiloja sekä kulttuurikeskuksen hallinnolliset tilat. Ulkoseinien materiaalit ovat harjattu valkoinen kvartsihiekkaharkko, travertiinilaatat ja lasi. Sisätilojen materiaaleja ovat koivu, travertiini ja mosaiikkibetoni. Lämpiöiden rakennesuunnittelu on ainutlaatuista maailmassa: kantavat pilarit ovat talon ulkopuolella ja kiinnittyvät rakennukseen palkeilla. Lämpiöiden lasit ovat kolmikerroksisia. Kolmannen kerroksen kuunkatselupaviljongin, josta puuttuu neljäs pilari, alapinnasta on maahan 14 m (koko pilarin pituus 21 m)." (lähde: Espoon kaupunki)
Muuten hyvin suoralinjaiseen rakennukseen arkkitehti Sipinen on piilottanut pari aaltoilevaa detaljia -- ehkäpä oppi-isänsä kunniaksi?
Uuteen ehdin paneutua vasta viikonlopumpana.
billypilgrim muokkasi tätä : 22.11.2019 at 18.00Syy: kulttuuria
Kirjanmerkit