Taannoin kun otin Rangella peuran kanssa yhteen, niin sen tuulilasi maksoi ~600. Lämmitys ja sadetunnistin siinä oli ja lasi on henkilöautoon verrattuna suuri kuin mikä.
Paikallinen iso kolarikorjaamo homman teki ja siis sen lasinkin asensi.
Ei kai tässä kukaan mitään takapihan tallin "Jylppyä" tarkoittanutkaan.
Kaar ittelles vaa
Mitsubishin tila-wc:n tuulilasi plus työt oli tasan 300€ alveineen Kauklahden Autohuolto Oy:ssä. Tehtiin kyllä muutakin. Hemmetin hyvä hinta-laatu näin yhden huollon kokemuksella
-L.
Pervitiiniä, hota-pulveria ja lobotomiaa
Niinpä, marmorilla on helppo vedättää, kun uuden skoodatoijjotafoortin omistaja on niin rehvakas kaikista niistä tuulilasin gismoista, että pakkohan sen on maksaa. Kotona vasta itkee tyynyynsä.
Juuri kyselin osaavalta ei-marmoripajalta riukseen hintaa ja ei ollut mitään eroa sadetunnistintyyppien, tai kameroiden tai muiden lisäanturien suhteen. Sen sijaan vähän yllätti, että lasi on eri hintainen sen mukaan, onko hud vai ei. Luulin hudin toimivan millä tahansa lasilla (riittävän hyvin), mutta väärässä olin.
Olisikohan kohdassa 3.41 tapahtuva temppu onnistunut, jos kuski olisi oikeasti sitä yrittänyt?
^ Veikkaan että ehdottomasti ehkä. Tilanteen ratkaisemiskohtaus oli nopeutettu, mutta olisi ollut hienompaa jos se olisi ollut hidastettu. Kaiken kaikkiaan hienoja autoja ja ääniä
-L.
Pervitiiniä, hota-pulveria ja lobotomiaa
Ooh, B-ascona!
A4:en tuulilasi värireunalla, sadetunnistin, valotunnistin jne. runsaat 300 asennettuna rengaslasi.fi kun viimeksi ostin.
Jos ette ole vielä törmännyt Rallylegend 2019 - pätkiin tubessa, niin kannattaa tsekata. Aikamoista kuva- ja saundipornoa, jos sattuu pitämään vaikkapa B-ryhmäläisistä... Ja kyllä se Stratoksen ylärekkarikin on aika sexuaalista kuunneltavaa.
Tässä yks esimerkki aiheesta:
- Heroes are ordinary people in extraordinary situations doing the right thing -
En tiedä mikä tää on... Joku El Mustangamino
![]()
-L.
Pervitiiniä, hota-pulveria ja lobotomiaa
Olihan sekin aika karun näkönen kun Camaro ja Firebirdista tehtiin lavamalli 30 cm jatkopalalla Finlandiassa![]()
Joo, ei mikään kukkanen...
![]()
- Heroes are ordinary people in extraordinary situations doing the right thing -
Liittyy etäisesti yllä olevaan
![]()
-L.
Pervitiiniä, hota-pulveria ja lobotomiaa
Tuulilasista ralliautojen kautta pyyhkimiin:
Mitkäs sulat kannattaisi ostaa kun Test-Sieger Boschit pitää infernaalista ulinaa heti kun lämpötila laskee +10 tienoille ja alemmas? Hyvin pyyhkivät jos vähän väliä työntää pesunestettä lasille mutta muuten eivät ole vaienneet putsauksilla.
Valeolla on ainakin jotain SILENCIO - malleja, joista vois päätellä olevan hiljaisia? Mulla on toki Boschitkin olleet ääneti.
- Heroes are ordinary people in extraordinary situations doing the right thing -
Mulla oli viimeksi Valeot oli ihan paskat niin nyt taas kokeeksi Boschia.
Champion ja Denso on myös ihan laatukamaa. Jossain vaiheessa Boschien kesto oli aivan surkea, tyyliin alle vuodessa riekaleina.
Kaar ittelles vaa
Ostan aina keväisin n. 5...10 € hintaisen parin sulkia. Ovat toimineet aina moitteetta sen vuoden. Vaihtoajoitus on kevääseen, jotta jääskraban mahdolliset turmellukset hoituvat siinä samalla. Nyt on menossa 2,95 € arvoiset Talouspörssin halpuutuksesta hankitiut.
^Mulla oli muinoin sama taktiikka. Kun lämpötila sahaa +-, lumi välillä jäätyi paakuksi ja usein auto saattoi aurautua kinokseen kadulla niin ei viitsinyt törsätä![]()
Minulla on lumiharja. Sillä pienet aerobiset käsille ja lasit puhtaana ajamaan.
Aivot jotenkin nyrjähti tätä katsoessa
![]()
-L.
Pervitiiniä, hota-pulveria ja lobotomiaa
Ei tässä mitään kummaa oo... joku ei oo tykännyt siittä rumasta junakeulasta![]()
Täällä kun tiedetään, niin kysyn; missä on ongelma kun auton valot näyttää noin 2m ihan normaalisti, mutta sitten tulee todella häiritsevästi sellainen W- muotoinen varjo ( molempiin valokeiloihin V-muoto ja yhdessä siis W- muoto), normaalisti valot jatkuu pitemmälle ja hälvenee vähitellen, mutta nyt siis ei näin.
Vein Valkeakoskelle että isä katsoo, mutta kuulemma "ihan normaalisti valot valaisee" , anteeksi, mutta mä en nyt ihan luota isäni mielipiteeseen. Eihän se sinänsä haittaa kun melkein joka paikka on valaistu, myös kolmostie, mutta pelottaa lähteä Nakkilaan ensi kuussa kun on paljon ihan pimeetä tietä.
Viime vuonna tuntui juurikin ajaessani Nakkilaan että valot näytti liian alas, ja valojja suunnattiin ylemmäs. Sen jälkeen en ole pimeellä autolla ajanutkaan, nyt ekaa kertaa tuossa lähiseutuvilla viime viikonloppuna niin huomasin tämän asian.
kiitos
Laita kuva. Ja saat useita eri vastauksia, joista voi löytyä mieleinen, ehkä oikeakin.
Miten niin tyhmä kysymys??
Ihan ei lumiharja riitä jos auto on pari viikkoa parkissa, lumiaura vetäisee Runeberginkadun lumet päivittäin uudeksi peitteeksi ja lämpötila sahaa plussan puolella. Siinä enempi tarvii rautalapiota ja hakkua. No onneksi tuost riesasta päästiin .. karua auton elämä kaupungilla, voi sanoa ettei se maalipintakaan ihan puhdas ollut pidemmän pysäköinnin jälkeen jollain säätiloilla.
--
Etanolia Pirkkalasta
https://yle.fi/uutiset/3-10986113
- Heroes are ordinary people in extraordinary situations doing the right thing -
^ kiitos, mutta ei ole polttimoita vaihdettu ( tietääkseni) tämä isomazda on nykyisin mun ainoo autoni, ja puhtaat lampun lasit on, putsaan ne aina esim. jos on huurussa tms. Mä nyt en vaan sulata että minä näen varjon, mutta isän mielestä ihan normaali. Ei ole normaali.
Ei se ole kyse mieluisasta vastauksesta vaan normaalisti valaisevat valot olisi haussa, vähän on vaikeeta mun kamerallani kuvaa ottaa; salamalla se ei näy ja muuten tulee pimee ruutu. Ihan vakavissani mä tässä kyselen, se varjo haittaa näkyvyyttä tosi paljon, pitkillä valoilla sama ongelma.
Kirjanmerkit