Niinhän se Kahden ruukin kierros Noormarkkuun ja Leineperiin taas ajettiin. Aamulla sää vaikutti epäilyttävältä. Lännestä siirtymän aikana satoi hissukseen vettä ja maa oli sen verran järkä että sai pyörän likaiseksi ja vaipan märäksi. Mustassalahdessa vettä ei enää tullut, eikä tullut koko reissulla sen jälkeen. Tarkkaan en muista missä tie kuivui, mutta taisi olla Nokian ja Siuron välillä, ellei jopa aiemmin.
12 meitä oli Lavialle asti, sieltä saatiin sitten yksi Porilainen vahvajalka vahvistuksesi, ajeli meidän kanssa lounaalle ja Leineperiin kahville, josta sitten takaisin kohti mökkiään. Taisi hänelle tulla samat kilometrit kun meillekin.
Teknisiä ei sattunut ja ainoa pikkuhaveri oli, kun allekirjoittanut kaatui Noormarkun ruukilla hiekalla, kun etupyörä lähti käännöksessä alta pehmeässä hiekassa ja kävelyvauhdissa. Mikään paikka ei auennut, mutta pyöräilyhanskoja olisi ehkä syytä käyttää
Menomatkalla myötätuuli saatteli, takaisin oli enimmäkseen sivutuuli. Tiet olivat hienossa kunnossa lukuunottamatta Kullaa-Lavia väliä. Tuo mentiin kahdessa ryhmässä ja yhdessä jonossa reikiä kierrellen.
Sääkin oli hyvä, vaikka mikään helle ei ollutkaan.
edit: Porin vahvistukselle tuli ennen Leineperiä ongelmia takavaihtajan kanssa, olisi muuten tullut Lavialle kanssamme. Pääsi kuitenkin takaisin mökilleen, viimeiset kilometrit huoltoautolla...
Kirjanmerkit