Keskikesän päivät ovat pitkiä, mistä ei ainakaan ole kuvarastien hakijalle haittaa. Saattaa jopa intoutua lähtemään päivän toiselle hyödyn ja huvin yhdistävälle pyörälenkille - ja niin siin kävikin että Isaac Cordalin miniatyyriveistos "The Tenant" eli 1371. rasti löytyi kuin itsestään:



Sauvakävelevä vanhempi naishenkilö pysähtyi kai uteliaana kuvaustouhuistani. Kerroin olevani bongaamassa Karakallioon viime kesänä puoliksi piilotettuja pienoispatsaita ja osoitin hänelle lintupöntön ja sen asukkaan. Hän vastasi toki tietävänsä mistä on kysymys mutta olevansa silti kovasti ihmeissään ettei hän ollut huomannut tätä veistosta, vaikka kävelee samaa reittiä miltei joka päivä. Onkin totta että taideteoksen erottaa tavallisesta linnunpöntöstä oikeastaan vain katsomalla tietystä suunnasta.

Uudessa rastissa ollaan myös niin sanotusti luonnon keskellä ja kaikkien nähtävillä mutta ehkä silti piilossa on jotain pientä tavallisuudesta poikkeavaa: