Täällä Pyhällä on nyt todella paljon hiihtäjiä. Onneksi on myös pitkästi latuja, jotta rasitus jakautuu suuremmalle alueelle. Kuitenkin lähellä keskuksia, sekä Pyhää, että Luostoa on joskus melkein ruuhkaa. Tuo nopeampi väistää, pelaa kyllä suomalaisten kanssa, mutta turistit eivät ole kovin tietoisia latuetikestistä ja usein blokkaavat ladut alamäissä kun eivät uskalla laskea ja kun laskevat jäävät sitten ihmettelmään ilmaa siinä, missä luisto loppuu. Kun tulee liukkailla suksilla takaa niin joskus pitää huikkailla ja kun huikkaa niin tulee tuo mihikäs menisin, oikealle vai vasemmalle efekti. Nyt osaan varautua kun kerran saksalaisen miehen kanssa oli tosilähellä törmäys. Häiriöksi asti näitä ei kuitenkaan ole. Ainut juttu on se, että jo aika helpoissakin ylämäissä siirrytään haarakäyntiin ja tietenkin ladun päälle. Sen jälkeen latu on pilalla ja sitä pitkin ei voi nauttia siitä, että pääsinpäs ylös ilman että piti siirtyä pois ladulta.

Olen ihmetellyt miksi vauhtilenkit eivät ole oikein sujuneet joulun jälkeen. Jo toisen vedon aikana on yleensä tullut melkein pohjaton väsy. Söin rautakuurin, ei apua. Eilen vmo esitti, että ei kai minulla ole rasitusastmaa. Kaivoin vuoden vanhan inhalaattorin ja henkäsin pari syvää.Joskus on ollut astmaoireita kun on ollut siitepölyallergiaa ja siitä tuo vanha inhalaattori oli jäänyt kaappiin. Lämmittelyn jälkeen kymppi vapaalla niin kovaa kuin pääsin ja ongelmia ei ollut.
Eli taitaa olla norjalaisten ja Kristan tauti. Pitää kai mennä lääkäriin ja hankkia astmalääkettä. No olen sitten melkein kuin oikea hiihtäjä. Helpotti kuitenkin kun selvisi missä on vika.