Tämän rastin hakemattomuuteen ei liene muuta syytä kuin hakemattomuus?
Lisävihjeitä tuskin on syytä antaa, mutta muistutetaan Vantaan rastien olemassaolosta kertomalla mitä kuvassa oikein näkyy
Talvicyclocrosspyöräilijä ajoi tuohon 35-millisillä Marathon Wintereillään vasemmalta tulevaa aurattuaulkoilutietä, jolle kuvan vasemman laidan viittakin näyttää. Kyltissä jota vasten fillari on asetettu nojaamaan kerrotaan sita vastoin ettei siitä eteenpäin jatkuvaa ulkoilutietä tai oikeammin leveähköä polkua talvikunnossapidetä. En tiedä minne se johtaa, sillä en ole itse jatkanut siihen suuntaan lumettomanakaan aikana, mutta maastopyörän renkaiden jäljistä päätellen kai siitä jonnekin pääsee.
Lumen peittämän kyltin tekstiä en nyt kerta kaikkiaan saa päähäni, vaikka sen olen joskus oikein lukenutkin.
Aivan kuvan oikeassa reunassa näkyy portaiden alkupää.
Rastikuvan otettuani jatkoin oikealle eli tuosta mihin on aurattu lyhyt pätkä.
Kirjanmerkit