Jiihaa! Lauantaina 20.5. poljetaan toivottavasti kevään upeimmassa kelissä noin 100 kilsan lenkki pitkin Kirkkonummen hienoja hiekkateita ensin Kauklahdesta keskisen Kirkkonummen poikki idästä länteen, piipahdetaan Siuntion puolelle ja sieltä palataan eteläisen Kirkkonummen kautta takaisin. Reitti muodostuu pääasiassa erikuntoisista hiekkateistä, mutta matkalle mahtuu vähän asfalttia, pari singletrack-pätkää ja jonkin verran myös karkeampaa sepeliä. Ihan kaikkein slikseimmillä renkailla ei välttämättä kannata lähteä.
Tällä kertaa jätetään Espoon keskuspuiston eestaas suhaaminen väliin ja sekä lahtö- että paluupaikka on Kauklahden rautatieaseman R-kioskilla. Lähtö klo 10.05. Hesasta klo 9.27 lähtevällä E-junalla ehtii vielä mukaan. Ajoaikaa arvelisin kuluvan noin 5 tuntia ja tauot siihen päälle. Matkalla on ainakin kolme taukopaikkamahdollisuutta eli eväitä ei varsinaisesti tarvitse kuskata mukaan, kunhan juotavaa on riittävästi. Helsingin Katse tarjoaa kahvit ja purtavat ensimmäisellä taukopaikalla Kehla Stallcafessa.
Säävaraus, koska tällä reissulla ei ole tarkoitus rypeä ravassa.
Ps. En ole itsekään ajanut nyt ajettavaa lenkkiä ihan samaa reittiä, joten kokonaiskilometrimäärä on arvio. Joitain kartanlukupysähdyksiä voi tulla, koska "No Garmin, no rules".
RSVP mieluiten facebook eventtiin: https://www.facebook.com/events/293255624451292/
Jos yhtäkkiä käy niin, että lähtijöitä olisikin kauhea määrä, niin johonkin pitää vetää raja, että ei tule liian pitkää letkaa, mutta katsotaan sitä sitten, mikäli niin uhkaa käydä. Toivottavasti ei tarvitse.
Kirjanmerkit