Edellinen viestini oli enemmänkin julkista yksinpuhelua kuin vastaus edelliseen kommenttiin. En osaa ehdottoman varmasti sanoa, etteikö rasti voisi Linnanmäen kyljestä löytyä, mutta jos näin on, minä en sitä sieltä löydä (enkä aio vain tätä varten enää käydä paikan päällä tarkemmin tonkimassa).
Ymmärtääkseni useat rastiketjua seuraavat ovat aivan yhtä ymmällään, joten vihje voisi olla paikallaan - vaikka viimeaikaisten kokemusten perusteella selvätkin vihjeet saattavat johtaa ajatukset vain vielä enemmän metsään.![]()






Lainaa viestiä vastauksessa
Helpotetaan ja helpotetaan. Helsingissä on ainakin 40 lampea, mun päässäni niistä on jonkinlainen karttakuva alle kymmenestä eikä karttavihje osu yhteenkään niistä. Enkä oikeastaan edes kutsu tuota vihjeeksi, mutta ehkä jossain syttyy valo oivalluksen merkiksi...











Muuten arvelen että ne jotka ovat rastin jo tunnistaneet tai sen löytäneet päättelyn, tiedonhaun, valistuneen arvauksen tai silkan vaiston avulla ovat vain odottaneet viikonloppua että pääsevät hakemaan rastin - mutta laitan silti vihjeeksi mahdollisimman monille muillekin toisenkin kuvan:



Kirjanmerkit