Tämä.
Viitisen vuotta nyt asunu samassa paikassa ja DHL:n vaihtelu ollu suurinta. Alussa mentiin pari vuotta silleen, että kaveri soittaa hälärin, mihin ei ehdi vastata, vaikka luuri olis käden ulottuvilla pöydällä. Ja kun yrittää soittaa takaisin, niin ei vastaa, ei sitten millään. Seurantaan merkintä, että ei ollut kotona, jopa silloin, kun loma-aikaan oli pihalla koko "toimitusyrityksen" ajan. Aspaan soittelu oli ihan turhaa, sanovat vaan, ettei voi nyt tehdä mitään, kun paketti on vielä jakelussa, mut sovi uus jakelu sen lapun tiedoilla, mikä jätetään, kun toimitus ei onnistu. Tuo kaveri vaan ei koskaan jättäny sitä lappua ekana päivänä, vaan vasta seuraavana. Alussa tein senkin virheen pari kertaa, että menin hakemaan pakettia aspan ilmottamasta paikasta, johon se oli palautunut, mutta eihän sitä sieltä löytynyt, vaan se oli aina auton kyydissä, eikä kuski vastaa pomonsakaan soitteluun.
Sitten menikin vuoden verran hienosti. Uus kaveri soitti etukäteen, että ootko kotona, vai mitäs tehään. Toimispa asiat aina yhtä hienosti.
Nyt menty pari vuotta tätä, että kukaan ei käy pihalla, eikä soittele, mut seurantaan tulee merkintä, ettei oltu kotona. Jos ei kyttää seurantaa, tai ei reagoi siihen, niin paketti jää makaamaan odottamaan yhteydenottoa. Typerintä on, ettei aspan mukaan ennen ekaa jakelua voi ilmottaa, että paketin voi jättää terassille ja siellä on valtakirja. Saako ne näistä olemattomista jakeluyrityksistä jotain korvauksia, vai mikähän tää juttu on?
UPSi on ollu täällä tasasen varma, aina etukäteen soitto ja sovitaan mitä tehdään.
Postnordit sunmuut postit toimii siitä hienosti, että paketin saa hakea läheltä semmoseen aikaan, että kuuden jälkeen kotiin ehtivä työläinenkin ehtii hyvin. Ite yritän suosia näitä, jos saa valita toimitustavan. Mulla ei oo nettitilauksilla koskaan niin kiire, että ne tarttis saada jo eilen.









Lainaa viestiä vastauksessa
Kirjanmerkit