HephaGiantFillariElectrobike
Sivu 5 / 5 EnsimmäinenEnsimmäinen ... 3 4 5
Näyttää tulokset 121 - 149 / 149

Aihe: Jämi84 2016

  1. #121
    Liittynyt
    05/2012
    Paikkakunta
    Kumilaakso
    Viestit
    144
    Ja sitten positiivista palautetta: Reitti oli hieno, joskin aika rankka varmasti perusharrastajalle. Jämin päässä varsinkin oli paljon nousua kohua herättäneellä pätkällä. Reitti oli teknisesti helppo ja lähempänä sitä oikeaa maraa, mitä sen oikeasti kuuluisi olla. Tämmöisiä tapahtumia ehdottomasti tarvitaan suomeen. Noita teknisempiä maroja on kuitenkin sitten 13 tusinassa, mutta se on tavallaan yleisön vaatimus ("en tuu jos on paljo siirtymää"). Pullot napsahti vauhdista käteen joka huollossa ja tarjolla olisi ollut muutakin, mutta ei nyt tullut jäätyä nauttimaan antimista. Oman arvion mukaan reitti oli n.15-20min. hitaampi, kuin aikaisempi reitti. Vaikka ajaessa pahaa tekikin heikompikuntoisella, niin nyt voisi taas tulla jo heti uudestaan. Järjestäjä saisi nyt ratkaista tuloskiistan jotenkin fiksulla tavalla, jotta päästään eteenpäin ja aloittamaan puhtaalta pöydältä. Kulisseissahan tietysti jotain on jo tapahtunutkin ja niin kuuluukin, koska tapahtumassa jaettiin myös rahapalkintoja. Toivottavasti nämä tulokset ei nyt jää tällaiseksi historiankirjoihin, koska se saa kaikki muut polkijat näyttämään todella huonoilta

    Ja lopuksi zemppiä järjestäjälle. Varmasti itteekkin ..tuttaa, mutta kyllä tälle tapahtumalle paika olisi tulevaisuudessakin. Käsi pystyyn nyt vain virheen merkiksi, niin kuin esim. koripallossa tehdään, niin kyllä se siitä sitten taas suttaantuu.

  2. #122
    Liittynyt
    05/2010
    Paikkakunta
    Espoo
    Viestit
    11.465
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti H. Moilanen Katso viesti
    Minkälainen kitinä olisikaan tullut, jos voittaja olisi ollut joku muu...?
    Ottamatta kantaa miten asia pitäisi ratkaista, jos Jukka ja Alges hylättäisiin niin lauantain jämi olisi heidän osaltaan varmasti se viimeinen jämi.

    Mulla gepsi näytti tosiaan sen 84,XX km eli en alustavasti oikaissut.
    -L.

    Pervitiiniä, hota-pulveria ja lobotomiaa

  3. #123
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti LJL Katso viesti
    Ottamatta kantaa miten asia pitäisi ratkaista, jos Jukka ja Alges hylättäisiin niin lauantain jämi olisi heidän osaltaan varmasti se viimeinen jämi.

    Mulla gepsi näytti tosiaan sen 84,XX km eli en alustavasti oikaissut.
    Hylky olisi aivan oikea ratkaisu, toinen vaihtoehto järjestäjällä olisi kertoa mitä kävi ja vaikka palkita tuplana sillä virheen tunnustaminen olisi aikalailla oikea ratkaisu.

    Kukahan huijaukseen pystyviä kaipaisi ja mitä se vaikuttaisi muiden osallistumiseni? Toinen mainituista herroista tituleeraa itseään ammattilaiseksi, esiintyy somessa jonain Jämi84 voittajana vaikka todellisuudessa hän paljasti todellisen luonteensa. Triathlonkisojen peesaamisia arvosteli kovasti tuossa pari vuotta sitten, mutta on itse valmis vetämään riman alta heti kun on tilaisuus.

    Et missään nimessä ole oikaissut, oikaisijat vetivät sellaisen 8,6 km vajaaksi eli n.76 km.

  4. #124
    Voi olla että monelta muulta viimeinen Jämi84 jos ei tätä oikaista. Varmaan moni peruspolkija ei asiasta niin välitä, elämyksiä hakemassa seuraavallakin kertaa, mutta uskoisin että ns. aktiivi-polkijoita tällainen kyllä karkottaa. Vahvasti periaatteestahan tässä on kysymys ja siitä millaisilla arvoilla mennään ja mitä edustetaan.

  5. #125
    Liittynyt
    10/2009
    Viestit
    2.053
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti hape72 Katso viesti
    Hylky olisi aivan oikea ratkaisu, toinen vaihtoehto järjestäjällä olisi kertoa mitä kävi ja vaikka palkita tuplana sillä virheen tunnustaminen olisi aikalailla oikea ratkaisu.
    Tää olisi kyllä se paras ratkaisu omasta mielestä. Ei kai voittajakaan voi pitää itseään voittajana jos ei koko reittiä ole kiertänyt? Eihän noi palkintorahat kai niin suuria ole ettei niitä pystyisi maksamaan tuplana? En muuten ollut mukana mutta kunhan muuten otan kantaa.

  6. #126
    Liittynyt
    06/2002
    Paikkakunta
    Mynämäki, Suomen Kabul
    Viestit
    4.941
    Olen aina inhonnut tällaisia euron kilometri kisoja. Nyt tätä topikkia lukiessa vain vahvistuu, että pysyn poissa jatkossakin. Mikäköhän lienee kisojen budjetti? Karkeesti laskien 40 000 € osallistumismaksuja.

  7. #127
    Liittynyt
    06/2007
    Paikkakunta
    Helsinki
    Viestit
    4.058
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti LJL Katso viesti
    Ottamatta kantaa miten asia pitäisi ratkaista, jos Jukka ja Alges hylättäisiin niin lauantain jämi olisi heidän osaltaan varmasti se viimeinen jämi.
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti sivu42 Katso viesti
    Voi olla että monelta muulta viimeinen Jämi84 jos ei tätä oikaista.
    En tiedä onko tähän olemassa ratkaisua, jolla kenekään murokulhoon ei päätyisi ureaa. Ehkä tässä vaan pitää valita ne, kenen lautaselle kustaan.
    Holokki auki ku H. Moilane.

  8. #128
    Liittynyt
    06/2009
    Paikkakunta
    espo
    Viestit
    153
    En tiedä kenen lautaselle kusemista se on, jos kymmenenneksi nopein pyöräilijä ei voita kisaa.

    Ehkä paras ratkaisu olisi julkistaa viralliset tulokset joista puuttuvat matka ja ajat, eli pelkät nimet ja sijoitukset. Muutoinhan tässä ei kyllä ole mitään ongelmaa, paitsi sijalle ~10 tulleille, heidän vanhemmilleen, ystävilleen, seurakavereille, sukulaisille sekä Jukka että Jämimtb -heittereille. En ainakaan usko, että kilpailijalle on kovin palkitsevaa oikeasti tulla sijalta 9 voittajaksi sen takia, että kovemmat kuskit ovat ajaneet järjestäjän takia harhaan.

    Tietenkin tästä olisi ollut kiva saada virallinenkin tiedotus eikä pelkästään foorumihuutelua.

    Ja euro per kilometri -kisat ovat silti kivoja kaikesta itkusta huolimatta. =) Omia harhailuja ehtii tehdä muina päivinä riittämiin.


    e: ja ennen kuin joku jaksaa takertua, niin joo ei järjestäjä ole ketään pakottanut ajamaan harhaan ja ajajalla on itsellään vastuu ja jne.

  9. #129
    Eleganteintahan olisi (ollut) jos kilpailijat itse nostaisivat käden pystyyn jos on selkeästi jääny matka vajaaksi. Ja näinhän on muutama tehnytkin. Tuollaisella teolla saa huimasti enemmän rispektiä kuin jollakin sijoituksella tällaisessa kisassa oli se sitten ansaittu sija tai ei.

  10. #130
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti äss Katso viesti
    En tiedä kenen lautaselle kusemista se on, jos kymmenenneksi nopein pyöräilijä ei voita kisaa.
    Niin no, jos ko. pyöräilijä oli nopein KOKO matkan polkenut... niin silloin hän on nopein ja sitäkautta tosiasiallinen voittaja.

  11. #131
    Liittynyt
    04/2009
    Paikkakunta
    savo
    Viestit
    1.103
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti sivu42 Katso viesti
    Niin no, jos ko. pyöräilijä oli nopein KOKO matkan polkenut... niin silloin hän on nopein ja sitäkautta tosiasiallinen voittaja.
    Tämä. Eihän tuossa pitäisi olla mitään muuta ratkaisua. Et voi voittaa kisaa jos et aja koko matkaa.


    Sent from my iPhone using Tapatalk

  12. #132
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti leecher Katso viesti
    Tämä. Eihän tuossa pitäisi olla mitään muuta ratkaisua. Et voi voittaa kisaa jos et aja koko matkaa.
    Ja sama koskee sijoja 2., 3., jne. ja vaikka sijaa 234. jos matka jäi selkeästi vajaaksi.
    Ainakaan oma ajatteluni ja kommentointini ei mitenkään liity kenenkään henkilöön vaan vahvasti periaatteeseen. Ajetaan määritelty matka ja sen pohjalta järjestys.

  13. #133
    Liittynyt
    07/2005
    Paikkakunta
    Oulu
    Viestit
    603
    Podiumi-sijoituksethan voisi jakaa vanhojen meriittien pohjalta niin eksymiset ja tekniset murheet tms. fyysisenkunnon ulkopuoliset asiat eivät sekoita podiumia. Kilpaa voivat sitten ajaa ynnä muut puuhastelijat sääntöjen puitteissa. Miksi ylipäätään säännöt olisivat kaikille samat. Voisiko osallistuja mitallin saada postitse kisaan osallistumatta ja mielummin puoleenhintaan jos ei ole syömässä huollon suolakurkkuja.
    ---
    joo trollia ja flametusta, tällainen päivä tänään.

  14. #134
    Liittynyt
    06/2007
    Paikkakunta
    Helsinki
    Viestit
    4.058
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti äss Katso viesti
    En tiedä kenen lautaselle kusemista se on, jos kymmenenneksi nopein pyöräilijä ei voita kisaa.
    Onhan se aikamoinen steitmentti järjestäjältä jos oikaisemalla reittiä pystyy voittamaan kisan. Millainen tuloslista olisi ollut jos kaikki olisivat ajaneet oikean reitin, on turhaa spekulointia. Jokainen kisaa ajanut tietää, että edellä näkyvä selkä saa yrittämään vielä hiukan enemmän.
    Holokki auki ku H. Moilane.

  15. #135
    Liittynyt
    09/1999
    Paikkakunta
    Espoo
    Viestit
    5.696
    Tässähän on kyllä nyt mahdollisuus lanseerata ihan omanlaisensa kilpailuformaatti, tyyliin " paras oikaisija voittaa" ? Ja kun palkintonakin näytti olleen toi 1300 eur tms, niin varmaan houkuttelee porukkaa aika paljon ainakin tuolta pyöräsuunnistajien joukosta. Ja mikä parasta, tämänlaisia kisojahan ei muita vielä ole....ja jos jollekulle on 84km pitkän kuuloinen matka, niin sitähän ei oo pakko ajaa kokonaan tässä formaatissa, vaan itseasiassa hyvää loppuaikaa tai voittoa tavoiteltaessa täyden matkan ajamista pitää välttää viimeiseen asti.

    Edit. No nyt tuli kyllä mieleen muutamia haasteita, eli kuinka paljon saa itseasiassa oikaista, ei oo varmaan reilua jos ajaa suoraan maaliin lähdöstä..hhmm...
    https://www.instagram.com/xtranza/

  16. #136
    Lajin saloja tuntematta ei tästä tilanteesta näyttäisi olevan muuta kunniallista ulospääsyä kuin se että järjestäjät kusevat omiin muroihinsa ja että vuoden 2017 kisasta tehdään sillä tavalla ikimuistettava että palkittiin kaksi voittajaa. Eli ihan urheilullisesti hyväksyttävän tulkinnan mukaan järjestäjien virheestä kärsineet ja ilman vilppiaietta oikaisseet saisivat pitää palkintonsa, mutta sääntöjen mukaan ajaneet ja reitillä pysyneet saisivat myös täysin ansaitsemansa(*) palkinnot.

    (*)"Tyhmemmimmissäkin" lajeissa joissa mennään pelkkää asfalttia tai latua on ymmärtääkseni sääntöjen mukaan kilpailijan itsensä vastuulla että hän pysyy reitillä eli vaikka viitoitus olisi puutteellinen tai etuauto tai vastaava ajaisi vikaan, siitä aiheutunutta aikatappiota ei voida hyvittää eikä suoritusta ilman oikealle reitille palaamista voida edes hyväksyä.

  17. #137
    Liittynyt
    04/2007
    Paikkakunta
    Loimaa
    Viestit
    7
    Ottamatta kantaa kuka on oikaissut mistäkin, tiedoksi tännekin foorumille, että tämähän oli kyseisen järjestäjän viimeinen Jämi147 tripla. Enkä tiedä onko joku muu taho jatkamassa tapahtumajärjestelyä tulevaisuudessa. Spekulaatiot siitä että kuka lähtee ajamaan ensi vuonna voidaan siis heittää romukoppaan.

  18. #138
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti -ville- Katso viesti
    Ottamatta kantaa kuka on oikaissut mistäkin, tiedoksi tännekin foorumille, että tämähän oli kyseisen järjestäjän viimeinen Jämi147 tripla. Enkä tiedä onko joku muu taho jatkamassa tapahtumajärjestelyä tulevaisuudessa. Spekulaatiot siitä että kuka lähtee ajamaan ensi vuonna voidaan siis heittää romukoppaan.
    Eikös tätä järjestä Jämi147 Oy? Keulamies tuosta kai lähtee keskittymään muihin juttuihin, mutta ei kai koko yritys ole tuota lopettamassa?
    Tuossahan osakkaana on mm. Ikaalisten Nouseva Voima.


    http://www.jami147.fi/historia/:
    "Jämi147-tapahtumat laitettiin liikkeelle vuonna 2011. Ensimmäiset tapahtumat järjestettiin vuonna 2011 Ikaalisten Nousevan-Voiman toimesta. Vuonna 2013 tapahtumat yhtiöitettiin Jämi 147 Oy:ksi ”Nouskin” säilyessä yhtiössä osakkaana ja päävastuullisena talkoolaisseurana."

  19. #139
    Liittynyt
    05/2015
    Viestit
    163
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti -ville- Katso viesti
    Ottamatta kantaa kuka on oikaissut mistäkin, tiedoksi tännekin foorumille, että tämähän oli kyseisen järjestäjän viimeinen Jämi147 tripla. Enkä tiedä onko joku muu taho jatkamassa tapahtumajärjestelyä tulevaisuudessa. Spekulaatiot siitä että kuka lähtee ajamaan ensi vuonna voidaan siis heittää romukoppaan.
    Joo näin itsekin kuulin, että nykyinen järjestäjä keskittyy muihin hommiin. Toivottavasti kuitenkin joku uusi järjestäjä löytyy. Ikaalisissahan oli erittäin hyvät puitteet tällaiselle tapahtumalle. Reittikin oli parempi kuin aikaisemmin.
    Ja mukavaa vaihtelua ajella välillä nopeampaa/helpompaa kisareittiä.

  20. #140
    Liittynyt
    04/2007
    Paikkakunta
    Loimaa
    Viestit
    7
    Samaa mieltä. Ikaalisissa tapahtuma oli hyvä ja puolikkaalla kun ajelin, niin kärkikään ei ajanut harhaan ja tykkäsin reitistä enemmän mitä jämillä. Toivottavasti tapahtuma jatkuu. Pikaisella katselulla en tähän hätään löytänyt mitään tietoa tulevista tapahtumista. Voipi olla että hommat on vielä auki..

  21. #141
    Liittynyt
    07/2004
    Viestit
    3.479
    En usko että Jämin kisailut on kisailtu ennen kuin näen. Sen verran vahva formaatti on kyseessä - muussakin kuin mtb:ssä. Lisäksi taustalla hääräävä urheiluseura on melko vireä.

  22. #142
    Liittynyt
    05/2005
    Paikkakunta
    Tampere
    Viestit
    7.682
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti kuovipolku Katso viesti
    vuoden 2017 kisasta tehdään sillä tavalla ikimuistettava että palkittiin kaksi voittajaa. Eli ihan urheilullisesti hyväksyttävän tulkinnan mukaan järjestäjien virheestä kärsineet ja ilman vilppiaietta oikaisseet saisivat pitää palkintonsa, mutta sääntöjen mukaan ajaneet ja reitillä pysyneet saisivat myös täysin ansaitsemansa(*) palkinnot.
    Tämä olisi kyllä selkärankainen ratkaisu, eikä kukaan asiakkaista kokisi valtavaa vääryyttä...
    XT-vaihtajia vuodesta -95, ja välillä vähän foorumitauolla.



  23. #143
    Liittynyt
    06/2007
    Paikkakunta
    Helsinki
    Viestit
    4.058
    Onko tätä epäiltyä/todettua reitin oikaisua tuotu järjestäjän tietoon virallista reittiä? Näistä postauksista en sellaista tietoa onnistunut löytämään.
    Holokki auki ku H. Moilane.

  24. #144
    Mikähän olisi se "virallinen reitti"?
    Kyllähän järjestäjä tämän oikaisun tietää kun itse on luvan/hyväksynnän tälle antanut.
    Myöskin ainakin Instagram postauksessa eräs järjestävän tahon henkilö on todennut että kärki eksyi ja paskaa sataa...

  25. #145
    Liittynyt
    06/2007
    Paikkakunta
    Helsinki
    Viestit
    4.058
    Yleensä kisan tuomarin tai vastaavan henkilön yhteystieto pitäisi ilmetä kilpailijaohjeesta. Protestin tekeminen on se virallisin reitti, mutta siihenkin on yleensä jokin aikaraja koska protesti pitää viimeistään jättää. Jos asiaa puidaan vain tällä foorumilla, en ihmettele ettei järjestäjä kommentoi asiaa millään tavalla.

    Jos järjestäjä on itsekin todennut reitiltä poikkeamisen, pidän tätä hiljaiseloa asian tiimoilta vähintäänkin erikoisena.
    Holokki auki ku H. Moilane.

  26. #146
    Jukka Vastarantakin oli avannut tätä aihetta FB sivuillaan.

    Jukka Vastaranta: Ajoin ennen Jämiä harhaan johtomopon perässä. Paikka oli haastava sillä uudet merkit jatkuivat heti ja mopo jatkoi niiden seuraamista. Ei ollut siis mitään syytä epäillä olevansa väärällä reitillä. Huomasimme harhautuneemme vasta juuri ennen Jylliä. Pysähdyimme miettimään mitäs nyt tehdään. Hetken pohdiskelun jälkeen samaan paikkaan tuli kuitenkin kisan viisihenkinen kakkosryhmä. Sillä hetkellä päätimme jatkaa kisaa siitä pisteestä samalla erolla toisiimme kuin siihen saavuimme. Todella urheilullista toimintaa viideltä takaa-ajajalta, mitä arvostan suuresti. He ovat siis urheilumiehiä. Ratkoimme kisan kärkisijat siis kärjessä olleiden kuskien kesken. Saimme maaliin kolmen kärjen, joka oli varmasti kilpailun kovin kolmen kärki. Maalissa ilmoitimme kilpailun johdolle, mitä oli tapahtunut. Johto mietti asiaan urheilullista ratkaisua pitkään ja päätyi säilyttämään tuloksen siinä järjestyksessä kuin maaliviiva ylitettiin. Ratkaisuun päädyttiin, koska harhaanajo oli ollut täysin järjestäjän aiheuttama ja vaikka kärjelle antaisi reilun aikasakon, ei se muuttaisi tilannetta

  27. #147
    Liittynyt
    04/2014
    Paikkakunta
    Imatra
    Viestit
    652
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti H. Moilanen Katso viesti
    Yleensä kisan tuomarin tai vastaavan henkilön yhteystieto pitäisi ilmetä kilpailijaohjeesta. Protestin tekeminen on se virallisin reitti, mutta siihenkin on yleensä jokin aikaraja koska protesti pitää viimeistään jättää. Jos asiaa puidaan vain tällä foorumilla, en ihmettele ettei järjestäjä kommentoi asiaa millään tavalla.

    Jos järjestäjä on itsekin todennut reitiltä poikkeamisen, pidän tätä hiljaiseloa asian tiimoilta vähintäänkin erikoisena.
    Ihmettelen myös, ettei järjestäjä ole edes pahoitellut kisasivuilla sulkunauhojen puutetta niillä muutamilla riskipaikoilla ja sitä, että tulokset meni vähän niin ja näin...

  28. #148
    Järjestäjän sivulta:
    Päämatkalla kaikki jotka ovat jääneet ikäsarjassaan korkeintaan 30% voittajan ajasta palkitaan Jämi84-merkillä.
    Mistähän ajasta tuo 30% lasketaan, 76km vai 84km voittajan ajasta?

  29. #149
    Liittynyt
    04/2007
    Paikkakunta
    Lempäälä
    Viestit
    2.187
    Joo eli se virallinen reitti kannattais laittaa .gpx:nä ja jossain jälkipalvelussa jakoon ennen tapahtumaa.
    Vanha mutta lihava.

Kirjanmerkit

Viestin säännöt

  • Käyttäjä ei voi aloittaa uusia viestiketjuja
  • Käyttäjä ei voi vastata viesteihin
  • Käyttäjä ei voi liittää liitetiedostoja
  • Käyttäjä ei voi muokata viestejään
  •