Minä en löydä pahemmin moitittavaa järjestelyistä. Paikan päällä kaikki oli loistavaa tasoa; reitin merkkaus erittäin selvä, huoltopisteiden väkimäärä todella hyvä, vaihtopullosysteemi aivan pro - siitä olisi ehkä voinut mainita aiemmin selvemmin nyt moni oli ottanut repun mukaan suotta.
Ilmottautumisen osalta odottelin vahvistusta viimemetreille asti - virikeseteleillä maksettuna + lähetettynä - ja loppujen lopuksi jouduin soittamalla selvittämään, josko kannattaa lähteä matkaan vai ei. Puhelinpalvelu siltä osin oli maltillista, rauhallista ja ystävällistä joten ei tullut edes 'mitäs tänne soittelet häiritsemään meillä on muutakin tekemistä' -tunnetta.
Reitti oli cycloilijalle sopiva. Jos single trackia olisi ollut edes muutama kymmenen kilometriä enemmän, olisi kuolema saattanut tulla ja ajo olisi mennyt retkeilyksi. Nyt 3:44 ja rapiat -aika oli ihan suvaittava kun ei ollut edes ennakko-odotuksia ajan suhteen. Ei ehkä ole kaikesta huolimatta mun alaani kilpa-ajo luonnossa, joten en osaa sanoa ensi vuodesta mitään, mutta mukavaa oli.
"Sinunkin tulisi tietää, että pullot tehdään puhaltamalla, reiät ampumalla, mutta työt vie oman aikansa."
Kirjanmerkit