AjopyoraCanyonElectrobikeLostInLaplandGiant
Näyttää tulokset 1 - 16 / 16

Aihe: Kirkkonummi Backroad Century

  1. #1
    Liittynyt
    04/2005
    Paikkakunta
    Hki
    Viestit
    6.076

    Kirkkonummi Backroad Century



    Jiihaa! Lauantaina 20.5. poljetaan toivottavasti kevään upeimmassa kelissä noin 100 kilsan lenkki pitkin Kirkkonummen hienoja hiekkateita ensin Kauklahdesta keskisen Kirkkonummen poikki idästä länteen, piipahdetaan Siuntion puolelle ja sieltä palataan eteläisen Kirkkonummen kautta takaisin. Reitti muodostuu pääasiassa erikuntoisista hiekkateistä, mutta matkalle mahtuu vähän asfalttia, pari singletrack-pätkää ja jonkin verran myös karkeampaa sepeliä. Ihan kaikkein slikseimmillä renkailla ei välttämättä kannata lähteä.

    Tällä kertaa jätetään Espoon keskuspuiston eestaas suhaaminen väliin ja sekä lahtö- että paluupaikka on Kauklahden rautatieaseman R-kioskilla. Lähtö klo 10.05. Hesasta klo 9.27 lähtevällä E-junalla ehtii vielä mukaan. Ajoaikaa arvelisin kuluvan noin 5 tuntia ja tauot siihen päälle. Matkalla on ainakin kolme taukopaikkamahdollisuutta eli eväitä ei varsinaisesti tarvitse kuskata mukaan, kunhan juotavaa on riittävästi. Helsingin Katse tarjoaa kahvit ja purtavat ensimmäisellä taukopaikalla Kehla Stallcafessa.

    Säävaraus, koska tällä reissulla ei ole tarkoitus rypeä ravassa.

    Ps. En ole itsekään ajanut nyt ajettavaa lenkkiä ihan samaa reittiä, joten kokonaiskilometrimäärä on arvio. Joitain kartanlukupysähdyksiä voi tulla, koska "No Garmin, no rules".

    RSVP mieluiten facebook eventtiin: https://www.facebook.com/events/293255624451292/

    Jos yhtäkkiä käy niin, että lähtijöitä olisikin kauhea määrä, niin johonkin pitää vetää raja, että ei tule liian pitkää letkaa, mutta katsotaan sitä sitten, mikäli niin uhkaa käydä. Toivottavasti ei tarvitse.
    stenu muokkasi tätä : 16.05.2017 at 19.46 Syy: Päivämäärä lisätty
    “Riding a good steel bike, I tell you, is the closest thing to flying without leaving the planet.”

  2. #2
    Olisin ehdottomasti messissä jos en olisi menossa Sunnuntaina pidettävään Giro D'Espooseen.

  3. #3
    Liittynyt
    04/2005
    Paikkakunta
    Hki
    Viestit
    6.076
    No mutta täähän menee veryttelynä

    Joo lauantain Lahti 24 ja TDT ja yksivaihdesynttärit ja sunnuntain GDE oli tiedossa, mutta Suomen kesä on niin lyhyt ja tekemistä paljon ja omat aikataulut osui nyt kohdilleen.
    “Riding a good steel bike, I tell you, is the closest thing to flying without leaving the planet.”

  4. #4
    Liittynyt
    07/2005
    Paikkakunta
    Ankka - Ankans
    Viestit
    3.485
    Pärkkele. Lapsella koulupäivä ja sinne on myös aikuisten mentävä osallistumaan. Muuten ehdottoman kiinnostava.

    (Kunnon puolesta varmaan kuolisin matkalle, mutta raadon sitten voisi jättää Kirkkonummen kettujen järsittäväksi)
    A Gentleman will walk but never run

  5. #5
    Liittynyt
    01/2006
    Paikkakunta
    Laru, HKI
    Viestit
    20.751
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti stenu Katso viesti
    ...Helsingin Katse tarjoaa kahvit ja purtavat ensimmäisellä taukopaikalla Kehla Stallcafessa....
    Kahvia ja pullaa, nyt alkoi houkuttaa!

    Onhan sorateiden ajaminenkin ihan kelpo hommaa tietty.


  6. #6
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti stenu Katso viesti
    No mutta täähän menee veryttelynä
    Kunpa menisikin!
    Täytyy pyrkiä pääsemään seuraavalla kerralla mukaan (jos sellainen tulee).

  7. #7
    Liittynyt
    05/2009
    Paikkakunta
    Espoo
    Viestit
    2.530
    Ite ajattelin että tää voisi olla hyvä lämmittely sunnuntain Giron 35+-ryhmän vetohommiin

  8. #8
    Liittynyt
    04/2005
    Paikkakunta
    Hki
    Viestit
    6.076
    Tänään ajetaan!
    “Riding a good steel bike, I tell you, is the closest thing to flying without leaving the planet.”

  9. #9
    Yritin lähettää stenulle yv:tä mutta taisi olla inboxi täynnä.

    Anyway, mahtaisiko keneltäkään löytyä gpx-tiedostoa tästä reitistä?

  10. #10
    Liittynyt
    05/2009
    Paikkakunta
    Espoo
    Viestit
    2.530
    Esimerkiksi tuosta voi kirjautuneena exporttaa https://www.strava.com/activities/997036890

  11. #11
    Liittynyt
    05/2015
    Viestit
    16.968
    Tämä reitti on edelleen oikein ajettava. Kiitokset suunnittelijalle. Kohtuullisen tasaista maastoa, eli reitin pystyy ajamaan hyvin pk-ajonakin. Esimerkisi petikko-nuuksio suunnalla ei kovinkaan hissukseen ajella. Leveät ja kohtuullisen hyvin suojatut renkaat ovat reitille poikaa, tai sitten se yksi länsiväylän alittava kalliomurskeesta tehty panssarivaunu-ura kannattaa taluttaa. Muuten täysin ajettavissa kapearenkaisella cyclollakin. 60tpi 40mm ramblerit kestivät hyvin.

    Meikon alue näytti muuten läpi ajaessa tosi hienolta. Onko tuolla millaisia pyöräreittejä? Tuonne suunnalle voisi mennä autolla ja jättää siirtymät ajamatta.

    https://www.strava.com/activities/1875595483

  12. #12
    Liittynyt
    01/2006
    Paikkakunta
    Laru, HKI
    Viestit
    20.751
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti paaton Katso viesti
    ...se yksi länsiväylän alittava kalliomurskeesta tehty panssarivaunu-ura kannattaa taluttaa.
    "Länsiväylän alittava kalliomurkeesta tehty panssarivaunu-ura"!? Missä tuollainen on?


  13. #13
    Liittynyt
    04/2005
    Paikkakunta
    Hki
    Viestit
    6.076
    Eipä mitään - kiva, jos maistui

    Se 51-tien alittava "panssarivaunu-ura" on vanhaa ratapohjaa. Venäläiset rakensi rantaradalta pistoraiteen Pikkalassa sijainneeseen sotasatamaansa.

    Piti tänäkin kesänä vetää K:nummi BRC, mutta en saanut aikaiseksi. Toisaalta tässä on vielä syksyä jäljellä ja maisemat reitillä olis kyllä hienot sitten, kun ruska on parhaimmillaan..

    Meikon ja ympärillä olevien pikkujärvien ympäri ja lomitse menee hienoja maastopyörä-/polkujuoksureittejä, mutta krossarikelpoista ajettavaa siellä ei oikein ole. Etelän suunnalta tulee muutama hiekkatie Meikon eteläpuolelle, mutta niiltä ei pääse minnnekään. Meiko on luonnonsuojelualuetta ja ihan hirveää maastopyöräryntäystä sinne ei tosin toivo, jotta siellä saa pyöräillä tulevaisuudessakin.

    Noin muuten siitä Meikon paikkeilta länteen suuntaamalla alkaa mun mielestä Etelä-Suomen GG-paratiisi eli Länsi-Uusimaa. Hienoja hiekkateitä ja kulttuurimaisemaa Riittää. "Tour of Ironworks" eli "Ruukkirundi" on lenkki, jota olen vaimon kanssa ajanut luottokortti-bikepacking-tyyliin kaksipäiväisenä Fiskarsissa yöpyen. Kesällä poljettiin pienellä miesporukalla yhteen päivään. Reitti menee Kirkkonummi-Mustio-Antskog-Fiskars-Billnäs-Fagervik-Kirkkonummi eli kiertää kaikkien tuon alueen historiallisten ruukkien kautta ja on kokonaisuudessaan noin 160 km, josta noin 120-130 km on hiekkatietä. Breakaway.cc kaupallisti testimielessä loppukesästä tuon lenkin all inclusive -pakettina, niin että huoltoauto kuskas yöpymiskamat yms. Uskoisin, että ei jäänyt tuohon yhteen kertaan.
    “Riding a good steel bike, I tell you, is the closest thing to flying without leaving the planet.”

  14. #14
    Liittynyt
    04/2005
    Paikkakunta
    Hki
    Viestit
    6.076
    ...niin ja ihan oikeata panssaritietäkin K:nummi BRC -reitiltä löytyy pätkä siinä Pikkalan tehdasalueen ja Kantvikiin menevän asfalttitien väliltä.

    Pikkalan kartanolta Kantvikiin kulkeva tieura menee vanhaa venäläisten rakentamaa panssaritietä pitkin ja osalla matkaa alkuperäinen mukulakiveys on tallella. Siellä tien varrella myös se venäläisten juhlakentän riemukaari.
    “Riding a good steel bike, I tell you, is the closest thing to flying without leaving the planet.”

  15. #15
    Liittynyt
    05/2015
    Viestit
    16.968
    Joo, noiden mukulakivien arvelin kanssa olevan venäläisten jäljiltä.

    Minä voisin olla mukana, jos on suunnitteilla retkeä tuonne päin. Ensi vknloppu ei sovi, mutta seuraava sunnuntai kävisi hienosti.

  16. #16
    Liittynyt
    04/2013
    Paikkakunta
    Kirkkonummi
    Viestit
    19
    "mutta krossarikelpoista ajettavaa siellä ei oikein ole"
    Meikolla tosiaan juurakkoa paljon.
    Olen ajanut 32mm kumeilla kesällä ja talvella nastoilla sen ympäri. Kuivalla kelillä onnistuu jotenkin. Poluista tosiaan näkee, että siellä on mtb aktiivisuus lisääntynyt paljon.
    Itse vältän ajelua, osa on luonnonsuojelualuetta ja se ei ole oikein toivottavaakaan. Tämä pätkä on kalliolta eteläkärjestä, talvella ei luonto niin kärsi kapeista kumeista: https://youtu.be/BPr6KshHkdI

    Ajoreittejä muuten täällä on hyvin, Peuramaan huiputus, hiekkapätkä Peuramaalta Jerikonmäelle, Meikon parkkikselta jos ajaa suoraan isoa polkua ja sieltä seikkailee niin pääsee Sjundbyn linnalle.
    Ja Pickala-Kopparnäs suunnalta löytyy myös hiekkapohjaisia reittejä.

Samanlaisia aiheita

  1. Siuntio - Kirkkonummi maastoreittien tila nyt
    By Tapiol65 in forum Yhteislenkit ja ajoporukat
    Vastaukset: 68
    Viimeinen viesti: 09.01.2022, 15.37
  2. Vastaukset: 16
    Viimeinen viesti: 21.06.2021, 08.33
  3. MTB Kirkkonummi
    By jarmo_ in forum Yhteislenkit ja ajoporukat
    Vastaukset: 13
    Viimeinen viesti: 22.05.2020, 08.26
  4. Kerava-Kirkkonummi
    By Henley in forum Pyörämatkailu
    Vastaukset: 23
    Viimeinen viesti: 29.07.2013, 02.23

Kirjanmerkit

Viestin säännöt

  • Käyttäjä ei voi aloittaa uusia viestiketjuja
  • Käyttäjä ei voi vastata viesteihin
  • Käyttäjä ei voi liittää liitetiedostoja
  • Käyttäjä ei voi muokata viestejään
  •