Minkä leffan katsoit viimeeksi?

[CamoN]

Hacksaw Ridge

Jätti melko tyhjän olon. Onnistunutta tasapainoilua karun kauniin kerronnan ja tositapahtumien kunnioittamisen välillä. Ehdottomasti katsomisen arvoinen sotaelokuvan ystävälle, vaikkei tapahtumat olekaan historiallisesti merkittäviä. 9/10.

[ilmora]

Arrival. Ehkä älykkäin ja koskettavin elokuva, mitä olen nähnyt vuosiin. Myös paljon yllättävämpi kuin mitä odotin. Amy Adams on kyllä parhaimpia näyttelijättäriä Hollywoodissa tällä hetkellä ja upeaa seurata miten hän saa niin suuren roolin, eikä joudu kilpailemaan kenenkään kanssa tilasta. Humanistilta myös iso plussa sille, että päähenkilö on aivan toiselta alalta kuin arkeologiasta. Sankariarkeologeja on jo nähty. Nyt voidaan nähdä sankarikielitieteilijöitä.

[Smo]

Tuli jokin aika sitten katsottua Nälkämaan Sampo, Talvivaaran pahamaineista kaivosta käsittelevä dokumentti. Talvivaarasta on varmasti jokainen kuullut jotain, joten tyydyn vaan toteamaan, että katsomisen jälkeen oli valaistuneempi ja entistäkin vittuuntuneempi olo.

Sen jälkeen olikin vähän taukoa elokuvista. Eilen tuli Yle Teemalta kaksi Studio Ghiblin elokuvaa, ensin Porco Rosso (1992) ja heti perään The Wind Rises (2013), joita ei ainakaan vielä ole laitettu Areenaan enkä siksi voinut linkittää niitä. Molemmissa elokuvissa on joitain yhteisiä teemoja, ja vaikken olekaan animaatioelokuvien ylin ystävä, pidin varsinkin jälkimmäisestä kovasti.

Porco Rosso siis kertoo entisestä ensimmäisen maailmansodan hävittäjälentäjäveteraanista, joka muuttui mysteerisesti taistelussa akuankkatyyppiseksi ihmissiaksi. Kaveri elää ilmeisesti Jugoslavian alueella ja tienaa elantonsa jahtaamalla lentoveneellään taivaiden merirosvoja. Vaikka elokuva on fiktiota ja yleinen ilmapiiri kevyehkö, vakavampaakin asennetta esiintyy - osittain kaiketi tuotannon aikana syttyneen Bosnian sodan ansiosta.

The Wind Rises sen sijaan sijoittuu sotien väliseen Japaniin ja perustuu suurelta osin tositapahtumiin. Alkuasetelma voi vaikuttaa vieraalta, mikäli kyseinen sekä Meiji-uudistuksen (1868) jälkeinen aikakausi eivät ole ennalta tuttuja, mutta kokonaisuus alkaa selventyä ja elokuva rullata melko nopeasti. Elokuva on mielenkiintoinen jo pelkästään siksi, että japanilaisilla on yleisesti ottaen hyvin monimutkainen suhde sotaan ja erityisesti tuohon imperialistiseen aikakauteensa. Lukuiset mukana kulkevat teemat edellyttävät katsojalta sen verran keskittymistä, että ihan perusväsyneen illan taustakatsottavaksi en tuota suosittelisi, mutta jos on joskus hetki aikaa, niin...

Punaisen possun oon saattanut nähdä jopa elokuva-arkistossa.. jälkimmäinen olis pitäny kattoa tai laittaa narulle

[Köfte]

Arrival. Ehkä älykkäin ja koskettavin elokuva, mitä olen nähnyt vuosiin

Samaa mieltä; myös ohjaajan nousujohteisesta urakehityksestä keskusteltiin samaan aikaan.
Hoksasin myös kärventää Tuulen nousun levylle, kun edellisellä kerralla jäi tekemättä.
Muut taitaakin jo löytyä kutakuinkin kattavasti.

"Rogue One" tuli katsottua viimeiseksi, kun piti ostaa levynä joukon jatkeeksi.

[ilmora]

Samaa mieltä; myös ohjaajan nousujohteisesta urakehityksestä keskusteltiin samaan aikaan.

Sekin on vielä hyvä, että elokuvaa ei myydä pelkästään ohjaajan nimellä kuten Christopher Nolanin elokuvia. Tulevaa Dunkirkia odotan kyllä mielenkiinnolla, mutta Nolan ei mielestäni ole kuitenkaan niin erityislaatuinen kuin mitä hehkutetaan.

[wanhus]

Logan. Päätöntä juoksua yhdestä turpajuhlasta toiseen hennolla, aivan lopussa kasaan kirivällä juonella. Taidan olla vanha kun en enää tällaisia jaksa. Kun kaikki nykyleffat tykittää imdb arvioissa +8 keskareita, olen selvästi väärässä. Tai no, ainakin eri mieltä.

[Köfte]

TV:n tulevaa tarjontaa vinkiksi:
La TV2 22:05 Get the Gringo
Su Teema 18:00 African Queen
Ti TV5 21:00 Snatch-Hävyttömät
Ti Teema/Fem 22:00 Mies vailla menneisyyttä
Ke Teema/Fem 22:00 Ida
To Teema/Fem 21:00 Seitsemän samuraita
Pe Teema/Fem 21:00 Philomena

Klassikkoja ja tulevia sellaisia imo.

[ilmora]

Köftellä on lihavoinnit kohdillaan - Snatch on tosin sellainen kerran nähty, ei jaksa toiste, mutta Seitsemän samuraita on ikisuosikki. Huonosti menee kun liki kaikki mun suosikkimiesnäyttelijät on jo edesmenneitä kuten Toshiro Mifune ja Bogie.

[Köfte]

Jean Reno on minun nykysuosikkini. Mifu ja Humphy toki ovat omilla kiertoradoillaan.
Näyttelijätärosaston osalta olen yhtä murheellinen. Nyky"tähdillä" ei ole karismaa.
Audrey Tautoussa on jotakin kiehtovaa, kuten Amy Adamsissakin, mutta eri tavoin.

[PetriV]

Lykätään vähän omaakin lusikkaa tuohon 'suosikkinäyttelijä' -soppaan. Nuo vanhat klassikkonäyttelijät nousevat aivan omaan sarjaansa kun puhutaan huipuista, juurikin Bogart on siellä kärjessä Stewartin ja Brandon kanssa. Hyvää taustatukea tulee Grantilta, Olivierilta ja Holdenilta. Sitten 60- ja 70- luvulta tulee omaan mieleen viimeiset isot näyttelijät: DeNiro, Hoffman, Nicholson ja Pacino.

Näitä uudempia näyttelijöitä on enää hankala arvottaa, koska elokuvat ja näyttelytyylit ovat vaihtuneet totaalisesti. Kovasti kun miettii, niin Day-Lewis, Norton ja Washington tulee mieleen. Näiden lisäksi ehkä DiCaprio ja Waltz? Ehkä perspektiivi muuttuu kun aikaa on kulunut se 20 vuotta ja nähdään keiden suoritukset oikeasti jäävät historiaan merkkipaaluiksi.

Mutta sitten elokuviin: Night Visions Back to Basics 2017 takana ja vain 4 elokuvaa tuli katsottua. Täytyy tyytyväinen edes tuohon määrään, sillä vastasyntyneen kanssa valvominen ei edesauta valvomista elokuvia katsellen.

In-cheon sang-ryuk jak-jeon (aka Operation Chromite) (2016) 3/5.
78/52 (2017) 2,5/5.
Amateur (2016) 2,5/5.
Dead & Buried (1981) 3/5.

Heikko taso oli todellisuutta tällä kertaa, mutta siihen vaikutti suuresti se ettei elokuvia päässyt juuri valikoimaan.. ne katsottiin mitä pääsi katsomaan. 78/52 elokuvasta voi sen verran sanoa, että aika huono dokumentti Psyko suihkukohtauksesta. Liian pitkä, liikaa puhujia ja liikaa rönsyilyä. Ja jos voi puhua ylianalysoinnista, niin tässä on sitä vaikka muille jakaa.

[Köfte]

Lykätään vähän omaakin lusikkaa tuohon 'suosikkinäyttelijä' -soppaan. Nuo vanhat klassikkonäyttelijät nousevat aivan omaan sarjaansa kun puhutaan huipuista, juurikin Bogart on siellä kärjessä Stewartin ja Brandon kanssa. Hyvää taustatukea tulee Grantilta, Olivierilta ja Holdenilta. Sitten 60- ja 70- luvulta tulee omaan mieleen viimeiset isot näyttelijät: DeNiro, Hoffman, Nicholson ja Pacino.

Näitä uudempia näyttelijöitä on enää hankala arvottaa, koska elokuvat ja näyttelytyylit ovat vaihtuneet totaalisesti. Kovasti kun miettii, niin Day-Lewis, Norton ja Washington tulee mieleen. Näiden lisäksi ehkä DiCaprio ja Waltz? Ehkä perspektiivi muuttuu kun aikaa on kulunut se 20 vuotta ja nähdään keiden suoritukset oikeasti jäävät historiaan merkkipaaluiksi.

Samuel L. Jackson paranee vanhetessaan, kuten Itäpuun Clinttikin. DiCaprio on jo oikeastikin mainio.
Nämä entisaikojen karismaattiset naistähdet taisivat valitettavasti kuolla sukupuuttoon.
Mihin muuten jäi kaikkien pahisten isä Edward G. Robinson

[PetriV]

Samuel L. Jackson on jäänyt aikalailla tuohon 'muthafuka' rooliinsa. Siihenhän hän sopii kuin nyrkki silmään, mutta muut roolit on jäänyt näkemättä. Black Snake Moan on ainakin trailerin perusteella eri kaliiberia. Ja Unbreakablen Lasimiehen rooli ei vakuuttanut. Eastwood on ikuinen suosikki spagettiwesterneistään ja Likainen Harry -elokuvista, mutta hän taitaa olla parempi elokuvantekijä kuin näyttelijä. Ehdoton tähti kuitenkin.

Se näissä listoissa on huono puoli, että aina jää kovia nimiä puuttumaan. Esimerkiksi Kurosawan luottonäyttelijä Mifune on hyvä, mutta kaikki elokuvat missä on mies tullut nähtyä ovat olleet aika samankaltaisia. Hyvät roolit hän kuitenkin vetää esimerkiksi Yojimbossa ja Seitsemässä Samuraissa. Mainittu Robinson on myös hyvä, mutta niin hyvä? Parhaiten hän on jäänyt mieleen Nainen vailla (ilman?) omaatuntoa elokuvasta.

Tuo on kyllä totta, että naiset ovat jääneet unholaan kun puhutaan suurista näyttelijöistä. Nykyään taitaa olla Meryl Streep ja Helen Mirren vakuuttavimmat. Ehkä myös Cate Blanchet? Yksi suurimmista näyttelijöistä on kuitenkin Katherine Hepburn, oli kysymys sitten miehistä tai naisista.

[Köfte]

Helen Mirrenin unohdinkin kokonaan! Meryl Streep on omanlaisensa instituutio.
Hepburnista olen samaa mieltä, kuten sukunimikaimansa Audreysta.
Blanchettissä on aineksia, kuten myös Tilda Swintonissa.

[ilmora]

Mifunesta saa hiukan erilaisen kuvan sellaisista elokuvista kuin Punaparta ja Skandaali, mutta yleensähän hänet tunnetaan juurikin nimettömän samurain rooleistaan samalla tavalla kuin Clint Eastwood nimettömänä antisankarina, joka oli aikoinaan iso lapsuuden ihastus itselle. Spagettiwesternit kulutettiin videoilla puhki.

Joaquin Phoenix on äärettömän hyvä silloin kun roolitus osuu kohdilleen ja Jared Leto sekä Matthew McConaughey. Heath Ledger ehti valitettavasti kuolla juuri kun vasta päästiin näkemään mistä hän on tehty. Naisista Eva Green on minusta aina maaginen, mutta kyllähän aika vähän suuria naisstaroja tuntuu olevan ja lupaavatkin näyttelijättäret tuntuvat jämähtävän hyvin samanlaisiin ja yleensä ulkonäkökeskeisiin rooleihin kuten vaikka Angelina Jolie. Naisten roolitkaan eivät ole usein mitenkään mielenkiintoisia, vaan niissä on menty alaspäin.

Jennifer Lawrence on kyllä lupaava poikkeus. American Hustle ja Winter's Bone kannattaa katsoa. Carrie Fisher ei ehkä ollut historian paras naisnäyttelijä, mutta kieltämättä ikoni:

[Köfte]

^Kiitos tribuutista. Harva muistaa Carrien esiintyneen myös Blues Brothersin
kostonhimoisena ex-morsmaikkuna. Futaban RC-osastoa taisi käyttää.

[ilmora]

Blues Brothers onkin kulttileffa. Jolle tehtiin surkea ja tarpeeton jatko-osa. Harva myös muistaa George Lucasin muita ohjaustöitä kuten THX1138 ja American Graffiti.

[Köfte]

Köntys muistaa molemmat, ovat levystössä. Kulttikamaa, kuten Spielbergin The Duell.

[ilmora]

Yleensä siitä tunteekin elokuvaharrastajan.

[Köfte]

Öh!? Kiitos

[Hartsa69]

Blues Brothers American Graffiti

[Köfte]

^^^ Sen THX:n vieressä asuu toinen kulttis http://www.imdb.com/title/tt0067756/?ref_=nm_knf_i2
Herra D. Trumbull on tunnetumpi tehosteosaamisestaan; 2001, Blade Runner, etc

[ilmora]

^ Kerran näin telkkarista. Teki kyllä kyynisyydessään ison vaikutuksen. Nykyleffoista puuttuu tuon kaltainen raadollisuus. Aina vaan tehdaan kivoja tai semionnellisia loppuja. Pidän sitä parempana, että aina välillä katsojia ravistellaan kyseenalaistamaan ja miettimään.

[Köfte]

Se loppukohtaus kyynisyydessään on loistava.
Arrival oli kyllä mainio poikkeus massasta.

P.S. pikkuveli on se meidän suvun elokuvaharrastaja.
minä vaan muuten kulutan kulttuuria, enimmäkseen musiikkia
ja kirjallisuutta, sivussa elävää kuvaa.

[ilmora]

Mullakin on tuo elokuvaharrastaminen jäänyt vähän vähälle tätä nykyä, kun ei niiden parissa enää työskentele. Aika paljon syy myös nykyleffoissa - tuntuu siltä, että 2000-luvun alussa oli paljon mielenkiintoisempia leffoja kuin nykyään. Kaikki tuntuu olevan vain jatko-osan jatko-osia, uudelleenlämmityksiä tai kopioita.

[Köfte]

"Kaikki tuntuu olevan vain jatko-osan jatko-osia, uudelleenlämmityksiä tai kopioita."

Tämä. Ei lisättävää.

[BB Holland]

Pidän kuluvaa vuosikymmentä parhaimpana kautta aikain
Pikkuisen on tyrehtynyt keväämmällä mutta tällä hetkellä teatterissa pyörivistä olen nähnut


draamat
La la land
Moonlight
Manchester by the Sea

scifit
Ghost in the Shell
Skull Island
Life
Arrival
Star Wars

Scifit keskinkertaisia parempiakin on tullut viime vuosina

[PetriV]

Mullakin on tuo elokuvaharrastaminen jäänyt vähän vähälle tätä nykyä, kun ei niiden parissa enää työskentele. Aika paljon syy myös nykyleffoissa - tuntuu siltä, että 2000-luvun alussa oli paljon mielenkiintoisempia leffoja kuin nykyään. Kaikki tuntuu olevan vain jatko-osan jatko-osia, uudelleenlämmityksiä tai kopioita.

Sehän se on, että studioiden kannattaa tehdä vain jatko-osia, koska ne ovat jo tunnettuja brändejä ja tuottavat ns. varmasti. Nykyään jos elokuvan tuotantobudjetti on 100 miljoonaa, niin markkinointibudjetti voi hyvinkin olla perus blockbuster-elokuvalla toinen 100 miljoonaa. Ja kun vuosittain tulee aina jokunen floppi, niin isot studiot eivät uskalla ottaa riskejä. Parempi siis tehdä uutta Transformersia, koska jokainen osa tuottanee sen miljardin suunnilleen.

Sitä on myös jossain 'tutkimuksessa' tai artikkelissa sanottu, että amerikkalaisen nuoren elokuvamuisti on keskimäärin 5 vuotta. Esimerkiksi jotkut Taru Sormusten Herrasta -elokuvat ovat jo muinaishistoriaa, puhumattakaan mustavalkoelokuvista tai mykkäelokuvista. Tuo tilanne on sinällään surullinen, mutta myös ymmärrettävä. Koko ajan tulee uusia sarjoja, elokuvia ja muuta mediasisältöä mitä pitäisi seurata, että on ajan hermolla. Harva siinä jaksaa lähteä tutustumaan joihinkin klassikoihin, jos ei varsinaista kiinnostusta alaa kohtaan ole.

Ja 2000-luvun, ja varmaankin jo 90-luvun, nuorisolle vanhat elokuvat ovat jo niin irti nykyisestä kontekstista, että ei voisi vähempää kiinnostaa. Elokuvat ovat lähes poikkeuksetta hitaita ja suoraan sanottuna tylsiä. Tällaisia elokuvia tehdään vieläkin, mutta ne eivät ole niitä joita suuri yleisö lähtee katsomaan. Se on surullista, mutta totta. Ihmiset eivät jaksa enää panostaa hyviin elokuviin kun on miljoona muutakin ajanviettotapaa.

[JackOja]

arvaus: Köfte on 52 v....

Ei nyt sentään! Vasta ensi viikolla. Vakoiltu profiilista

[BB Holland]

^^^50+

Jatko-osia on jenkkilässä tehty aina ja vuosituhannen vaihteessa homma kiihtyi. Alieneita en pistä pahakseni, mun suosikkisarja ja ensimmäinen on hitaudestaan huolimatta mun suosikki myös. Viime aikojen suosikkeja Interstellar, Drive, Whiplash, The Place Beyond the Pine Trees. The Hateful Eight, joka oli Tarantinolta vaihteeksi hyvä monen heikomman jälkeen. Tostahan nyt voi olla mieltä ja mieltä.

Muita erinomaisia: espanjalainen Suomurhat (La Isla Minima), aussi Tracks.

[ilmora]

^saanko ihan tätä "tilastoani" varten kysyä minkä ikäinen olet? selitys: olen huomannut varsinkin musiikkimaussa jämähtämistä useimmilla ihmisillä, jäädään "elämän parhaaseen aikaan" tai sitten vaan johonkin tyyliin kiinni, ei oikein seurata enää kehitystä, otetaan ihme merkkipaaluja ja jos uusi musa ei ole samaa, se on huonoa.. sitten valitetaan että tärkeimmät musat tehtiin 80-luvulla dx-7:lla .

arvaus: Köfte on 52 v. , Ilmora 39 ?

Auts! Mutta henkinen ikä arvioidaan aina suuremmaksi kuin fyysinen tai jotain - 36 tällä hetkellä.

2000-luvun alussa ja vaihteessa elokuviin tuntui tulevan enemmän uutta ja mullistavaa. LOTRit oli kyllä sellainen sukupolvikokemus kuin mitä Lucasin uudet Tähtien sodatkin - telkkuohjelmat ei kiinnostanut juuri ketään. Paitsi Band of Brothers.

Nykyään tuntuu olevan toisinpäin. Kyllähän joukkoon mahtuu harvoja helmiäkin, mutta kiinnostavin sisältö on sarjoissa. Jotenkin tuo 3D myös laski tasoa - leffat on liian tehoste-efektivetoisia. Onneksi Arrival ei ollut 3D:nä! Gravity oli tosin iloinen poikkeus.