Ylekin noteerannut:

Lotta Lepistö otti kauden avausvoittonsa Dwars Door Vlaanderen -kevätklassikossa Belgiassa. 114 kilometrin kilpailu poljettiin kuudennen kerran ja reitillä nähtiin kevään kilpailuille tyypillisiä mukulakiviosuuksia ja kapeita teitä. Legendaariset mukulakivimäet Oude Kwaremont ja Paterberg olivat myös mukana naisten kovatasoisessa kisassa.

Kilpailu ratkaistiin kuudentoista kuskin irtiotossa, jossa olivat mukana Cervélo-Biglan Lotta Lepistö ja Lisa Klein. Canyon SRAM -tallin neljä ajajaa yrittivät vuoronperään iskeä irti, mutta Lepistö ja Klein kestivät mukana. Maalisuoralle tultaessa oli selvää, että voitosta käydään loppukirikamppailu vielä mukana olevien yhdeksän kuskin kesken. Lepistö on tehnyt itseään tunnetuksi kirinaisena, jonka loppurutistukselle ei tällä kertaa löytynyt vastaajaa.

- Lisasta oli todella iso apu minulle irtiotossa. Kauden avausvoiton myötä apina lähti selästä ja nyt on vapautunut fiilis. Pää on nyt avattu! Lepistö kommentoi kilpailun jälkeen tulevaa ennakoiden.

Kisassa oli mukana myös Laura Vainionpää, joka ei aivan kisataktiikassaan onnistunut ja jäi sijalle 90.