^^

Jos ääreisverenkierto on todella huono tai toimii juuri päinvastoin kuin talvipyöräilyn kannalta olisi suotavaa, ei ehkä tosiaan kannata kiusata itseään, vaikka talvipyöräily muuten ja noin elämyksellisesti viehättäisi tai vaikka haluaisi edistyä tahtopyöräilijänä ja kasvattaa sisäistä belgialaista kovaa äijäänsä kamppailemalla olosuhteita vastaan.

Mutta muuten: lämpöä koneeseen ja raajoihin (heiluttelua, ravistelua, pyörittelyä) ennen uloslähtöä, hyvät sisähanskat, hyvät tuulenpitävät (muttei liian paksut jotteivat kädet heti hikoa) päällyshanskat, kevyt ote tangosta ja tiheää otteen vaihtoa (jotteivat lihakset ja verenkierto uinahda staattisessa asennossa). Kengät ja sukat voi koittaa laittaa lämpiminä jalkaan, jotta elimistön lämpösäätely ei heti ensimmäisenä käske sulkemaan verenkiertoa näppeihin (jos ja kun kylmä iskee kokemuksen mukaan tässä järjestyksessä).

Rullaavien renkaiden täydellinen unohtaminen on myös paikallaan, Marathon Winterit alle, tubelesslitkut sisään jos niin haluaa. Nopeusmittari hemmettiin. Termospullot mukaan. Ajatukset muualle kuin pakkaslukemaan.

Sellainenkin on harkinnan arvoista että tekee päätöksen ajaa vain kerran viikossa ja todella valmistautua ja keskittyä siihen niin psyykkisesti kuin moraalisesti. Jollekin se voi olla satku, jollekin kolme tuntia, jollekin 50 km ja jollekin hullulle kuusi tuntia. Koviakin tavoittteita saa ja kannattaa asettaa, mutta se ei hyödytä mitään että tavoite on omilla edellytyksillä mahdoton tai että sen saavuttaminen syö enemmän kuin antaa.