GiantMPMessutGarminElectrobike
Näyttää tulokset 1 - 24 / 24

Aihe: Kuvauskaluston kuljetus

  1. #1
    Liittynyt
    09/2012
    Paikkakunta
    Kajaani
    Viestit
    57

    Kuvauskaluston kuljetus

    Pyöräilyn lisäksi harrastuksiin kuuluu valokuvaus. Kalustona on järjestelmäkamera ja erinäisiä objektiivejä + muut kilkkeet. Kamera on ollut muutamalla reissulla mukana Kaldoaivilla ja Hossassa, mutta kun se on siellä repun syövereissä vaatemytyn sisässä minigrip pussissa, niin kynnys kameran kaivamiseen esille on kohtuullisen suuri. Onko ffoorumilaisissa muita kameran kanssa reissaavia, ja miten tavarat kuljetatte? Optimitilanne olisi kamera + 2 linssiä. Puhdistusvälineet, filtterit ja vara-akut nyt kulkeutuu vaikka takin taskussa.

    Toki yksi vaihtoehto olisi vaihtaa pienempään, peilittömään kameraan, mutta siinä on sitten omat rajoitteensa muussa valokuvauksessa. Mikäli olisin massipäällikkö, omistaisin peilittömän järjestelmän ihan vaan reissaamista varten.

  2. #2
    Kuinka iso se kamera on? Itsekin hankin äsken ns. paremman kameran (pokkarikokoa silti) ja olen miettinyt sille ressivapaita koteloita. Jos se olisi vielä hivenen pienempi, sitä voisi kantaa kovamuovisessa vyölaukussa joka kestää vaikka päälle istumisen, mutta sopivaa ei ole löytynyt. Tällä hetkellä se kulkee pyöräreissuilla rinnan yli ristiin menevän olkahihnan varassa pehmustetussa kotelossa, mutta eihän tuollainen sitä pannutuksilta pelasta

    Kun puhutaan järkkäristä, koko taitaa olla niin iso ettei mitään repun olkaimeen tai vyölle kiinnittyvää koteloa voi harkita? Siellä täällä on näkynyt molempiin repun olkaimiin rinnan puolella kiinnittyviä kameralaukkuja jotka vetävät isommankin kameran; kosteussuojauksena laukun päällä oleva sade"huppu". Tuokaan ei välttämättä ole mukava ratkaisu pyörän ajoasennossa, saati sitten jos tulee tangon yli liitäen, mutta patikoidessa toiminee. Valmistajia en osaa sanoa, mutta mm. kamerakamavalmistajien ulkopuolelta esim. Osprey tekee jotain kamerakoteloita jotka toimivat nimenomaan rinkkojen kanssa.

    Jos kamera on yhtään kauempana kuin takin taskussa tai vyölaukussa, ei sitä tule kaivettua esille, siitä olen samaa mieltä. Lisäksi tympii jos rinkassa on jotain suojakuoretonta herkkää elektroniikkaa jota pitää varoa joka kerta kun rinkalla asioi, tai kun sen pakkaa auto/venekuljetuksiin.

  3. #3
    Liittynyt
    09/2012
    Paikkakunta
    Kajaani
    Viestit
    57
    Nikonin D7100 kulkee mukana, se on keskikokoinen järkkäri.

    https://www.ortlieb.com/en/Aqua-Zoom/ tuommosta olen tuolla kamerafoorumin puolella nähty käytettävän vaelluksen yhteydessä, siinä pitäisi kulkeutua minun kameran kokoluokkaa oleva vekotin, tuo suojaisi kameran sateelta ja kaatumisen yhteydessä kastumiselta. Tuo vain ei ole kätevin vyölaukkuna, repun lantiohihnaan kiinnitettynä saattaisi toimia.
    Hampiisi muokkasi tätä : 01.11.2016 at 19.10 Syy: typo

  4. #4
    Liittynyt
    06/2002
    Paikkakunta
    Mynämäki, Suomen Kabul
    Viestit
    4.941
    Mää olen ajanut nyt jotain kolme vuotta maastossa lähes järkkärin kokoinen Sony RX10 rintalaukussa. Aluksi käytin varta vasten tehtyjä valjaita repun alla, mutta hikisemmillä reissuilla ahdisti ja hiosti. Sitten kokeilin laittaa pienillä karbiinihakasilla suoraan repun viillekkeisiin. Toimii osalla repuista varsin hyvin ja osalla jää liian löysään ja heiluu vasten ohjaustankoa. Yllättävän vähän haittaa maastoajoa, mitä nyt jyrkissä ylämäissä pakkaa osumaan stemmiin ja kropan väliin. Yhden kännykänlasin olen särkenyt kun jäi tuohon samaan väliin. Monsuunisateella siirrän kameran reppuun, vaikka kokemus on osoittanut, että luvattu kameran kosteussuojaus on ollut luotettava. Kannattaa ostaa maastoon sen hintainen kamera, että sitä raskii myös käyttää säälimättä. Laukku oli joku Lowe Pro toploader aw. Kuvia laukusta ajossa löytyy esim. Yetin blogista.

  5. #5
    Liittynyt
    10/2005
    Paikkakunta
    Espoo
    Viestit
    5.466
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti Hampiisi Katso viesti
    https://www.ortlieb.com/en/Aqua-Zoom/ tuommosta olen tuolla kamerafoorumin puolella nähty käytettävän vaelluksen yhteydessä, siinä pitäisi kulkeutua minun kameran kokoluokkaa oleva vekotin, tuo suojaisi kameran sateelta ja kaatumisen yhteydessä kastumiselta. Tuo vain ei ole kätevin vyölaukkuna, repun lantiohihnaan kiinnitettynä saattaisi toimia.
    Saisikohan sen tarraremmeillä tankkilaukuksi.

  6. #6
    mutanaama Guest
    Lowepro Photo Sport Sling 100AW, hyvä valinta päivärepuksi, mahtuu muutakin kyytiin, mm läppäri, sadetakki, sapuskaa, juotavaa ja jalusta. ja vielä vähän vaihtovaatteita.

    Mutta ei tolla mitään päivien reissuja tehdä.
    Sitten jos erikseen meinaa kuljettaa nopeaa pääsyä ajatellen niin vyölaukku tai sitten stongaan erillinen varustelaukku, eipä tuossa juuri oikotietä ole

  7. #7
    Liittynyt
    09/2012
    Paikkakunta
    Kajaani
    Viestit
    57
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti Marsusram Katso viesti
    Saisikohan sen tarraremmeillä tankkilaukuksi.
    Periaatteessa varmaan saa, riippuu kuinka kovaa materiaalia takaseinä on. Kauheen jämäkkää ei saa varmasti tukevasti kiinni.

    Tuo lowerpron reppu on varmaan hyvä just päiväreissuille. Pidemmille reissuille sitten laadukas pokkari taitaa olla oikeastaan paras vaihtoehto.
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti Marsusram Katso viesti
    Saisikohan sen tarraremmeillä tankkilaukuksi.

    Lähetetty minun ONEPLUS A3003 laitteesta Tapatalkilla

  8. #8
    Liittynyt
    09/2012
    Viestit
    45
    Yksi ratkaisu on superzoomikamera. Semmoinen minulla on ollut reissuilla Ortliebin pienessä kameralaukussa. Näissähän polttoväli riittää kaikkeen kuvaukseen, joskin kennoko on pieni. Yksi kamera, kaikki tarpeellinen siinä, vain vähän pokkaria isompi.

  9. #9
    Liittynyt
    10/2006
    Paikkakunta
    Töyrynummi
    Viestit
    4.235
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti mutanaama Katso viesti
    Lowepro Photo Sport Sling 100AW, hyvä valinta päivärepuksi, mahtuu muutakin kyytiin, mm läppäri, sadetakki, sapuskaa, juotavaa ja jalusta. ja vielä vähän vaihtovaatteita.

    Mutta ei tolla mitään päivien reissuja tehdä.
    Sitten jos erikseen meinaa kuljettaa nopeaa pääsyä ajatellen niin vyölaukku tai sitten stongaan erillinen varustelaukku, eipä tuossa juuri oikotietä ole
    Jep, kamera reppuun. Mutiksella hyvä vinkki isompaan tarpeeseen. Minä olen ajatellut hankkia esim. Ruggard Red Series Ruby 33 Tech Backpack tms. Toistaiseksi ei-yöpymistä vaativilla reissuilla kamera (D750 + pari keskikokoista täyskennolinssiä + salama) kulkevat pienessä Canonin repussa ja muut tarvikkeet satulalaukussa ym. Lisäksi mulla on tavanomainen isohko reppu johon mahtuu kyllä tavaraa, ja johon olen ottanut pienestä kameralaukusta irrallisen osastointipehmusteen. Repun pohjalle tuo pehmuste, sinne kamerakamat ja muuta sitten päälle. Harmina on, että siinä ei oteta kameraa esille lennosta.

    Isomman ongelman on muodostanut se, että välillä tarvitsisi tukevaa kolmijalkaa.

    Mulle pikkukennokamerat eivät ole vaihtoehto. Kun tarvitaan kameraa, vähintään APS-C, mutta yleensä täyskennoinen. Puhelimella (iPhone 6S) saa vaatimattomattomammat dokumentit.

    Korjaus, kiikarissa on ollut Ruby 22 tai vastaava.
    fiber muokkasi tätä : 03.11.2016 at 18.35
    10k-kerhon jäsen

  10. #10
    Liittynyt
    09/2012
    Viestit
    45
    Kysehän on tässä vähän siitä, että pyöräileekö kameran (ja sen varusteiden) kanssa vai tekeekö pyöräretkiä kameran kanssa.

  11. #11
    SA-Int kaasunaamarilaukku toimii jonkinlaisen kamerakaluston kuljetuksessa fillarilla/muuten. Siinä on valmiina osastoja, joihin mahtuu objektiiveja - esimerkiksi 80-200/2.8 Nikkor - akkuja tai salama, runko mahtuu suurimpaan osastoon. Vielä kun telttapatjasta virittää pehmusteita, niin parempi tulee. Pitää hyvin vettä, vyötäröhihnan avulla pysyy olkalaukkuna heilumatta paikallaan. Saa ripustettua myös sivulaukuksi tai (varauksin - aika korkea) tankolaukuksi. Ei paina paljoa, ei ole hinnan kiroissa. Jos ei kameraa kuljeta, laukkuun mahtuu kevyesti esimerkiksi sikspäkki juomatölkkejä + muita elintarvikkeita.

  12. #12
    Liittynyt
    09/2012
    Paikkakunta
    Kajaani
    Viestit
    57
    Tuli tuossa hankittua vähän suurempi reppu ja huomasin ilokseni, että sinne sujahtaa myös kameravehkeet. Vauden Moeb 25 litran reppu jossa sisätilan saa jaettua. Oikein mainiosti sopii Nikonin D7100+35mm linssi ja vielä yksi lisäobjektiivi omassa laukussaan. Kameran alle ja päälle mahtuu vielä pehmikkeet.



    Lähetetty minun ONEPLUS A3003 laitteesta Tapatalkilla

  13. #13
    Liittynyt
    06/2014
    Viestit
    450
    Koko on vain yksi tekijä ja toinen yhtä tärkeä on paino.

    Canon 6D + 16-35mm painaa 1600g.
    Canon EOS M3 + 11-22mm tai Sony A6300 + 10-18mm painaa 600g.
    Jos on pakko olla FF niin Sony A7/A7r + 16-35mm painaa 900g.

    Nuo croppikennoisten objektiivit vastaavat polttoväliltä about FF:n 16-35mm joka on suosituin yksittäisen objektiivin polttoväli maisema ja journalismikuvauksessa. Muiden objektiivien painoero on yhtä suuri.

    Suosittelen EOS M3 tai A6000/A6300 ostamista niin tila ja paino ei häiritse pyöräilyä ja kuvanlaatu on sama kuin FF järkkäreillä. Canonissa paremmat värit, mutta Sonyssa enemmän dynamiikkaa. Käyttöön ja tekniikkaan liittyvistä eroista voi lukea lisää netistä.

    Jos haluaa oikeasti taskussa kulkevan, mutta silti todella hyvää laatua tuottavan kameran niin osta Sony RX100iii (600€ verkkokaupassa). Nuo muut tarvitsevat aina sen repun/kassin/tms, mutta tämä mahtuu vaikka housun taskuun ja kuvien laatu on todella hyvä (täältä näet RX100 sarjan kameroilla otettuja kuvia). RX100iii on hintalaatusuhteelta kaikista paras tuosta RX100 sarjasta ja muiden valmistajien vastaavat kamerat eivät yllä samalle tasolle näiden kanssa. Objektiivi vastaa FF 24-70 mikä on käytetyin yleisobjektiivi. Tuolla hoituu niin maisemakuvat kuin potretitkin.

  14. #14
    ^ Mulla on RX100 reissukamerana. Vaikka en kuvaamisesta tiedä kuin perusteet, yllätyn säännöllisesti siitä kuinka hyviä kuvia saippuapalan kokoinen Sony tekee; kuvaajan taidot ovat kohdallani selkeästi rajoite ennemmin kuin kamera. Hyvää matskua tulee sekä automatiikalla, mutta myös puoliautomaatilla jos haluaa hakea hankalammissa olosuhteissa asetuksia käsin kohdalleen. Rajoitteet toki tulevat vastaan hämärässä ja/tai nopeissa tilanteissa, mutta noihin olosuhteisiin on olemassa ihan eri koko- ja hintaluokan kamerat. Rx100:n kanssa pärjää myös melko köykäisellä tripodilla, jopa gorillapodin tapaisella minialustalla saa jotain aikaan. Filttereitäkin saa kiinni erillisellä adapterilla, itse hommasin sellaisen lähinnä pyöröpolarisaattoria varten.

    Suosittelen nimenomaan reissaamiseen, itseä lähinnä harmittaa että tuli sinnittyä erinäisillä kännykameroilla niinkin pitkään. Silloin tällöin kännykameroillakin saa hyviä otoksia mm. vaellusreissuilta, mutta useammin ne ovat aika latteita vaikka kännykkä olisi optiikaltaan ns. paremmasta päästä.

  15. #15
    Liittynyt
    10/2006
    Paikkakunta
    Töyrynummi
    Viestit
    4.235
    Jos et vaihdakaan reppua, vaan haluat peilittömän kameran, niin ehkä sitten Sony a7 -sarjan runko, jossa "täysikokoinen" kenno.

    Laitelkaa ihmiset vielä reppuehdotuksia. Itse kaipaan jotain sopivaa 1-2 keskikokoiselle rungolle, 2-3 lyhyelle (alle 15 m) täyskäri-objektiiville sekä suurin piirtein saman verran tilaa vaatteille/eväille.
    10k-kerhon jäsen

  16. #16
    Itse pidän järkkärirungon (D800e) ja siinä kiinni olevan linssin etutankotaukussa. Siitä sen saa vaivattomasti heti käteen. Se mahtuu just siihen, kun ei pidä kuulapään kiinnikettä kiinni kameran pohjassa. Kaikki reissuilla käyttämäni linssit on mahtunut runkoon kiinnitettynä, runko+linssi kokonaisuutena tankolaukkuun... 12-24mm , 24-75mm tai 135mm. Tankolaukku on ihan peruskokoa (Ortlieb 4 tai 5).

    Muut linssit on juurikin vaatteisiin käärittyinä etulaukuissa. Semmoinen perus Ortlieb-käärittävä-sulkemismekanismi on kyllä rasittavin, jos pitää päästä käsiksi laukun sisältöön monesti lyhyen ajan sisällä.
    Itsellä oli tänä kesänä käytössä etulaukkuina semmoiset, joissa on läppä päällä (ei tarvi siis rullailla kiinni-auki). Nopeuttaa kuvaustoimintaa paljon, varsinkin, jos on pientä siirtymistä ja pysähtelyä tiedossa. Jalusta kulkee takatelineen päällä ja lasifiltterit + muut filterin pidikkeet laukun sisällä kovassa suojakotelossa.

  17. #17
    Liittynyt
    06/2014
    Viestit
    450
    Kyllä se on 99%:lle ihmisistä paras vaihtoehto ostaa tuo RX100iii (jos hinta ei ole liian korkea) ja sille LowerPro Dashpoint 10 kamerapussi (15€) jonka sitten kiinnittää repun hihnaan näin. Helppoa, kevyttä, vaivatonta ja halpaa muihin vaihtoehtoihin nähden.

    Nuo peilittömätkin järkkärit kun vaativat käytännössä sen, että kamera on joko repussa tai sitten jossain pyörässä olevassa laukussa kuten esim tankolaukussa. Toki noita rinnan kohdalle kiinnitettäviä laukkujakin on, mutta ajomukavuus kärsii.

  18. #18
    Liittynyt
    10/2006
    Paikkakunta
    Töyrynummi
    Viestit
    4.235
    Sanoisin, että 99 %:lle on paras jättää järkkärit ja RX-sarja väliin. Puhelin on joka tapauksessa mukana, ja esimerkiksi HTC10, Galaxy S6/S7 Edge, iPhone7 tuottavat pienestä kennostaa huolimatta niin hyvää jälkeä, ettei ole tolkkua hankkia erillistä kompromissikameraa ellei sitten halua jotain missä on ulottuva tele.

    Etulaukussa mullakin on toisinaan, mutta reppuratkaisua pitäisi päivittää.
    10k-kerhon jäsen

  19. #19
    Liittynyt
    06/2014
    Viestit
    450
    Tarkoitin prosentuaalista osuutta niistä ihmisistä jotka eivät halua, että kamera on rajoittava tekijä kuvien lopputuloksessa ja siksi suunnittelevat erillisen kameran ottamista mukaan. RX sarjan kamerat tuottavat kuitenkin selvästi parempaa jälkeä kuin lippulaivapuhelimet ja puhelimista puuttuu optinen zoom, nopea tarkennus, etsin, kääntyvä näyttö, kääntyvä salama (voi ampua kattoon) ja kuvanlaadullisesti mm. valovoima, resoluutio, tarkkuus, dynamiikka, bokeh (vaikkei 1" sensorilla olekkaan FF tasoa) on Sonyssa selvästi edellä.

  20. #20
    Itse siirryin pokkareihin (ricoh gr) ja kuljetan sitä yleensä mugbagissä ohjaustangossa. Ei jaksa järkkäreitä kanniskella enää.

  21. #21
    lehtijussi Guest
    Ricoh ei sitten tykkää tärinästä.
    Objektiivin tiivisteet päästi pölyä kennolle kun pidin sitä satulalaukussa. (kameralaukkuineen)
    Justiin oli oma ricoh korjattavana / kennon puhdistuksessa ja nyt se kulkee selkärepussa...

  22. #22
    Liittynyt
    05/2015
    Viestit
    377
    Toivon vastauksia fiberin reppu kyselyyn.
    Ei aika kulu; me kulumme.

  23. #23
    Liittynyt
    08/2014
    Viestit
    31
    ..Täälläkin mennään RX100mk2 kanssa , kamerassa oma kova suojakotelo (edellisen kameran objektiivin suojaverho ryyttäntyi) ja tämä paketti Deuterin lähes vettä pitävässä vyölaukusssa mikä on rinnalla olanyli/kainalonali. Reppu normisti selässä , -yleensä. Etupuolelta kameran saa nopeasti/helposti esille.

    -KG-

  24. #24
    Liittynyt
    07/2010
    Paikkakunta
    Kello
    Viestit
    2.059
    Canon G9X IKEAn minigrip pussissa taskussa

    Lähetetty minun SM-A700F laitteesta Tapatalkilla

Aiheen tagit

Kirjanmerkit

Viestin säännöt

  • Käyttäjä ei voi aloittaa uusia viestiketjuja
  • Käyttäjä ei voi vastata viesteihin
  • Käyttäjä ei voi liittää liitetiedostoja
  • Käyttäjä ei voi muokata viestejään
  •