Vankeusrangaistusten täytäntöönpano on niin kallista valtiolle, joka on totaalisen p-a, että tulemme varmasti näkemään mitä kummallisempia perusteita teon moitittavuuteen nähden huomiota herättävän lyhyille vankeustuomioille.
Ja aina voidaan käyttää perusteena tutkimuksia joiden mukaan hyvin lyhyen tuomion saanut vanki palaa vankilaan epätodennäköisemmin kuin pidemmän tuomion saanut.
Tästä tulee mieleen että vain me täällä Suomessa ymmärrämme kunnolla asioita ja muualla missä tuomitaan pidempiä vankeusrangaistuksia, ollaan säälittävän jälkeenjääneitä, jopa typeriä. Itseä epäilyttää olemmeko tosiaan viisaampia kuin muut.
Ja jos periaate jonka mukaan: :mitä lyhyempi tuomio, sitä epätodennäköisempi uusintarikos" olisikin totta, niin onko tämä oikeus ja kohtuus? Jos todettaisiin että taposta tai murhasta olisi uusintarikoksen todennäköisyyden kannalta parasta olla täysin tuomitsematta rangaistusta koska näin tekijä pysyisi parhaiten kiinni omassa elämässään, siis säilyttäisi työpaikkansa, perhesuhteensa, yhteiskunnallisen asemansa ja tuttavansa, ja näin todennäköisimmin välttyisi uusimasta rikosta. Tai jopa päästäisiin niin pitkälle että edullisinta olisi vielä kustantaa terapiaa ja rahallisesti tukea surmatyötä tehdessään stressaantunutta rikollista niin voidaanko asiaa loputtomiin tarkastella vain uusimisen todennäköisyyden kannalta? Vaikka se kokonaissuudessaan olisikin taloudellisinta?
En epäile hetkeäkään etteikö löydy ihmisiä jotka vastaisivat tähänkin:"Kyllä, tietenkin." Tai jotain vastaavaa. Ainakin silloin kun minkäänlainen vakavampi rikos ei ole osunut kovin lähelle.
Itse en osaa, ainakaan vielä, ajatella näin.
Kirjanmerkit