Itse en ole kokenut millään ajoneuvolla väistämisvelvollisena ajaessani, että risteävän etuajo-oikeutetun liikenteen tarvitsisi jollain tavalla hiljennellä. Toisin on tietysti jos risteävä liikenne tulee suurinta sallittua kovempaa mutta silloin ei olekaan kyseessä enää tilannenopeus.






Lainaa viestiä vastauksessa
Tommonen aivan samanlainen tilannehan mulle kävi muutama vuosi sitten Hyvinkään läpi ajaessa. Ei vaan tullut asfaltti-ihottumaa pahempaa, kun ehdin tehdä väistöliikkeen ja kahva osui auton takavaloihin niin että ne menivät sisään. Autoilija yritti ensin pakoon, mutta kaveri ajoi pyörällä eteen. Sitten se raivosi vähän kaikkea ja selitti poliisille että oravan takia jarrutti. Seuraavaksi alkoi syytellä kun en ajanut viereisellä jalkakäytävällä ja viimeiseksi että olin ajanut punaisia päin jossain aiemmin (en ajanut vaan odotin valojen vaihtumista ja hän oli perässäni), mutta kohta se olikin joku muu pyöräilijä joskus jossain enkä minä
. Ja parasta oli kunviereisestä baarista tulee rekkakuski huutelemaan että pyöräilijät ajaa miten sattuu ja minä olen syyllinen, mutta ei sitten antanut todistajan lausuntoa, vaan hänen rehellinen puolisonsa todisti autoilijaa vastaan. Tien päällä on kyllä kaikkia kreisejä liikenteessä ja eräs poliisi minulle joskus totesi että hän ei uskaltaisi ajaa ajoradalla pyörällä siitä syystä, kun on nähnyt kaikenlaista hörhöä ratissa. En tiedä mitä noille voidaan tehdä, USAssa varmaan laitettaisiin vihanhallintakurssille, mutta täällä voidaan EHKÄ kortti ottaa pois hetkeksi.

Kirjanmerkit