Yleisurheilu

[tempokisu]

^ en usko että "tyhmä pää", tuohan on jo loukkaus. Ihminen, ja varsinkin nuori ihminen, - ja kuka ei? - tekee päätöksiä senhetkisen tilantee mukaan, mikä tuntuu parhaalta ratkaisulta.
Olet nuori juoksija, jota media hehkuttaa ja ite tuntuu että jaksat - joten miksi ei sitten juoksisi. Ei ne vammat tule kello kaulassa. Kuka tietää mikä on optimaalista ja mikä liikaa? Ei kukaan.
Ihminen on 17-vuotiaana aika eri kun 47-vuotiaana ( tai yleisesti ikäero). Ratkaisu, jota pidät nuorena hienona, ei ehkä ole yhtään hieno enää 30 vuoden kuluttua.
Ala, jolle olit täysin sopimaton ylioppilaana---- sopii sulle just hyvin 30v myöhemmin, tai päinvastoin.

Ei näitä voi jälkiviisastella. Harva meistä osaa tehdä aina oikeita ja järkeviä kauaskantoisia päätöksiä 17-vuoden iässä.
Ja typeryyksistä joutuu maksamaan joskus todella kalliisti, tai ei ole varaa maksaa ollenkaan vaan joutuu elämään nuoruuden hömpötyksiensä kanssa.
"Kokemuksen koulu on kova - mutta tyhmät ei muuten opi".

( lainauksesta saattaisi päätellä että viittaat minuun, mutta näin ei siis ole, mutta kiinnostaisi että kuka? Olen aina tiennyt että mulla ei ole kirikykyä, joten ainut mahdollisuus - juoksu, tempo, maantie - on yrittää jättää mahdollisimman paljon kilpasiskoja pois pelistä jo matkan alkuvaiheilla - ja usein se onnistuikin).

[Jouko_T]

^ en usko että "tyhmä pää", tuohan on jo loukkaus.
lainauksesta saattaisi päätellä että viittaat minuun, mutta näin ei siis ole, mutta kiinnostaisi että kuka?

Kyllä vain sinuun.
Minä kärsin kanssa muinoin rasitusvammoista, mutta kivuista huolimatta jatkoin vaan. Kunnes meni liian pahaksi.
Kyllä minä tällaista jääräpäisyyttä pidin, ja nyt vielä enemmänkin pidän, itseni kohdalla tyhmyytenä.
Muuten, taidettiin joskus olla samoissa piirin maastoissa kisailemassa - eri sarjoissa tosin.

[tempokisu]

Voiei. Nyt tarvii tarkentaa ( sori jos joku ei jaksa..) Joukolle lähinnä:

Jouko hyvä, minä leikin vielä barbie-nukeilla 12-vuotiaana.
12-vuotiaana muistan kun eräs naapurin täti, oltiin koko suku ja tuttavat koolla, sanoi "onpas siinä lihava likka" - ja se oli tervemenoa terveys iäksi.
Kun koulussa oli Cooperin testi, joka vaikutti liikunta-arvosanaan, niin harjoittelin siihen ( että miten niin Cooperi ja muut testit tappaa urheiluinnostuksen??) ja koska serkkuni kannusti minua juoksemaan, se lähti siittä. Ihailin serkkuani ja aika paljon tykkäsin, niin se oli sillä selvä. Äiteen sama ehdotus lenkkeilystä, se aiheutti raivo-reaktion.

Ensimmäinen kilpailuni oli 1982 Raukon Hölkkä, jonka voitin ylivoimaisesti. Ja senjälkeen juoksin 3000m alle 10min lenkkareilla, ja siittä Ligindöloppetin voittoon.
Juoksin yhden ainuan kerran piirinmestaruusmaastoissa, ja sarja oli joko 18v tytöt tai naiset, ei suinkaan 10-14 v tytöt.
Ainoat kerrat kun juoksin, tai hölkkäsin, terveillä jaloilla oli juurikin tuo Raukon Hölkkä, ja tuo ensimmäinen ratajuoksuni.
Koskaan en saanut tietää miten olisi juoksu kulkenut jos olisin saanut juosta kisan kivuttomin jaloin. On ihan selvä että kymppi sillee että joka askel on puukonisku, vaikuttaa loppuaikaan. Heti tuli jalkavammoja, kaikkia muita mutta ei akillesjänteen vaivoja. Revähdyksiä, jännetulehduksia, rasitusmurtumia. ..
Juoksu-uran loppu oli kahden asian summa; kun tuli jalkavamma, päättelin että kun ei voi juosta, ei voi syödä. Kun media hehkutti "siro, gasellimainen" niin tottakai ajattelin että sellainen minun pitää olla, noin 40 kiloinen. Kierre lähti siitä, kun vamma-aikaa oli aina paljon enempi kun tervettä aikaa, paino laski koko ajan.
Siinä vaiheessa kun kantaluun murtuma oli vienyt parantuakseen 6kk, ja toiseenkin kantapäähän tuli....niin annoin periksi 1987. Olin pitänyt juoksun takia 2 välivuotta opinnoista ( ensin ajattelin keskittyväni juoksuun, sitten vammojen paranteluun kun en voinut osallistua käytännön harjoitteluun..) ja järkevästi ajattelin että kyllä mun tutkinto tarttee saada.
Anoreksia on sairaus jota kukaan ei valitse. Minulla se alkoi tuosta "on siinä lihava..." kun olin siinä iässä ikäisiäni nopeammin kehittynyt.
Ensin laihdutus oli "kisa"; miten laihaksi itsensä saa, miten monta päivää voi olla syömättä ( 25kg, 4 päivää..)Mutta lopussa, vaikka olisin halunnut syödä ja saada painoa, elimistö ei halunnut ottaa vastaan ja syöminen teki fyysisesti kipeää. Asiaa ei yhtään auttanut TAYS hoitohenkilökunnan kohtelu; kiusaaminen, uhkailu, kiristys. Tunsin olevani lähinnä rikollinen.
Vaikka 1993 parannuin hoksattuani että hei! olen normaalipainoisena paljon kivemman näköine ja jaksan enempi, sitä ei Tays koskaan ole uskonut. Vielä 2007 kun olin Taysissa migreenin takia, jouduin kuulusteluun ja testeihin anoreksiasta ( painoin 60kg, 160cm).

Anoreksian jälkeen ( 1995-96) tuli vielä paksusuolen tulehdus, kuolio, sepsis ja keuhkopöhö yms. Joista selvisin kun lähdin Taysista yksityiselle puolelle. Paksusuolisto pois, ja paraneminen alkoi. Vaikeimman kautta, oli kauhistuttavaa todeta että entinen kestävyysjuoksun Suomen Mestari ei meinaa roskia ulos jaksaa viedä, ja nousta portaita.
Mutta muistin vanhan lempilajini pyöräilyn, tapasin pyöräilyihmisiä ja löysin tämä lajin.
Vaikka en voi 15 jalkaleikkuun jälkeen enää kävellä kun lyhyitä matkoja, voin pyöräillä. Ja tempossa pystyin kokemaan sen tunteen mitä juoksussa en; pystyin meneen niin lujaa kun jalat ja kunto antoi myöden.
Pyöräilystä sain myös hyviä ystäviä, ja siis pysyvän harrastuksen.

Joku kysyy miksen aloittanut heti pyöräilyä. Meillä ei ollut ensin varaa edes kunnon lenkkitossuihin, kilpapyöräilyyn ei olisi ollut mitenkään varaa.
Mutta tosi hieno että löysin itselleni oman lajin vaikka sitten vähän myöhemmin. Pyöräilyssä on kuitenkin ollut paljon, paljon mukavampaa ja kisamuistotkin ovat ( viimeistään ajan saatossa) todella kivoja. Juoksumuistot ovat lähinnä itkua ja kipua.


Mutta joka tapauksessa, toimittajien ja median hehkutus jo heti alkuvaiheessa "Supertyttö" "Kristiina matkalla Losin Olympialaisiin"...olivat toki itsetuntoa kohottavia, ja juuri siksi olin osaksi aloittanut urheilun - että ei aina kiusattaisi ja olisin jossain asiassa hyväksytty ja kehuttu. Tai rehellisesti, mun suuri unelmani oli että pääsisin lehtiin ja telkkariin! ( en tiennyt....) tuli sellainen epätodellinen tunne että olen Supertyttö, ja mun pitää aina voittaa ja petän yleisön jos epäonnistun, ja jos en pärjää niin kaikki nauraa ja on pettyneitä...Ja sitten kun oli pakko lopettaa, tunsin että olen täysin epäonnistunut ihminen.
Että olisiko vähän vähempi hehkutus ollut parempi? Missään nimessä en harjoitellut liikaa, harjoittelin tosi vähän kun vammoja oli niin paljon. Joskus 20km lenkki, mutta yleensä 5-8km pururadalla. Mitään vetoharjoitteluja ei ollut, tai muutakaan ihmeellistä.

terveisin,
kristiina iisakkila

[Jouko_T]

Juoksin yhden ainuan kerran piirinmestaruusmaastoissa, ja sarja oli joko 18v tytöt tai naiset, ei suinkaan 10-14 v tytöt.

Minä olen kehittyvä yksilö!
Olen kehittymässä Mentiassani A:sta D:hen (A -> D). Nyt lienen menossa C:ssä (siis C-mentiassa).
Muistikuvissani tuossa kisassa juoksi "tyttöset", sarjaa en tietenkään muista. Ja sekin muistikuva jäi, että se olit sinä. Vaan en vänkää.
Olen minä aikaisemminkin luullut olleeni väärässä - vaan sitten huomasin erehtyneeni.

Muuten, teille muille kehittyville tiedoksi. Miten seurata etenemistä A:sta D:hen?
Ensin menee nimimuisti. Sitten napit jää auki. Sitten menee kasvomuisti. Sitten napit jää kiinni.
(Tarkistakaa!)

[tempokisu]

Nou hätä, sinällään Jouko olet ihan oikeassa.
Itsekin olisin arvioinut että tuossa menee 12 vuotias tyttö, tai poika hiustenleikkuun jälkeen, vaikka olin 17 vuotta. No, Alisa Vainio näyttää myös ikäisekseen melkoisen nuorelta.
Piirin- ja Suomen, samoin kun Lidingössä lähdin heti omille teilleni ja muut tuli "jossain perässä". Se sopi mulle hyvin. Lidingössä jouduin vähän kyseleen että minnepäin ?? mutta ruåtsalaisyleisö yllätti mun ystävällisyydellään, tuli neuvoo ja kannustusta, loppusuoralla semmoista hurrausta että sitä tunsi lentävänsä kohti voittoseppelettä ( kyllä, juuri sellainen iso kaulan ympäri) . Jalkakivut ei tuntunu, kun vasta jälkeenpäin.

Oltiin...1985 menossa juokseen MM-maantiejuoksua Englantiin Gatesheadiin. Silloin vielä lennoilla sai ilmaset viinakset, ja sellaisia pieniä pulloja - joita ajattelin ottaa matkamuistoksi. No mitä vielä Sinikka sai, mutta mulle lentoemäntä antoi vain paperinukkeja. Vähänkö harmitti.
MM-juoksun jälkeen oli "yhteisillallinen" ja sain sitten ekaa kertaa elämässäni maistaa puna- ja valkoviiniä. Onneksi oli kisan jälkeen se..
MM-katujuoksu meni huonosti, sain kutsun ihan yllättäin ja (kuinkas muuten) olin jalkakipuinen. Ikinä ollut juossut katujuoksua 100 naisen mukana, olin about 40. toiseksi paras suomalaisista.
Ja kylmät hotellihuoneet, eikä lämmintä vettä! aamupalaksi oli vain jotain teetä/kahvia ja kuivaa paahtoleipää.

Kuitenkin joka kisareissulla kun oltiin, olin Keskitalon Sinikan ( r.i.p.) kanssa hotellihuoneessa, ja Sinikka yritti kovasti olla kannustava ja huolehtiva, ihan syystäkin. Itse olin ujo ja arka, ja koin kaikki muut kilpailijoina ja vastustajina, mutta uskon että Sinikka ymmärsi tämän. Mielestäni Päivi Tikkanen oli "ylpeä", mutta taisi mun laillani olla arka ja halusi olla yksikseen rauhassa. Tajusin tämän kun molemmat haluttiin S-R maaottelun iltajuhlasta lähtee ekalla bussilla raatihuoneelta hotelliin. Muut jäi juhlimaan..
Näin vanhempana sitä ymmärtää, olisin varmastikin yhtälailla huolehtiva "vanhempi täti" nuorempaa kollegaa kohtaan. Että ihan hyvällä tässä, ja miettii niitä omia virheitä joita ei toivoisi kenekään toistavan.

[Jouko_T]

Noista Kristiinan muisteluksista selviää yksi kilpaurheilun etu, jota ei juurikaan tuoda esiin. Muistot!
Toisinaan tuntuu, että keräytyneiden muistojen vuoksi kannatti rääkätä itseään kaikki nuo vuodet. Ainakin minä olen pirun tyytyväinen, ja tekisin näillä kokemuksilla, saman uudestaan.

Toinen tärkeä "palkinto" on itsekunnioituksen ja itsevarmuuden lisääntyminen. Siis vähän sellainen hehkutus, että: "Jee - minä olen hyvä!"
Sen kokee, jos tietää olleensa suorituskykynsä äärirajoilla - niin valmistautumisessa kuin itse suorituksessakin.

Eikä näihin "palkintoihin" tarvita edes kilpailua. Normaalia kovempi rypistys joskus jossain.
Kun olen lueskellut tämän foorumin pyöräilykuvauksia, niin toisinaan on tullut mieleen, että toivottavasti kaveri on suorituksensa jälkeen tajunnut taputtaa itseään olalle.

Kilpailussa sijoituksen määräävät muut. Sinä vastaat vain omien kykyjesi käytöstä. Siitä voi olla aidosti ylpeä, ei sijoituksista.
Jos jossain EM, MM - tai muussa mummum kisoissa esimerkiksi heittää keihäällä itselleen sijan 10, niin plöö - sanovat katsojat, vaikka täsmälleen samalla tuloksella edellisissä, tai seuraavissa kisoissa sillä voitettaisiin!

[LJL]

Ei vissiin Isimbajeva hyppää keihäällä Riossa.. Melkoista

http://yle.fi/urheilu/wada_esittaa_v...ilusta/8442550

[tempokisu]

Noista Kristiinan muisteluksista selviää yksi kilpaurheilun etu, jota ei juurikaan tuoda esiin. Muistot!
Toisinaan tuntuu, että keräytyneiden muistojen vuoksi kannatti rääkätä itseään kaikki nuo vuodet. Ainakin minä olen pirun tyytyväinen, ja tekisin näillä kokemuksilla, saman uudestaan.

Toinen tärkeä "palkinto" on itsekunnioituksen ja itsevarmuuden lisääntyminen. Siis vähän sellainen hehkutus, että: "Jee - minä olen hyvä!"
Sen kokee, jos tietää olleensa suorituskykynsä äärirajoilla - niin valmistautumisessa kuin itse suorituksessakin.

Eikä näihin "palkintoihin" tarvita edes kilpailua. Normaalia kovempi rypistys joskus jossain.
Kun olen lueskellut tämän foorumin pyöräilykuvauksia, niin toisinaan on tullut mieleen, että toivottavasti kaveri on suorituksensa jälkeen tajunnut taputtaa itseään olalle.

Kilpailussa sijoituksen määräävät muut. Sinä vastaat vain omien kykyjesi käytöstä. Siitä voi olla aidosti ylpeä, ei sijoituksista.
Jos jossain EM, MM - tai muussa mummum kisoissa esimerkiksi heittää keihäällä itselleen sijan 10, niin plöö - sanovat katsojat, vaikka täsmälleen samalla tuloksella edellisissä, tai seuraavissa kisoissa sillä voitettaisiin!

Jouko, ikävä kyllä, juoksusta jäi ikävät muistot - kukaan ei välittänyt silloin kun olisin tarvinnu apua, kukaan ei halunnutkaan esim. valmentaa. Jäi myös pysyvät jalkavammat eli en voi esimerkiksi lähteä pidemmälle kävelylle. Ainut että vanhemmat ihmiset muistaa "ai , sinä olet se juoksija".
Ei kannattanut laihduttaa eikä kitua, ei todellakaan. Opinnotkin pitkittyivät. Ja jalkavammojen takia anoreksiakin paheni.
En saanut yhtään mitää itsekunnioitusta ja itsevarmuutta - päinvastoin, ne väheni entisestäänkiin. Minä en ole mitään.
Ja kyllä mä lähdin aina voittamaan kisan, eli sijoituksesta vastasin MINÄ. Minä itte. Muut sai juosta siittä kakkossijasta. Sama tempossa. ( ei tosin aina onnistunut, mutta yleensä).

Pyöräilystä jäi sitten taas oikeastaan vain hyviä ja hauskoja muistoja, ja silloin ne ikävätkin kisakokemukset ovat muuttuneet hauskoiksi. Paras ehkä vappuna, sateessa ja +2 astetta ei pukukoppia, ei mitään suojaa, auton lämmityslaite ei toimi, Teuvan "mäkitempo".
Pyöräilystä sain myös hyviä ystäviä, elinikäisiä luotettavia ystäviä. Hiihtoajoilta sain myös kaverin, mutta juoksu oli yhtä tuskaa. Olisi vaan hiihtänyt eikä laihduttanut.
Mutta kun ei osattu voidella, eikä ollut varaa hankkia uusia hiili...eikun lasikuitusuksia ja erilaisia välineitä eri keleille. Sitten väheni käsivoimatkin niin hiihto oli pakko jättää.
Olen huono jos lajissa on jotain teknistä temppuilua, niin juoksu oli mulle ainut vaihtoehto. Pyöräilyynkään ei olisi ollut varaa.

Mutta onneksi olen aina liikkunut, joten siitä toki tuli riittävä peruskunto kestää nämä sairaudet ja monet leikkaukset ( suolisto). Pyöräilystä jäi sitten myös pysyvä hyvä harrastus, että hyvä näin.
Silti olisi kiva joskus vaikka vaellella metsässä, mutta onhan nämä pitkät rauhalliset lenkit.

[Pekka L]

Jouko hyvä, minä leikin vielä barbie-nukeilla 12-vuotiaana.

Tuota, yritätkö tällä kertoa että jokin olisi muuttunut noista ajoista?

[tempokisu]

Tuota, yritätkö tällä kertoa että jokin olisi muuttunut noista ajoista?

...minä en. Että en todellakaan , mihin se ihmisen perusluonne muuttuisi. Ensimmäinen puruleluni oli pupu ( tallella), ja leikkilelu punainen auto ( opel, ei ole enää tallella). Samat on kiinnostuksen kohteet..

Mutta on tässä jotain muuttunu, ja nämä ovat Isoja Asioita:
Ei ole tarvetta olla muuta kun oma itsensä - kadun suuresti, että joskus yritin olla muuta.
En myöskään halua laihduttaa, syön sitä mitä haluttaa ja silloin kun haluttaa. Mutta ei sitä painoa lisääkään tartteta..

Mutta siis nukkeitten laittaminen ja kuvaaminen on mun mielestä enempi taidetta...kun nukke on saatu omaan asuunsa ja kuvattua = projekti. Sen jälkeen nukke päätyy vitriiniin ihailtavaksi, enkä yleensä vaihda nukelle vaatetta tms. ( kuten aika moni muu). Siksi nukkeja kertyy keskimääräistä enemmän.
Keräilykin on parempi sana kun leikki. Sen verta on nukeilla hintaakin..

[Hääppönen]

Hienoa, ettei Alisa kuulu surullisen kuuluisaan suomalaisten vain kotimaan kisoissa pärjänneisiin. Voitto kotiin Hollannista: http://www.iltasanomat.fi/yleisurhei...159496515.html

[Reenaaja]

Tulee juoksuu seurattua ! kun nyt on tullu vedettyy osa lenkeistä fillarilla ! vaikka kenian juoksijat rypee myös douping ongelmian kanssa ... tuskin ne muutkaan afrikkalaiset sen puhtosempia on ?? kovaa menee eurooppalaisiin verrattuna ,tiedä sitte mistä johtuu..

[tempokisu]

Onnittelut.

Aika pitkä on kisakausi...pakko tietysti mainita, että kyseessä oli kuitenkin nuorten kisat...mutta lyhyt oli matkakin, uskoisin että Alisa on parempi pitkillä matkoilla.
Kovasti tuolla iltiksen nettikeskustelussa on näitä "ettei vaan rääkätä liikaa" - mä tiedän, että kukaan ei rääkkää, vaan sitä haluaa ja jaksaa itse. 18-vuotiaana jaksaa vaikka mitä, lepo tuntuu turhauttavalta. Ainut on, tärkeintä olisi, että pysyy terveenä eli jalkavammattomana.

Taso nähdään vasta ensin vuoden EM-kympillä.
Sitä ennen on SM-maastot, ja se on pitkästä aikaa tosi mielenkiintoinen kisa

Arto Nyberg haastatteli vaatimatonta ujoa Alisaa, ja nyt bikinifitness-MM-mitalistia Sofia Ruusilaa. Kyllä minä arvostan kestävyysjuoksua urheiluna aivan eri tasolla ( bikinifitness on missikisa mun mielestä) ja siinä pärjätäkseen pitää myös olla lahjakas, ei vaan muokata kehoa ja olla "hyvännäköinen".

[tempokisu]

Voi voi, minun mielestäni - vaikka juokseminen ja kilpaileminen olisi miten kivaa tahansa ja nyt näyttää tosi hyvältä - kannattaisi se nuorena kuitenkin hankkia opiskelupaikka ja/tai ammattisuunnitelmia. Aika harvassa ovat ne suomalaiset yleisurheilijat jotka elättävät itsensä urheilulla, ja vielä uran jälkeenkin.

Alisa Vainio haluaa vain ja ainoastaan juosta.

Vainio ei mieti tulevia opiskelupaikkoja, sillä hänellä ei ole haaveammattia - paitsi tietenkin juoksija.

- Jos on tarpeeksi on hyvä, ei ole mitään estettä ammattilaisuudelle, Vainio ilmoittaa.
- Haluaisin vain juosta, nukkua ja syödä. Mitään varasuunnitelmia ei ole, ainakaan vielä.

Tämä nyt vain minun mielipiteeni, kun pidin ja pidän erityisen järkevänä asiana myös opiskella ja ajatella tulevaisuutta.

[LJL]

Alisan ja Suomen yleisurheilun välille voi alkaa kohta vetää yhtäsuuruusmerkkiä... Kyllähän monet opiskelee vasta urheilu-uran jälkeen

[noniinno]

Kyllä se on taottava kun rauta on kuuma, ja sitäpaitsi nuorena se on vitsa väännettävä. Aika moni meistä hankkii elämänsä aikana useamman ammatin vielä kypsemmällä iällä.

[tempokisu]

Siis opiskelu ja juoksu eivät ole millään muotoa toisaan poissulkevia asioita. Monet huippu-urheilijat ovat kuitenkin vähän opiskelleet, tai pohjustaneet urheilu-uran jälkeistä aikaa.
Aika harva suomalaisurheilija kuitenkaan jättää kaiken urheilun varaan.

Mielestäni on erittäin tärkeää ( ja myös järkevää) jos on muutakin ajateltavaa kuin juoksu. Urheilu palvelee myös opiskelua, eli nämä täydentävät toisiaan.
Kun muistelen omaa nuoruuttani, oli tosi tärkeää että juoksemisen lisäksi oli opiskelua ( lukio). Ammattiin opiskeluakin olisi auttanut todella paljon jos olisin vielä voinut juosta, tai edes ulkoilla. Kyse on kyllä nyt ihan ihmisen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.


Tuohon "pitää takoa kun rauta on kuumaa"....se rauta ei nyt vielä niin kuumaa ole.
Ja kyllä se vanhaa huolestuttaa, jos nuoren mielestä "mikään muu ei kiinnosta" kun joku yksi juttu. - tämä on mun kommentoinnin ydin.



ps. hassua että aina kun kommentoin tätä aihetta, ollaan vastakarvaan. Mulla on kuitenkin jonkinverran kokemusta asiasta.
Ja elämäni järkevin ( ehkä ainut järkevä..) valinta oli lähteä opiskelemaan itselle ammatti, vaikka tarkoituksena oli vielä jatkaa juoksu-uraa.

[harmis]

No mutta jos sen jutun olisi lukenut niin siitä olisi selvinnyt että tottahan toki Alisa on lukiossa ja koittaa tehdä kirjoituksia samaan aikaan harjoittelun ohessa. Ymmärrän kyllä että 18 vuotiaalla ei sen kummempia urasuunnitelmia ole. Ei minullakaan ollut enkä tiedä vieläkään mitä haluan isona tehdä vaikka ikää on jo 40v :-)

[CamoN]

ps. hassua että aina kun kommentoin tätä aihetta, ollaan vastakarvaan. Mulla on kuitenkin jonkinverran kokemusta asiasta.

Ja minun kokemukseni mukaan luet näitä erityisesti naisurheilijoista tehtyjä juttuja aivan omalla tavallasi rivien välistä ja nostelet niistä mitä erikoisempia johtopäätöksiä, joita sitten jeesustelet parhaasi mukaan. Provosoinnin osaat varsin hyvin, kun on suorastaan hankala olla samaa mieltä mistään asiasta.

Ihan kaikkiin ammatteihin opiskelu ei luonnistu huippu-urheilun ohessa. Minun vuosikurssillani keskeytti Harjamäki (joitain vuosia Keskisaloa nuorempi), joka oli muistaakseni ollut nuorten maajoukkueessa ja halusi kokeilla miten keskipitkien matkojen juoksu kulkisi jos siihen panostaisi 110%. En ole tietoinen miten on sen jälkeen mennyt, tietääkseni ei ole jatkanut saman alan opintoja.

[tempokisu]

no enpä ole koskaan kuullut menestyneestä yleisurheilijasta Harjamäki...toivottavasti se oma ala löytyi kuitenkin.

Minun mielestäni taas te suhtaudutte minun postauksiini poikkeuksetta negatiivisesti ( ihan muutenkin: kun minä ajan yölenkkiä - idioottimaista, mutta kun ukot sen tekee - se on mahtavaa...).
Ihan ovat omia mielipiteitäni, ja todellakin omaan kokemukseen perustuen eikä mitenkään erikoisesti johtopäätelleen.
Tosin väitän että osaan erittäin hyvin lukea rivien välistä ja tehdä johtopäätöksiä, mistä on kyllä hyötyä...

Nyt tietysti on todettava, että te palstalaiset katsotte asiaa ehkä hivenen eri kulmasta kun minä. Minä taas otan heti huomioon asioita, joita nuoren huippujuoksijuudesta haaveilevan elämässä sillä hetkellä on. Muistan hyvin oman nuoruuteni ja miten silloin asioista ajattelin, ja mitä haaveilin. Alisa ei nähdäkseni kuitenkaan ole sellainen "opiskeluissa kympin tyttö", mutta silti elämässä olisi hyvä olla muutakin, ja kyllä sitä tulevaisuutta kannattaa ajatella.
Nuorena juuri yo-kisojen jälkeen on paljon helpompi päästä opiskelemaan - kuin että ensin urheillaan 10 vuotta ja sitten ....olisi hankittava ammatti.

Ihmettelen suuresti jos joku on tässä nyt jotain toista mieltä; kommenttini kyllä olivat ihan urheilijan omaksi parhaaksi. Ja toki, olen tästä aiheesta keskustellu useiden ihmisten kanssa kun on tullut puheeksi - olemme aivan samaa mieltä; ei liikaa mediahehkuttelua ( joka johtaa minäolenjotainerityistä - syndroomaan) ja liikaa harjoittelua. Ja wanhat juoksuharrastajat kyllä varmaan tietää...

[harmis]

Se nyt tuskin on Alisan "vika" että media on hänestä kiinnostunut. Pitäisi olla varmaan paskempi urheilija että saisi olla rauhassa. Eiköhän tuo hehkutus johdu pääasiassa siitä että hän juoksi alle Rion olympiarajan maratonilla, mutta ei voi sääntöjen mukaan osallistua. Mikäli olisi ollut riittävästi ikää niin tuskin olisi paljon kirjoiteltu. Ja kuten tiedämme, suomen menestys yleisurheilun kestävyyslajeissa on ollut viime aikoina heikkoa. Niinpä on luonnollista että media kiinnostuu nuoresta lupaavasta juoksijasta. Toisaalta suuri medianäkyvyys houkuttelee myös sponsoreita. Jos kansainvälisesti aikoo tänäpäivänä menestyä, se vaatii täysipäiväistä urheilijana olemista ja on erittäin tärkeää että taloudelliset huolet vähenee sponsoreiden myötä, voi keskittyä 100% harjoitteluun. Toki harjoittelun ohessa voi ja kannattaa mahdollisuuksien mukaan opiskella mutta sen täytyy olla vasta kakkosena tärkeysjärjestyksessä.

[rjr]

https://fi.wikipedia.org/wiki/Joonas_Harjam%C3%A4ki

Ja ihan noin vertailun vuoksi, Harjamäellä on 3 Suomen mestaruutta.

[LJL]

Voe voe. Alisalla jalkavaivoja

http://yle.fi/urheilu/superlupaus_al...vaivat/8520657

[Hääppönen]

Onneksi ei mitään vakavaa. Voi olla huolimattomasti jalkaan vedetyn sukan aiheuttama. Hiertymästä kun puhutaan vaivan aiheuttajana. Pikaisia paranemisia Alisan suunnalle. Uusia kisoja riittää.

[LJL]

Voi olla huolimattomasti jalkaan vedetyn sukan aiheuttama.

Kyllä tuossa on varmaan muutakin ollut kuin sukka vähän huonosti

http://www.kestavyysurheilu.fi/kesta...javaivan-takia

[Hääppönen]

Huh-huh, pahan näköiseksi on mennyt. Pieneen hankaumaan pesiytynyt tulehdus voi saada aikaan pahaa jälkeä. Muutenkin näyttää siltä, että pistäisin nuoren naisen jalkahoitoon, tässä tapauksessa voisi puhua "välinehuollosta".

[tempokisu]

Näin jutun ja kuvan vasta nyt.
Ei tuon syntymiseen tarvita kun yksinkertaisesti liikaa rasitusta, ehkäpä lenkillä kastunu monot ja sukat. Luonto laittoi lepokuurille kun ei muuten honata.
Kunto nyt ei minnekään laske vaikka pari viikkoa lepoa nyt tulisikin, tekee vain hyvää ( vaikka juoksija ei itse näin varmaankaan ajattele...)

Sensijaan kysymys, onko "tyhmyyttä vai viisautta jättää hyvä kisa väliin...mikään ei saa pilata kesää." on kohtalaisen tyhmä.
Anteeksi ankea kommentointini, mutta vaikka miten parhaansa tekee, niin koskaan ei tiedä miten käy..se on Korkeimman kädessä.

[harmis]

Märillä kengillä ja sukillakaan ei tule hiertymiä/rakkoja jos sukat ja kengät on oikeanlaiset. Itse päättelen kuvasta että on juossut kengillä missä on liian korkea holvikaaren tuki. Suosittelisin vaihtamaan kenkämallia. Toisaalta onpa nuo Alisan kilometritkin ihan toista luokkaa kuin meikäläisellä.

[mutanaama]

Vastaavia oli intissä itse kullakin, ainakin 80-luvulla. Pari viikkoa ilman hankausta ja hyvin noi parani

[Pekka L]

Sensijaan kysymys, onko "tyhmyyttä vai viisautta jättää hyvä kisa väliin...mikään ei saa pilata kesää." on kohtalaisen tyhmä.

Miksi jätit lainauksesta pois sanat "tämän takia"?
Tyttö tarkoittanee, että tyhmyyttä on ollut päästää jalka tuohon kuntoon ja se "viisaus" on pakon sanelemaa.
Eli lähinnä soimaa itseään tuossa.