Kirjaillaanpa tarinoita omista projekteista, ehkä joku on kiinnostunut. Tällä hetkellä on siis kolme runkoa, joiden ympärille kasautuu kolme pyörää. Käytän mahd paljon osia ristiin ja koitan saada kolmeen eri käyttötarkoitukseen oman näköiset pelit.
Esinnäkin on fätti, josta on tullut raapustelta muuallekin tälle foorumille. Felt DD30 vastahankittuna. Osia on vaihtunut tiheään tahtiin ja nyt alkaa olemaan jo aika hyvä. Hienosäätöä, fiksailua ja sisäänajoa on vielä edessä.
Toisena on Surly Instigator 2.0, jonka rakensin keväällä kohtuu hyväksi. Nyt on ollut mielitekona koittaa vielä 27,5 kiekoilla. Tarkoitus on myös jossain vaiheessa testata 26+ kokoisena, kunhan ensin opiskelen kiekkojen teon kantapään kautta. Hissitolppaakin tähän himoitsen, mutta en ole osannut päättää, minkä uskallan ostaa.
Kolmantena on Ragley Piglet 2, josta on tarkoituksena rakentaa kohtuu kevyt peli lenkkipyöräksi asvaltille 26 kiekoilla. Tähän hyödynnän muista ylijääneet osat mahdollisuuksien mukaan. Talvella tämä saa varmaan toimittaa myös nastarenkaiden kanssa lenkkipyörän virkaa.
Siinäpä lähtöasetelmat projekteille. Puuttuvat osat on aika pitkälti speksattu ja tilattu. Viime viikolla tuli pari lähtetystä, tänään tuli pari lähetystä ja vielä pari lähetystä olisi matkalla. Hetken aikaa mennään nyt keskeneräisillä vehkeillä, mutta niin, että joku pyörä olisi aina ajokunnossa.
Sitten asiaan: Parina iltana olen puuhastellut Feltin osavaihtojen kanssa. Eilen sain jarrut vaihdettua, letkut pätkittyä mittaan ja jopa kohtuudella ilmattua. Tänään sain tuuskattua Ragleyn keulan uusiksi, vanha Fox 32 140mm vaihtui OnOne MKM35 kuitukeulaan. Keula on A-C mitaltaan 490mm, joten geometria ei kauheasti muuttunut aiemmasta. Keulan kaveriksi passasi fätin mukana tulleet 70mm stemmi, 760mm kuitutanko sekä maastokäyttöön itselle hieman kapeahko WTB Volt satula. Satula tuntuu kelpaavan maantiehommiin aivan hyvin Sinisävyiset osat passasivat hyvin oranssiin sekaväritykseen! Tuosta jatketaan jarrujen ja voimasiirron vaihdolla. Instigator luovuttaa vielä kiekot ja renkaiksi tulee 2,35" Schwalbe Big Applet, kunhan kusti polkee perille 9x100 akselin. Joo ja nuo yläputken jesarit lähtee kanssa... Kuvan kunnossa punnittuna aika tarkkaan 12kg.
Jatkan huomenna aiheella Instigator ja 27,5 kiekot. Olis myös ajopäivä, lienee fätin jarrujen sisäänajoa tiedossa.
EDIT: tiiseriä huomiselle, kiekot valmistuu... Ja näyttäis mahtuvan hyvin allekin!
Kirjanmerkit