Sen perusteella, mitä ihmisten kanssa tuli juteltua, vaikutti että lähtöryhmää oli tullut valittua aika pitkälti mutu-periaatteella. Aika vähän yhteyttä lähtöryhmän tavoiteajalla ja omilla rahkeilla. Minusta sinne muutamaankin nopeimpaan starttiin voisi olla jotain näyttövaatimusta, niin ei tulisi niin paljon häntiä. Työlästähän sellaisen järjestäminen toki olisi. Itä-Suomen yliopistolle voisi järjestää sovelletun matematiikan tai tilastotieteen tiimoilta varmaan tästä optimointiaiheisen opinnäytetyön: "Urheilukilpailun lähtöaikojen optimointi tavoitteena ruuhkautumisen minimointi pullonkaulakohdissa." Parin-kolmen vuoden lähtö-, väliaika- ja loppuaikadatat sinne vaan sisään ja siellä joku fiksu kaveri pyörittää hyvän ehdotuksen ensi vuodelle. Kyllä senkin joku osaa varmasti haukkua.

Itse lähdin ensimmäistä kertaa paukuttelemaan läskillä 60 kilsan reittiä. Kaksysillä on tullut ajeltua ennenkin. Tällä kertaa tavoitteena oli ajaa ns. hana auki ja minimoida huoltotauot, maiseman ihailut ja jutustelut. Oli tullut tällä kertaa ajeltua talven ja kevään mittaan ihan mukavasti treeniä alle, joten kiinnosti, miten vaihto kaksysistä läskiin vaikuttaisi loppuaikaan. Kunto oli varmasti viimevuotista parempi, mutta kalusto saattaisi olla hitaampi. Tällä kertaa hidas ja mutainen keli tuli vastaan läskikuskeja, vähän pidemmälle pääsi posottelemaan liejussa leveällä renkaalla.

Fättisarjan läskibolus laukaistiin suoneen viimeisessä lähdössä. Viisaampien vinkeistä vaarin ottaneena otin alkuun melko yläkanttiin olleen yltiöpäisen spurtin. Kinahmi ykköselle piti kuulemma ehtiä ihan kärjessä että ei jää jonon jatkoksi. Tämä ehkä päti paremmin nopeammissa porukoissa, mutta tässä lähdössä oli enemmän hieman rauhallisempaa porukkaa. Pulssi hyökkäsi ihan taivaisiin ja siitä joutui vähän rauhoittamaan tahtia, mutta ei se kyllä sykkeeseen mitään enää vaikuttanut. Eka huolto meni läpiajona, ei tarvetta mihinkään. Mummonmäen otin iisimmin, kun vaikutti siltä, että ohiajajat olisivat siinä määrin pätevää porukkaa, että eivät jäisi Kinahmi I:llä jalkoihin. Alun muut ripeät läskistarttaajat, joiden kanssa ajoimme letkassa tieosuudet, taisivat karata kaikki. Polun alkaessa vähän painetta pois nakeista ja ajaen mäkeä ylös. Jonkin aikaa tankki eteni, mutta kun ensimmäinen takarenkaan lipsaus tuli eteen, päätin jatkaa tunkkaamalla. Ylhäällä olo oli melko freesi ja lähdin innolla polkemaan eteenpäin. Jonoa siellä oli aika runsaasti, vaikutti että edellisen lähdön häntiä, koska selät eivät näyttäneet tutuilta. Läski ei juuri lipsunut kivillä, joten pääsin ja minut päästettiin ihan kivasti ohi. Meininki tuntui olevan oikein hyvä.

Eskolan huollossa rengaspaineita piti jälleen vähän pikaisesti säätää kun muutamissa kivikoissa paukutteli vähän vanteille. Nopeasti vaan tiepätkälle ja energiapatukka huuleen. Juuri kun suu on täynnä tahmeaa mönjää, niin totta kai heti naapuriseuran nainen (terkkuja Sinille) huikkaa vierestä, että mitäs äijä. Huonoja tapoja osoitin ja yritin keskustella sivistyneesti aluksi ruoka suussa tieosuuden. Taivaan portaat olivat jälleen aivan yhtä ihanat kuin aina. Tosin tuntuu, että ylämäet lyhenevät joka vuosi. Kinahmi II - Kalkkiruukki kulki taas kovaa. Tuntuu, että läskillä ja omalla ajotyylilläni otan ryskämispätkillä kiinni ne selät, mitkä sitten tieosuuksilla menevät itsestäni ohi.

Lehtomäen ja sen jälkeisten tieosuuksien aikana alkoi pientä krampinpoikasta tuntua pohkeissa. Kadenssia ylös ja repusta juomaa enemmän kuin maistuisi, sillä akuutti tilanne saatiin kuriin tällä kertaa. Pientä hyytymistä alkoi kuitenkin levitä ristiselkäänkin. Tuulivaarassa piti ensimmäistä kertaa tankata oikein pöydästä leipää ja suolaa. Rahasmäkeen asti ajaminen tuntui tahmealta, mutta vähän sai lisäpuhtia siitä, että niin näytti muillakin olevan. Etelä-Reittiön jyrkkä nousu lyhyeltä tiepätkältä ja aikaisempikin tiukka nousu menivät polkemalla, joten ilmeisesti ryytymistekijäni ovat parantuneet viime vuodesta.

Rahasmäen huollossa näkyi pyörän pesussa alun rivakasta vedosta tuttuja läskikuskeja ja heidän lähtiessä jatkamaan päätin jättää oman pyöräni putsauksen sikseen (mutaantuu se vielä kuitenkin) ja lähteä peesiin. Vohvelit ehdin vetästä naamaan, mutta jazzit jäivät tanssimatta. Bändi on joka vuosi helvetin kova juttu tuossa kohtaa rataa! Koska tauko oli lyhyt ja koipi väsy, alun läskitovereiden peesissä pysyminen teetti töitä. Herrat tööttäsivät melkoista kyytiä alamäkeen ja ohituksia taisi tulla aika paljon. Lyhyen tiepätkän vedimme yhdessä, mutta loppunousun alkaessa jokin mutakuoppa käänsi pyöräni noin 90 astetta menosuuntaan, joka aiheutti ei-toivotun jalkautumisen. Kaverit hävisivät polkuhorisonttiin. Harmitti, kun tiesin, että en ylämäessä saa kuitenkaan ketään kiinni. Sitkuttelin Granden ylös hokien mielessäni muinaissuomalaisia voimasanoja. Hiihtohisseillä päätin, että nyt laitetaan kaikki paikat hapoille (varmaan ulkoapäin observoiden tilanne ei näyttänyt muuttuvan mitenkään, ehkä alaleuka siirtyi sentin ulommas). Ylätie tuntui jatkuvan aivan liian pitkään, ja kun loppulasku koitti, teki mieli hihkua ääneen. Laskun alku meni eri tavalla, joten aloitusta ei meinannut oikein tunnistaa. Aika hyvin sai pudotella alas omaa vauhtiaan muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, ne yritin ohittaa etukäteen asiasta ilmoitellen turvallisesti. Lahdenpohjan hiekkatiepätkällä tuttu läskikaksikko näkyi edessä. Sain heidät kiinni ja tokaisin, että hetken jo pelkäsin että ette jääneetkään odottelemaan minua. Maaliviiva ylitettiin rinnakkain.

Mutaa oli juu ja runsaasti, mutta yhtä kahta poikkeusta lukuunottamatta se aiheutti lapsenomaista vilpitöntä riemua. Pyörä kävi kyllä sääliksi. Ajoin rohkeasti yhteen pätkään ja sehän oli hieman oletettua syvempi. Kamppeet eivät varmaan ole suunniteltu ajettavaksi akseleita myöten mudassa. Voimansiirto pitää ainakin jännää ääntä. No, tulipahan sekin testattua. Pyydän anteeksi pyörän pesun kestoa, mutta a) läskille ei ollut telinettä ja jouduin siirtämään pyöräni rinnettä vasten, b) mutaa oli aivan saakelisti, c) en nysvännyt pyörääni reitillä ajanoton juostessa ja d) pesin pyöräni pahimman ruuhkan ulkopuolella.

Hieno tapahtuma jälleen ja sääkin oli huomattavasti parempi kuin mitä sääennusteet manasivat etukäteen. Kiitokset kanssa-ajajille ja järjestäjille!