Tuli vahingossa tupla...
Tuli vahingossa tupla...
Tuohon IT-vaivaan mulla auttoi foam rolleri. Mulla vaiva alkoi juoksemalla ja oli hyvää vauhtia siirtymässä jo polven seudulle. Reiden ulkosyjän jynssääminen rollerilla ja tennispallolla pakaran sivujen aukominen vei vaivat mennessään. Enää ei ole kiukutellut. Oli ihan kamalaa alkuun, mutta kärvistely palkittiin. Kaverilla vaiva meni tosi pahaksi ja siihen tepsi lepo ja kortisoni. Ensin kivut pois ja sitten pikkuhiljaa uudestaan treenien pariin.
Tismalleen sama tarina täällä kuin sledgellä. Säännöllinen foamrollerointi auttoi. Mulla polven ulkosyrjän kipu alkoi aina n 20min juoksun jälkeen, ei tuntunut pyöräillessä lainkaan.
Kaukalopallon pyörittely jalkapohjan alla auttoi minua.
Sent from my iPad using Tapatalk
Miksi tänne pitäisi jotain kirjoittaa?
It-jännekipu on tuttu vaiva täälläkin. Itse olen kärvistellyt IT-jännekivun tai sen pelon parissa oikeastaan koko sen +10 vuotta mitä olen pyöräilyä harrastanut, pois lukien 2 viimeistä vuotta, jolloin kipuja on ilmennyt vain kourallisella lenkkejä. On säädetty satulaa ylös ja alas, eteen ja taakse. Säädetty klosseja vaikka mihin asentoihin ja myös eteen ja taakse. Viritelty pohjallisia ja yritetty saada ohjailtua jalkoja johonkin kuvilteltuihin parempiin asentoihin. Yritetty tietoisesti ilman virittelyjä saada pidetty polvia jossain asennoissa. Venytelty vaikka millä tavalla. Mikään ei ole koskaan pidemmän päälle näyttänyt ihan oikeasti auttavan, hetken muutos on saattanut tulla, mutta vain hetken ja tuskin niistä virittelyistä johtuen. Ainoastaan kadenssin pitäminen "hieman liian kovana" on näyttänyt osittain estävän kipu-episodien syntymistä.
Mikä sitten muuttui 2 vuotta sitten, kun ongelma melkein poistui. Ainoat havaitsemani muutokset olivat seuraavat, ostin uudet pyöräilykengät, jotka/joiden pohjalliset selvästi pakottivat lättäjalkojani eri asentoon kuin missä ne olivat aiemmin. Lisäksi molempina vuosina aloitin vuoden jatkuvalla lantion seudun lihasten vahvistustalkoilla sekä aktiivisella (minun mittapuulla) hiihtämisellä, jotka molemmat arvatenkin ylläpitivät ja vahvistivat joidenkin asiaan kuuluvien lihasten voima- ja kestävyys-tasoja.
Tänä vuonna it-jännekipuja ilmeni 4:llä lenkillä, vuoden ekalla ja viimeisellä satasella ja kahdella lenkillä, joiden aikana poljin jonkin aikaa matalalla kadenssilla. Molempien satasten aikana kestävyyskuntoni ei ollut samalla tasolla kuin niillä 26:lla muulla satasella, joilla ongelmia ei ollut. Kuitenkin kadenssini oli mielestäni molemmilla lenkeillä normaali pirun korkea. En omista mittaria, joten en tiedä numeroita. En asiasta mitään tiedä, mutta maallikon arvaus on, että näillä lenkeillä ehkä kävi niin, että jotkut, mahdollisesti lantion seudun, lihakset eivät oikein kestäneet loppuun asti hyvävoimaisina ja siinä vaiheessa, kun ne heittivät pyyhkeen kehään ja jotain muuttui siinä geometriassa mitä minkäkin lihaksen tuolla kuuluu tehdä, ei kipujen syntymistä voinut enää estää.
Mitä tulee niihin kahteen muuhun lenkkiin. Tiedän vanhastaan, että saan käynnistettyä it-jännekivun halutessani noin 2 kilometrin aikana, jos pyörän ja housujen likaantumista välttelevänä kermaperseenä yritän päästä märkien tieosuuksien yli likaantumatta polkemalla sen pari kilsaa tosi tosi hitaasti. Kipu ilmestyy joka kerta, jos ajelen todella todella hiljaisella kadenssilla sen pari kilometriä, riippumatta siitä onko vastus kevyt vai raskas. Toinen näistä oli tälläinen paikalliseen märkään kohdaan liittyvä hidas ajelu. Toisella lenkillä taas ajelin ehkä 20-30 kilometriä kadenssilla, mikä tuntui mukavan tehokkaalta eikä siltä hieman liian hätäiseltä ja tehottomalta millä yleensä aina poljen. Ajattelinkin tuolloin, että tämä taitaa olla liian hidas kadenssi ja kipu tuli kuin illallinen manulle. Koska aina ajan yksin enkä omista kadenssimittaria, niin valitettavasti en oikein osaa verrata muiden kadenssiin. Kuitenkin ajettuani tänä vuonna elämäni ekan Pirkan Pyöräilyn klassikon klo 9 jälkeen startanneena sanoisin, että kaikista siellä näkemistäni pyöräiljöistä varmaan noin 95% polki niin hitaalla kadenssilla, erityisesti mäissä, että moisella kadenssilla tuskin saisin ajettua yhtään lenkkiä ilman kipuja. Mitä tästä sitten opimme? Emme varmaan muuta kuin sen että, jos minä en pyöritä kuin hamsteri, kipu is on the menu.
Nyt kun kelit ovat olleet mitä ovat niin on itsekin ollut pakko nousta trainerin selkään. Muutamalla viime kerralla tuli sellainen fiilis että vasemman jalan liike ei ole "luonnollinen", ihan kuin kantapää olisi liian ulkona. Nyt on ollut polven ulkosyrjä kipeä.
Positiivista asiassa on että jotenkin yllä olevat oireet osuvat kohdalleen ja tällöin toivoa voisi olla. Kiitos etukäteen.
________
Nothing compares to the simple pleasure of a bike ride. ~John F. Kennedy
Chondromalasia on täällä ollut vasemmassa polvessa jo 15 vuotta. Kandenssi, polvenlämmittimet ja voimatasojen korjaaminen on pitänyt vaivat kurissa.
Mutta kuinka tuota reiden ulkosyrjää oikein rullaillaan? Salilla on jotain rullia siellä nurkassa, niin niiden kanssa voisi hiukan harjoitella.
XT-vaihtajia vuodesta -95, ja välillä vähän foorumitauolla.
^Googlaamaalla esim. "it band foam roller" löytyy paljon kuvia ja videoita.
Muoks:JackOja oli nopeampi!
Enimmäkseen hyvin tuskallisestiEi vaan, rulla lattialle, laskeudutaan reiden ulkosyrjällä päälle, ja rullataan hitaasti polvesta lonkkaluuhun asti ja takaisin siirtäen aina hieman reiden kaistaletta johon rulla osuu. Erikoisen kipeissä pisteissä voi pitää staattista painetta joitain sekunteja tai sitten rullailla hitaasti muutaman sentin edestakaisin. Lopuksi selitetään vaimolle miksi aikuinen mies itkee.
https://www.youtube.com/watch?v=nO1VRTv-GJs
muoks: jackojan video voitti mun linkkaaman
Kiitoksia kaikille vastanneille. Katsotaan koska tässä ne itkut tulee tirautettua.![]()
XT-vaihtajia vuodesta -95, ja välillä vähän foorumitauolla.
Osaisiko kukaan suositella hyvää fysioterapeuttia Tampereelta nimenomaan polvivaivoihin liittyen? Lääkäriin tuskin kannattaa (ainakaan vielä) mennä, kun kyse taitaa olla vain liikarasituksesta, mutta olisi kiva saada venyttely-, teippaus- ja hierontaohjeet sekä liikeradat kuntoon ettei vaivat pahene. Hieman harmittaa ettei näillä keleillä pääse kunnon lenkeille, onneksi kevyt pyörittely ei tunnu pahalta eikä kipeytä polvia enempää, sen sijaan kaikki raskaampi tekee hieman pahaa.
Onkos kellään ollut ulomman kierukan takaosan irtoamista... Mulla epäilyksenä sellainen..... Jos on, niin mitkä oireet ? Takana ultra ja magneetti sekä ortopedin käynti... Ortopedillä oletus ja oletuksen vahvistukseen tarvitaan tähystys....
”Mitä enemmän somessa seuraa muiden elämää, sitä vähemmän ehtii elää omaansa…..”
ollut on ja pois leikattu tähystämällä kiertoliikkeessä aiheutti kipua samoin jalasta loppui pito(jalka petti alta)kiertoliikettä ei sietänyt juuri lainkaan.myös pistävää kipua polkiessa.
Auts. Mulla kipeytyy kun pistetään watteja kehiin ja polkimen vetovaiheessa se alkaa. Sit polven takaa syvältä särkee loppulenkin. Pahin kipu lähtee pois lenkin jälkeen ja oman kehon syväkyykkyjä voi tehdä akuutissa tilassa aiheuttamatta kipua. Seuraavana aamuna oireet kadonneet Kuuukauden lepuutin, vaan takas tuli. Ortopedi epäili, josko toi ulompi kierukka takaa on reunasta irronnu luunpinnasta. Aattelin kysyä second opinioni toiselta Ortolta, ennenkuin tähystämällä kurkataan. Mulla on kireet takareidet, vaikka aktiivisesti huollan lihaksia
EsaJ muokkasi tätä : 17.01.2017 at 21.38
Vanha topikki, mutta ah niin ajankohtainen.
Oikea polvi on vaivannut oikeastaan viime keväästä lähtien. Aiemmin on polvet joskus kipeytyneet kauden alussa kun kylmässä ilmassa on poljettu liian pian liian pitkiä lenkkejä ja siihen on auttanut lepo, mutta nyt tilanne on toinen.
Polvi ei ole parantunut oikein levollakaan ja jotain uusia hoitoja pitäisi kehittää että saa sen kuntoon ensi kaudeksi.
Oireista sen verran että oikean polven sisäsyrjässä/yläreunassa/lumpion alla tuntuu vaimeaa kipua kun nousee istumasta/kyykysta tai jos polkee satulasta kovalla voimalla eli silloin kun polvikulma on pieni ja voimaa tarvitaan. Lisäksi lumpio muljahtelee ja naksuu välillä. Myös pitkään istuminen esim leffassa tai lentokoneessa saa tuon polven särkemään pahasti.
Armeijassa oli noin 15v sitten samaa ongelmaa (polvet kipeyty kun istu pitkään paikallaan) ja silloinen puoskari sanoi sen olevan kondromalasiaa. Nyttemmin en ole vielä vastaavaa diagnoosia saanut, mutta oireet ovat samat. Polvi on myös aiemmin magneettikuvattu ja mitään ei ollut rikki, mutta todettiin että on matala reisiluun ura missä lumpio kulkee --> lumpio pääsee siis ehkä hieman normaalia helpommin liikkumaan sivusuunnassa.
Fyssarilla on tullut myös käytyä ekan kerran ja kyykky- sekä pakaratreeniohjeita tarttui mukaan. Nyt vain ongelma on se että varsinkaan noita kyykkytreenejä ei oikein voi tehdä ennen kuin saa tuon ärsytyksen ja kivun pois.
Mites, onko muilla ollut vastaavaa ja mikä auttoi? Jotain olen lueskellut etureisien vahvistamisesta, mutta nyt olisi tärkeää tehdä oikeita asioita ettei vaiva pahene entisestään.
https://foamrollerblogi.wordpress.co...skoulu-osa-66/
Oma polvikipu helpotti tämän yksinkertaisen rullailun avulla parissa viikossa.
Minulla samat vaivat, mutta ehkä hiukan lievempänä.
Lääkkeenä sopiva kadenssi, polven lämmittimet ja tarkkaan hierottu satulan paikka. Ja päivittäin tehty reiden / polven ulkosyrjän venyttely auttaa myös.
Sen istumisen lisäksi pahinta on raskas reppu selässä alamäkeen kävely. Tai muutenkin raskaan repun kantaminen yli 3 tuntia kerrallaan. Ja se harmittaa kovasti.
Vuosi sitten minulla alkoivat samat vaivat. Urheilulääkäri sanoi ettei lääkkeitä tuohon ole (glukosamiinia voi syödä, mutta sen apu taitaa olla enemmän korvien välissä), eikä leikata kannata. Sain fysioterapeutilta kuntoutusohjeet, joita on tullut noudatettua vähän huonosti. Nyt vaivat ovat sen verran hallussa, että pyöräily onnistuu, mutta syviä kyykkyjä tuskin tulen enää koskaan tekemään. Omalla kohdalla tuntuu auttavan riittävä lepo, eli ei lenkkejä joka päivä, satulan riittävä korkeus, polvien lämpimänä pitäminen ja venyttely. Maastopyöräilyssä polvisuojat toimivat hyvin lämmittiminä. Vielä pitäisi tehdä venyttelystä oikeasti säännöllistä sekä ottaa fyssarin liikkeet takaisin ohjelmaan. Tsemppiä!
Kysytääs, jos joltain vinkkejä tai vastaavia kokemuksia löytyis.
Toinen polvi kipuilee yleensä lenkin ALKUvaiheessa. Eli kipu tuntuu hieman polvilumpion yläpuolella sisäreiden puolella. Yleensä kipua tuntuu tosiaan lenkin alkuvaiheessa ja n. tunnin ajon jälkeen kipua ei ole (tai ei sitä ainakaan enää huomaa). Eli melkein voisi sanoa, että mitä pidempään polkee, sitä paremmaksi polvi tulee. Mikään suuri ongelma tämä ei ole, koska arjessa ei mitään ongelmia ole.
Aktiivista pyöräilyä takana nelisen vuotta. Käytössä lukkopolkimet. Ajoasentoa (penkin korkeutta ja etäisyyttä) on tullut hierottua vuosien mittaan, mutta koskaan tuo kipu ei ole kokonaan poistunut.
^
^^Omien polvien pitkään jatkuneeseen kipuiluun taisi juurikin vihdoin löytyä syy tuosta Medialiksen jumista. Kesällä ajelin maantiepyörällä muutamia kertoja töihin, niin siinä, kun tunnin pyörittää tauotta alkoi juuri tuota Medialista oikein kuumottaa (etureisien sisä ala reunat) ja ihmettelin moista ja nyt taannoin tätä ketjua lukeneena tajusin ja aloin rullailla. Nyt polvikipuilu on selkeästi vähentynyt. Kipu esiintyi polven sisäsyrjällä lumpion alla. Magneetissakin todettiin vain hyppääjän polvi tyyppistä rasitus vammaa. Maasturilla pusikossa normi ajetut. Siinä tuota kuumotusta ei saanut juurikaan esiintymään, kun pyöritys ei ole niin jatkuvaa, kuin maantiellä.
https://foamrollerblogi.wordpress.co...skoulu-osa-66/ Kiitos tim1n johdatuksesta.
Pro Rullan tilasin tuolta ja eilen vielä nystyrä Buble mallin lisäksi+ minihuolto setin.
http://www.foamroller.fi/
Nooralotta koodilla -20%
iloaterveestäkehosta koodilla Prorollerin saa 33.30€ jostain kumman syystä muut tuolla ylemmällä halvemmalla.
Kotoa ennestään löytynyt pilatesrulla oli selkesti liian pehmeä medialikseen, niin kuin muuallekkin.
Antza44 muokkasi tätä : 09.03.2017 at 17.45
Aina on kivaa, kun pääsee polkemaan...
Kyde, et kai lähe liian reippaasti liikkeelle? Mulla oli meinaan polvet ihan eri tuntuset riipuen siitä lähinkö jyrkempää vai loivempaa reittiä kotoo töihin.
go play chicken with your lactate threshold
Mun Youtube
https://fi-fi.facebook.com/raparossitampere/
Köfte muokkasi tätä : 10.03.2017 at 19.05 Syy: töpötypoja
"The World is full of Kings and Queens, who blind your eyes and steal your dreams. It's Heaven and Hell" -RJD-
Harmi, että markkinoilla ei käytännössä ole (taitaa olla vain yksi pieni valmistaja) kenkävalmistajaa, joka tarjoaisi klossin sijoittamista keskikenkään. Se passivoisi pohjetta ja ehkä sitä kautta vähentäisi polviongelmia, koska nilkkahan polvea ohjaa. Jalka on epävakaampi, kun paino on päkiöillä. Jotkut triathlonistit ovat hoksanneet tuon edut, koska heillä on tietysti se juoksuosuus seuraavana. Minä mietin, että se voisi omissa polvenseudun vaivoissani olla myös hyödyksi, mutta se vaatisi kenkien modaamista itse. Enkä keksi, miten saisi kengät vielä pidettyä käveltävinä, jos kiinnittäisin klossit keskelle kengänpohjaa.
Tähän kesään lähden siis siirtämällä klossit niin taakse kuin saan. Nämä kopsit ja kupsit ja ball of the footit eivät minua enää vakuuta. Tuo on tuollainen välimallin ratkaisu, mutta toivon, että saisin siitä vähän apua tiettyihin tuntemuksiin polvien seuduilla, kun pohkeen jännitys pitäisi vähän vähentyä.
Orc: Speedplay on aika hyvä kävellä, ellei klossi ole ihan edessä.
Olen itsekkin jollain tasolla polvivammainen. Oikeassa on ristiside siirrännäinen neljällä naulalla. Kierukka leikattu ja poistettu reilu siivu noin 1/4 ulkoetu reunaa. Vasen kierukka siistitty tähystyksellä. Oikea pohje on herkkä paikka akillesjänteen kiinnityskohdasta.
Muutama vuosi sitten polvi vaivat pahenivat mutta muuttamalla ajotekniikkaa tilanne normalisoitui. Lähdin harjoittelemaan korkeampaa kadenssia jotta ei tule runtattua liikaa. Samoin putkelta ajamista vahvistin reilulla yläkropan punttikuurilla, jotta kädet &hartiat tekevät enemmän työtä ja jalkoihin tuleva paino/paine on paremmin kontrollissa. Erityisesti putkelta ylämäkeen huomasin varvastavani eli jalkaterä kääntyi sisäänpäin. Korjasin tuon pakotetusti Speedplayn säädöillä.
Itse asiassa tänään ajattelin kokeilla onko paluuta Spd-sl - klosseihin ( kun niitä on jäänyt muutama pari kaappiin).
Ei huono veikkaus tuo liian kova starttikaan, vaikka koitankin hitaasti lähteä. Yleensä se vauhti vaan tahtoo nousta hyvinkin nopeasti. Ehkä täytyis koittaa selvästi hitaampaa starttia.
Klossin asentoa olen myös aikoinaan säätänyt siihen mikä on "luonnollisimmalta" tuntunut. En tiedä onko tuo väärä lähestyminen? Jos karkeasti yleistää, niin onko niin että klossi mahdollisimman takana kengässä olisi paras polville?
En ehkä yleistäis noinkaan, koska satulan paikka vaikuttaa kokonaisuuteen yhtälailla. Ajelin taannoin testin vuoksi klossit takana yhden vuoden (myös satulat oli säädetty uuteen uskoon). En huomannut mitään etua. Nää on kuitenkin niin yksilökohtaisia juttuja, että paha sanoa tän enempää näkemättä.
go play chicken with your lactate threshold
Mun Youtube
https://fi-fi.facebook.com/raparossitampere/
Polvi joka kiusaa lenkille lähtiessä mutta tuntuu paranevan matkan edetessä *voi* myös olla vaiva joka on vasta kehittymässä eli pahenemassa. Siksi on tosiaan parempi selvittää syy ja hoitaa nyt eikä olettaa että se siitä tokenee. Mutta se *voi* olla myös ihan hyvänlaatuista ja tilapäistä rasituskivun tyyppistä.
Yksi mahdollisuus minkä voi ottaa tuumailtavaksi on jalkojen lievä eripituisuus, jota tiedostamattaan kompensoi laskemalla lantiota lyhyemmän jalan puolelle, Lantio voi lisäksi olla pikkuisen vinossa pituussuunnassa eli edempänä lyhyemmän jalan puolelta. Samaa vinoutta voi aiheutua myös vahvemman jalan puolelle.
Joskus vinous on voimakkaampaa tietyllä teholla pyörittäessä - ja vaikken ole asiantuntija, voisin kuvitella että jos lenkit ovat harvemmassa oma oikea asento voi olla vähän kadoksissa ja lantio ensin pyrkii väärään tai ei-tuttuun asentoon mutta löytää sen lenkin kuluessa.
Nämä tosin ovat seikkoja joita on itse vaikea huomata eli tarvittaisiin toinen, mieluusti kokenut silmäpari. Jokin bike fit, mahdollisesti fysioterapeutin tarkastelu voisi myös tulla kyseeseen, etenkin jos vaiva ei rupea hellittämään.
Kirjanmerkit