Oli. Pari ohjetta ja mielipidettä:
Leikkaa kuvasta ulos, kun sen kohde on häipynyt. Kohteen poistumisen jälkeen kuva on "stale", kulunut, se on jo nähty. Seuraavan kuvan alussa voi olla tai olla olematta "tyhjää" kuvaa ennen kohteen tulemista kuvaan, kuva on uusi, joten siinä tyhjä hetki ei haittaa. (Toki tuo sitten pätkän rytmin mukaan. Usein ei tyhjää hetkeä tarvitse uudessakaan kuvassa.)

Kuvaa "kuvia", selkeitä "tömps, nyt tässä on tämä kuva, pidän kuvan jonkin aikaa ja sitten otan toisen kuvan. Tee liikkeistä selkeitä - otan kuvan tästä, sitten käännän tuonne (joko hitaasti tai nopeasti, oman maun mukaan). Kuvat lumisista puista olivat ok, epämääräinen liike alas tankoon ei tuntunut kovin hyvältä. Tangon lumesta olisi voinut ottaa kuvan - "aaa, noin paljon roiskii lunta." Naama oli ok, harvoin ajopätkissä näkee.

Tuntui, että nyt pätkällä ei ollut loppua. Perinteinen tarinan kaari - alku, keskikohta, loppu - on meillä kaikilla länsimaissa tuttua.

Paljon lumen tuntua, täristävä kuvakin oli minun makuuni tunnetta luomassa. Sormi jäi hevoskuvan reunaan, mutta se nyt on pikkuvikoja. Mieti minne kaikkialle kameran voi laittaa, mielikuvitus on lihaksen lailla harjoitettava ominaisuus. Lisää vain harjoitusta.