Täälläpä ei noudatetakaan akateemista varttia, totesin saapuessani Mustavuoreen kello 10:02. Myöhästyin nuo kaksi minuuttia rengasrikon takia.

Siinä ihmetellessäni näin jonkun punapaidan ajavan ei-niin-hiljaa sillalla eli ajotietä pitkin ja päätin minäkin lähteä liikkeelle, kelviä kylläkin. Ihan kohta huomasin isohkon ryhmän aika kaukana edellä ja päätin kokeilla, saisinko sen ajettua kiinni. Näin teidän (?) vaihtavan kelviltä ajotielle Östersundomissa ja vähän myöhemmin tein saman, mutta Landbossa eli Knutersintien risteyksessä totesin, ettei takaa-ajo tuota tulosta ja annoin periksi. En tiedä, yrittikö myös punapaita tavoittaa ryhmää, mutta kova vauhti oli hänelläkin, tai ainakin omaani kovempi.

Ajoin sitten hissuksiin kelviä pitkin Landbosta eteenpäin ja odottelin, josko ohittamani hitaampi ryhmä saisi minut kiinni, mutta ilmeisesti ryhmä oli sen verran hitaampi, että myös odottelu oli turhaa. Loppulenkki menikin sitten soolona ja jäi vaatimattomaksi, 67 km.