Tilasin Hollannista pikku nyssäkän. Se hävisi matkalle ja myyjän mukaan, kun ilmoitin että ei ole tullut kahden viikon aikana, osa Suomeen toimitetuista paketeista palautuu merkinnällä "virheellinen osoite ei voitu toimittaa". Lupasi ottaa yhteyttä, kun paketti palautuu firmaan. Ei palautunut kolmessa viikossa. Seurantakoodi, jonka sain tilauksen tehtyäni toimi vain Hollannissa, alkuperäinen tavarankuljettaja oli TNT. Sitten, neljän viikon kuluttua minulle soitettiin DPD:n aspasta ja kysyttiin, koska paketin voisi toimittaa. Pyysin toimitusta töihin ja olin ikionnellinen, että nyssäkkä oli kuitenkin löytämässä oikeean osoitteeseen. Poika toi paketin, joku meillä kuittasi sen.
Paketin päällä oli aivan selkeästi oikea osoite ja puhelinnumeroni.
Ensi riemun hälvettyä ryhdyin tutkimaan DPD:n seurantakoodilla että missä paketti oli seikkaillut. Ei missään. Se oli tullut Suomeen kahdessa päivässä, jonka jälkeen DPD oli muka toimittanut sitä - ovikoodi puuttuu, ei voitu toimittaa. Vaan meillä ei ole ovikoodia ja vaimo oli varmasti kotona koko tuon päivän.
Paketti oli palautunut DPD:n Tampereen terminaalille ja ollut siellä sitten hyllyllä muutaman viikon, ennen kuin joku viitsi soittaa siihen puhelinnumeroon, joka siinä paketin päällä oli.
Lähetin myyjälle koko tarinan ja hän lupasi ottaa välittömästi yhteyttä TNT:n väkeen.
1. Ei enää ikinä yhtään tilausta, jossa tavaraa Suomen päässä kuljettaa DPD.
2. Kaikki tilaukset töihin, vaikka loma-aikana, täällä on terminaalin ovet auki 07:00-16:30.
Kirjanmerkit