Pollan lista on hyvä. On ymmärrettävää, ettei ensikertalainen muista/osaa ottaa huomioon kaikkia ryhmäajon nyansseja ja siksi on hyvä, jos viimeisenä tulee ainakin yksi kokeneempi peränpitäjä, joka voi huudella ohjeistusta, mikäli havaitsee mahdollisia vaaratilanteita. Peränpitäjä voi myös tarvittaessa hinata peesistä jääneet takaisin muuhun porukkaan kiinni: tämä tapahtuu asettumalla ajamaan tipahtaneen eteen ja kiihdyttämällä tasaisesti, kunnes muu porukka on kiinni.

Hindsbyntie/Immersbyntie on sen verran huonossa hapessa, että voisi olla järkevämpää ajaa sitä ainakin tietyillä pätkillä yhdessä jonossa, koska nyt uria ja reikiä joutuu väistelemään vähän joka puolelta ja parijono levenee. Parijonosta yhteen jonoon siirtyminen tapahtuu niin, että tien puolimmaisessa jonossa ajavat siirtyvät rauhallisesti ja hallitusti penkan puoleiseen jonoon osoittaen ensin selvästi kädellä (ja vaikkapa myös äänellä), mihin rakoon on aikomassa tulla. Vastaavasti penkan puoleisessa jonossa ajavat antavat siirtyville tilaa edessään (tämäkin rauhallisesti, ei äkkijarrutuksia tai muita äkkiliikkeitä). Ensin siis selkeät merkit siitä, mitä aiot tehdä ja sitten toiminta merkkien mukaisesti. Yleensä parijonosta yhteen jonoon siirtyminen tapahtuu melko luontevasti risteyksen jälkeen, kun hyvissä ajoin ollaan huudeltu kaikille tieto siitä, että muodostelmaa ollaan muuttamassa.

Lenkit ovat noudattaneet suht samaa kaavaa eilen ja edellisellä kerralla keskarin ollessa noin 22 km/h. Tämä ei ole vaikuttanut olevan ainakaan liian nopea tahti?