Mun mielestä optimistix tekee hyvää työtä ja palvelusta hesalaisille pyöräilijöille kartoittamalla tuota sepelin renkaanrikkomisvaikutusta.
Aktiivipyöräilijälle tuskin se talvikauden erilainen rengas tuskin on mikään ongelma, mutta ajatellaampa sitä perusjannua, joka saattaisi autosta siirtyä pyörään, kunhan se ei ole kovin työlästä.
Luuletteko, että ensimmäisen rengasrikon jälkeen, se jatkaa pyöräilyä, vai ottaisiko auton takaisin alleen?
Pyöräilyn terveysvaikutuksia, tuskin kukaan kiistää, suuremmalla pyöräilijämäärällä voisi olla myös suotuisia vaikutuksia kaupunkimiljööseen ainakin joidenkin mielestä.
Koska tuo tavara, jota liukkaudentorjuntaan siellä käytetään, on selkeästi ihan eritavalla renkaita särkevää kuin muualla käytetty, niin kai on oletettavaa, että ns. 'tavikset' pyöräilee talvisin vähemmän, koska mikään ei ole niin tympeää kuin kävellä raahaten pyörää mukanaan lähimpään pyörähuoltoon, jossa saa jonottaa, kun on niin paljon muitakin joiden rengas on puhjennut ja pitäisi äkkiä päästä jatkamaan matkaa. Siinä aika äkkiä autoilu käy halvemmaksi ja mielekkäämmäksi.
Sitten tulee se huono kuntokin vastaan, toisin kuin aktiivipyöräilijät, normijannu ei nyt välttämättä ole kovin atleettinen ja vähäinenkin lisävastus pyöräilyssä saa aikaa sen, että pyöräily koetaan liian rasittavaksi, kun tarkoituksena ei ole lainkaan kuntoilla, vaan siirtyä paikasta A paikkaan B, taas se auto alkaa houkuttamaan enempi, ei tarvitse edes hikoilla.
Sitten pitäisi osata arvioida sitä, onko pyöräilyn vähenemisvaikutus kustannuksiltaan suurempi, kuin sopivamman kiven käyttö?
Tuossa voi huomioida myös katujen kulumista suuremman automäärän vuoksi yms. tekijöitä, jotka niin helposti unohtuu, kun laput silmillä yksioikoisesti tykätään ajatella asiaa.
Tämän kaiken vuoksi mun mielestä porukan kannattaisi ennemmin tukea optimistix:n työtä asian eteen, eikä torpata täysin, ei kyse ole siitä yhdestä renkaasta, vaan vähän isommasta kokonaisuudesta ja ehkä siinä optimistix on vähän harhapoluilla, että hakisi oikeudesta vahingonkorvauksia, ehkä ennemmin pitäisi tässä ajatella sitä kokonaisvaikutusta pyöräilijöiden määrän vähenemiseen, terveysvaikutuksiin (huomioiden ilmanlaatu, pakokaasujen lisääntyminen jne), tienkulumiseen, sekä muihin tekijöihin.
Suurin haaste ehkä olisikin saada luotettavia arvioita noista vaikutuksista, yksittäisellä kansalaisella ei ole kovin paljoa mahdollisuuksia tuon suhteen, mutta, kun on kartoitettu tuota renkaan rikkoutumisherkkyyttä, niin ehkä siitä saisi jo vipuvartta millä tietyt autoilua vähentämään pyrkivät kunnallisvaikuttajatahot olisi mahdollista saada tilaamaan jotain pientä selvitystä/arviota asiasta asiantuntijoilta, jolloin mahdollisesti se mieli hiekoitusmateriaalin kalleudesta voisi kallistua hieman joksikin muuksi.
Toki, koska maa on toistaiseksi ainakin vapaa, niin voi myös tuijotella vain omaa napaa ja pyrkiä torppaamaan kaikki optimistix:n kaltaiset aktiivit, jotka eivät osu ihan siihen omaan omanapalähin ajattelumalliin, mutta onko siinä mitään järkeä, eikö enemmän saavuteta tukemalla ja kannustamalla, silloinhan voidaan löytää kokonaan uusia uria, joten miksi tyytyä siihen mitä on ja junnata samaa vanhaa uraa?
Trek 3700 Disc 2014 SLX osilla
Renault Eclaireur hybridi 2005
Jupiter mummis 80-luku
Champion mummis 50-luku ja 60-luku
Joku pappis 50-luku
Kirjanmerkit