Olipahan raskas keli mätäkivennummella. Ylen kapea ja pehmeä oli
polun aihio. 200 metrin välein puuskutustauko. Hillitöntä kiemurtelua ja
hoipertelua, piti välillä kurkistaa olan yli, ettei vaan kukaan näe ja naura.
Läskiintymismietteet ottivat askeleen eteenpäin.

Positiivista sen verran, että kohtasin mieltäni suuresti lohduttavan ja
huojentavan näyn. Tuoreet nappularenkaan jäljet, jotka kiemuroivat
ja koukkivat umpihangen kautta ihan samalla lailla. En siis olekaan
ainoa, jonka ajosuoritus ei ole noissa oloissa ihan elegantti.

Markku Lehikoinen