GarminGiantElectrobikeMPMessut
Sivu 110 / 166 EnsimmäinenEnsimmäinen ... 10 60 100 108 109 110 111 112 120 160 ... ViimeinenViimeinen
Näyttää tulokset 3.271 - 3.300 / 4974

Aihe: Sunnuntain yhteislenkit Oulussa

  1. #3271
    Tiistain hitaille startataan ti 29.10 klo 18 Linnanmaan Prisman pohjoispäädystä. Koetetaan löytää reittejä, joita viime päivien sateet eivät ole aivan surkeiksi pehmentäneet. Tervetuloa mukaan parin tunnin lenkille!

  2. #3272
    Tiistain hitaille startattiin kuuden ajajan voimin. Lähtö venyi muutaman minuutin, kun piti tehdä rengastöitä heti alkusiirtymän päätteeksi. Suunnattiin Kelloa kohti aikomuksena tarkistaa siellä vähän polkujen kuntoa. Pikkuisen oli vesi noussut joihinkin kohtiin, mutta taluttamalla päästiin läpi - rohkeimmat ajamallakin. Kellosta palailtiin asfalttireittejä, mutta Holstinmäen pohjoispuolelta käännyttiin vielä Asemakylän suuntaan ja ajettiin sieltä Kalimenkylän suuntaan, mistä viime viikolla testattua polkua pitkin Ritaharjuun/Aaltokankaalle ja siitä edelleen Prismalle. Yritin opetella tekniikkaakin, joten tästä saattaa avautua kartta...

    Prismalle palattiin takaisin melko tarkalleen 20.00 aikaan eli kahdessa tunnissa homma hoitui. Kilometrejä kertyi vähän yli 35.

    Kiitos mukanaolleille! Hitaita ajetaan jälleen ensi tiistaina, jos kelit suovat!

    Ja sitä ennen olisi tarjolla sunnuntainen saunalenkki, josta infoa löytyy tästä: http://www.fillarifoorumi.fi/forum/s...73#post2118173

  3. #3273
    Joutsensillan Intersport tarjoaa meille virvoitusjuomat ja makkarat sunnuntain saunalenkille. Minä käyn lauantaina hakemassa limpparia, vichyä, mehua ja makkaroita sunnuntaita varten. Eli omia juomia ei tarvitse ellei sitten halua kolmannen luokan palautusjuomia tai muita erikoisia.

    T. Jussi

  4. #3274
    Liittynyt
    11/2004
    Paikkakunta
    Oulu
    Viestit
    1.439
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti jmakkone Katso viesti
    Joutsensillan Intersport tarjoaa meille virvoitusjuomat ja makkarat sunnuntain saunalenkille. Minä käyn lauantaina hakemassa limpparia, vichyä, mehua ja makkaroita sunnuntaita varten. Eli omia juomia ei tarvitse ellei sitten halua kolmannen luokan palautusjuomia tai muita erikoisia.

    T. Jussi

    Kuulostaa hienolta! Kiitoksia koko porukan puolesta.

  5. #3275
    Liittynyt
    11/2004
    Paikkakunta
    Oulu
    Viestit
    1.439
    Huomenna on vuorossa kaikelle kansalle avoin 08-saunalenkki.

    Letka lähtee liikkeelle Haapalehdon Shelliltä kello 08.00. Ajetaan ensin Hietasaareen Villa Kaljaasiin (osoite on Kaljaasintie 8), jonne jätetään reput ja saunakamppeet.
    Aamulla voi tulla myös suoraan Villa Kaljaasiin. Veikkaan, että ehdimme sinne Haapalehdosta noin kello 8.20 jälkeen. Heben nuotittama lenkki jatkuu Kaljaasin pihalta kohti pohjoisia sorateitä.

    Lenkiltä palataan suurin piirtein puolenpäivän maissa takaisin Villa Kaljaasille. Siellä saunotaan, kahvitellaan sekä paistetaan makkaraa porukalla. Joutsensillan Intersport tarjoaa makkara- ja limpparikattauksen. Lisäksi Hannu hakee pikkusen pizzaa vielä kyytipojaksi. Pyyhkeet ja kolmannen luokan palautusjuomat pitää jokaisen tuoda itse.

  6. #3276
    Liittynyt
    05/2009
    Viestit
    145
    Muutama kuva muistoksi saunalenkiltä, kiitos vaan järjestäjille
    https://picasaweb.google.com/1070560...A&noredirect=1

  7. #3277
    Liittynyt
    06/2013
    Paikkakunta
    Oulu
    Viestit
    706
    Tällainen sauna-lenkki. Kiitos lenkkiseurasta ja saunasta.

  8. #3278
    Liittynyt
    11/2004
    Paikkakunta
    Oulu
    Viestit
    1.439
    08-saunalenkillä

    08-lenkkien syksyn soratiekausi jatkui tänään sumuisessa kelissä. Ensimmäinen startti otettiin Haapalehdon Shelliltä aamukasilta. Suunnaksi otettiin Hietasaari ja Villa Kaljaasi. Reput ja muut raskaammat tavarat jätettiin saunalle ja matka jatkui Heben nuotittamana kohti pohjoista. Letkassa oli tänään mukana 16 ajajaa.

    Hebe oli nuotittanut meille merenrantoja mukailevan polku- ja soratiereitin kohti Haukipudasta. Matkaa taitettiin sumuisessa kelissä lämpömittarien näyttäessä -1 C lukemia. Reitti oli taas monipuolinen sekoitus kaikenlaista pintaa. Kiviniemen rantapolulla oli pikkusen märkää, mutta muuten saatiin ajella melko kuivia polkuja. Uutta reittiä ainakin näille jaloille löytyi Kiviniemen kalasataman lähistöltä. Pojat laittavat varmaankin reittikartan näkösälle, joten siitä näkyy hyvin tämän päivän kierros.

    Kahvit juotiin tänään Haukiputaan Seolla. Täällä on tarjolla maakunnan parhaat paikan päällä leivotut korvapuustit ja pannarit.

    Kahvin jälkeen palailtiin radan itäpuolta pitkin takaisin kaupunkiin päin. Ritaharjussa minäkin pääsin kartalle sijainnista. Eikohän nuo Haukiputtaan soratiet ala kohta oppia, kun useampaan kertaan siellä ajelee. Lopuksi palailtiin Koskelan ja Toppilan kautta takaisin Hietasaareen ja Villa Kaljaasiin. Shelliltä Kaljaasille kertyi matkaa noin 67 km. Kiitoksia ratamestari Hebelle mukavasta kierroksesta.

    Lenkin jälkeen päästiin saunomaan ja paistamaan kodassa makkaraa. Puoli kahden tienoilla Hannu toi koko porukalle kolme jättipizzaa. Niiden laatikot olivat niin suuria, etteivät mahtuneet kodan ovesta sisälle. Siispä porukka siirtyi päärakennuksen puolelle jatkamaan ruokailua.

    08-lenkillä on tullut perinteeksi palkita vuoden pyöräilijä. Perinne alkoi jo vuonna 2003 ja sen jälkeen on pokaali annettu aina vuodeksi hoitoon hyvään kotiin. Tällainen palkitseminen on aina vaikeaa, sillä mukavassa porukassa palkinto pitäisi antaa kaikille. Tänä palkinnon sai Junnu Kangas.
    Tiistain hitaiden ja Oulujärven ympäriajon käynnistäminen sekä muutenkin aktiivinen toimiminen oululaisten brevettien järjestelyissä ovat hieno osoitus Junnun aktiivisuudesta. Onnittelut Junnulle koko porukan puolesta!

    Vuosi 2013 on ollut taas oikein aktiivinen pyöräilyvuosi täällä Oulun suunnalla. Harrastepyöräily on taas lisääntynyt ja letkoja ajelee jo useita tässäkin kaupungissa. Kovakuntoisimmat harrastajat ovat innostuneet entistä enemmän myös numerolapun kanssa ajamisesta. On hyvä, että Oulun kaltaisesta pyöräilykaupungista löytyy tarjontaa joka lähtöön. Vielä kun joku järjestäisi vanhojen pyörien ajot kaupunkiin, niin homma kuulostaisi hienolta.

    Kiitoksia vielä koko porukalle mukavasta pyöräilypäivästä. Kiitokset myös Hebelle, että pääsimme Villa Kaljaasiin. Kiitokset myös päivän tila- ja ruokasponsoreille eli Intersport Joutsensillalle sekä OTC:lle. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi.

    Ensi pyhänä on isänpäivä, jolloin 08-lenkkiä ei ajeta. Koitetaan juhlia isänpäivää vanhoja perinteitä kunnioittaen, eli ollaan nukkuvinaan sängyssä on odotetaan aamukahvikattausta saapuvaksi. Lenkille voi livahtaa pikaisesti jossain sopivassa raossa. Jos silloin haluaa yhteislenkille, niin kymmeneltä lähtee Lekatien lenkki Suvalan pihasta.

    08-lenkki palaa takaisin satulaan kahden viikon päästä. Tuomas lupasi katsoa meille pohjoisten sorateiden kierroksen. Tarjolla on ainakin vierailu Runtelin harjulla merenrantamaisemissa sekä kahvit Martinniemen ABC:llä.

  9. #3279
    Kiitoksia kovasti yllätyspokaalista! Kyllähän tuollainen huomionosoitus mieltä lämmittää. Täytyy tosin tunnustaa, että oma lehmähän se on ollut ojassa noissa järjestelytouhuissa - ajoseuraa olen hakenut. Ja aktiiviset ajajathan lopulta tekevät niin tapahtumat kuin yhteislenkitkin. Kiitos kuuluu siis kaikille niille, jotka touhuihin osallistuvat.

  10. #3280
    Tiistain hitaita ajetaan jälleen ti 5.11 klo 18 Linnanmaan Prismalta. Sääennusteet näyttävät tiistai-illan osalta vähän kurjilta ainakin sateen osalta, mutta ajetaan se, mitä siellä kohtuudella viitsii ajella. Tervetuloa mukaan!

  11. #3281
    Liittynyt
    09/2008
    Paikkakunta
    Oulu (rajakylä)
    Viestit
    23

    8-lenkki kahden viikon päästä

    näillä näkymin saattaa tulla työ esteitä ja sen takia voi olla että en pääsekään oppaksi kahden viikon päästä

    Tuomas .R

    Tuomas lupasi katsoa meille pohjoisten sorateiden kierroksen. Tarjolla on ainakin vierailu Runtelin harjulla merenrantamaisemissa sekä kahvit Martinniemen ABC:llä.[/QUOTE]

  12. #3282
    Liittynyt
    11/2004
    Paikkakunta
    Oulu
    Viestit
    1.439
    Ok. Jos Tuomas ei pääse 08-lenkin ratamestariksi kahden viikon päästä, niin ajellaan silloin vaikkapa Kassisen kierros. Ilmoittele Tuomas sitten lähempänä, että pääsetkö mukaan kasilenkille.

  13. #3283
    Tiistain hitaita ajettiin tänään kolmen ajajan voimin. Räntä-/vesisade alkoi aavistuksen myöhässä, joten alkusiirtymän sai ajella ilman sadetakkia. Vähän ennen klo 18 alkoi kuitenkin sade tihentyä, joten sateeseen lähdettiin liikkeelle ajatuksena kokeilla kuntoradan pehmeyttä. Kun rata tuntui olevan kohtuullisen hyvässä kunnossa, niin jatkoimme Saaran talleilta Auranmajalle. Auranmajalta otettiin suunta kohti Kalimeenkylää. Tämä väli Kalimeenojan eteläpuolella oli vähän pehmeässä kunnossa, mutta ajamalla läpi mentiin. Maasturilla ei olisi ollut työlästäkään, mutta crossarin kapeammat renkaat vähän hakivat muitakin ajolinjoja kuin kuskin ajattelemia. Kalimeenkylästä ajoimme Navettakankaantielle ja sieltä Kellon Asemakylän suuntaan, mistä moottoritien länsipuolelta käännyimme kohti etelää ja jatkoimme Herukan kautta Kuivasrantaan ja takaisin Prismalle.

    Vähän on hankala valita ajoreittejä just nyt, kun monet päällystämättömät reitit ovat sateiden vuoksi aika pehmeitä ja raskaita ajaa. Pyörätiet taas on kylvetty täyteen hiekkaa ja vaikka se näyttäisi olevan todellakin hiekkaa eikä mursketta, niin silti sinne sekaan tuntuu osuvan teräviä kiviä niin paljon, että rengastöitä on joutunut tekemään tuon tuostakin.

    Loppupalaverissa kävi ilmi, että kilometrejä oli lenkillä kertynyt 27 ja aikaa kului kaikkiaan vähän alle 1h 50min. Kiitokset mukanaolleille! Tiistain hitaat jälleen ensi viikon tiistaina!

  14. #3284
    Liittynyt
    06/2013
    Paikkakunta
    Oulu
    Viestit
    706
    Tässä tiistain hitaitten räntäsadereitti graafisessa muodossa.

  15. #3285
    mmitähän järkeä tuossa hiekan ja sorankylvämisessä oli. Lunta oli silloin joka aika sitten noin viikon maassa ja sillä hetkellä nuo väylät holvattiin täyteen soraa. Sitten lumi suli kerralla yhden vesisateen aikana pois ja nyt lunta ei ole ollut . Ei ollut jääkeliä lainkaan ja nyt sorat tiellä ja jatkuvasti renkaat puhki. Ei mitään järkeä, eihän sitä pelkkää lumipintaa olisi tarvinnut hiekottaa kun ei sellainen liukas ole. No kunnan miehillä oli kai liikaa musrketta varastossa, joka pitää tämän vuoden puolella käyttää kun niin on budjetoitu

  16. #3286
    Tiistain hitaille startataan jälleen ti 12.11 klo 18 Linnanmaan Prismalta. Parisen tuntia leppoisaa ajelua ohjelmassa taas. Tervetuloa mukaan!

  17. #3287
    Liittynyt
    06/2013
    Paikkakunta
    Oulu
    Viestit
    706
    Tällainen lenkki tänään pyrähdettiin pimeässä metsässä.

  18. #3288
    Hitaita tanhuttiin tänään kuuden ajajan voimin. Reitiksi mietittiin ajaminen ensin suht' suoraan pohjoiseen Lintumaansuontielle, sieltä käännös Hämeenjärven suuntaan ja sitten Hämeenjärven länsipuolitse Nurmeslehdontielle ja Navettakankaantielle, mistä sitten Kalimenkylään ja edelleen Ritaharjuun ja edelleen etelää kohti. Arimk ehtikin jo laittaa tarkan reitin, kiitos!

    Syyssateiden pehmittämät tiet vievät melkoisesti ajovauhtia ja on etukäteen näemmä vaikea arvioida, kuinka suuri vaikutus on milläkin kelillä. Suurin piirtein samanlainen lenkki ajettiin aiemmin syksyllä vähän alle kahteen tuntiin, mutta nyt mentiin reilusti yliajalle - ajoaika oli 2h 13min ja pari juomataukoa ja yksi kartantarkastelutauko toi vielä jonkin lisäminuutin. Ja tämä siitä huolimatta, että etenkin Hämeenjärventiellä mentiin paikoin turhan kovilla tehoillakin - katson peiliin, itse olin kärjessä.

    Loppupalaveri pidettíin Kasvitieteellisen puutarhan kupeessa ja siinä todettiin kokonaisaikaa kuluneeksi 2h20min, kilometrejä kertyneeksi n. 38 sekä pyörät ja ajajat riittävän kuraisiksi pesuun.

    Kiitoksia mukanaolleille! Hitaita ajetaan jälleen ensi tiistaina, jos säät suinkin sallivat!

  19. #3289
    Liittynyt
    09/2008
    Paikkakunta
    Oulu (rajakylä)
    Viestit
    23
    En pääse oppaaksi kasilenkille, Joudun olemaan lauantain ja sunnuntai välisen yön töissä/talkoissa, mutta onhan tässä jotain kivaa itsellenikin kun saa kuunnella vanhaa kunnon scorpionia livenä talkoiden/töiden parissa.

    Vähän yli viikon päästä voin lähteä oppaaksi, silloin ei pitäisi olla mitään esteitä. Lumen tuleminen voi olla sitten este ettei päästä ajamaan haukiputaan lenkkiä.

    Tuomas.R

  20. #3290
    Liittynyt
    11/2004
    Paikkakunta
    Oulu
    Viestit
    1.439
    Huominen 08-lenkki

    Ajellaan aamulla kahville Kiimingin ABC:lle. Aluksi Haapalehdosta Murtoselän kautta Loppulaan, josta Isokankaan kautta Huttukylään. Kahvit ABC:llä, jonka jälkeen pikku kiekeröiden kautta takaisin lähtöpisteeseen.

    Ajellaan ihan rauhallisesti sen suurempia hosumatta.

    Lähtö aamukasilta Haapalehdon Shelliltä.

  21. #3291
    Liittynyt
    11/2004
    Paikkakunta
    Oulu
    Viestit
    1.439
    08-lenkki Makkaraharjulla

    08-lenkkien syksyn soratiekausi jatkui tänään todella vaihtelevassa kelissä. Aamulla saatiin nauttia kuutamosta ja vähän myöhemmin myös jonkin verran räntäsateesta. Lämpömittari pyöriskeli nollan molemmilla puolilla. Letkassa oli tänään mukana kolme ajajaa.

    Alkumatkalla ajeltiin sateen pehmittämää kuntorataa Valkeisen tielle, josta jatkettiin Murtoselkään. Sangilla saatiin ajella muutama kilometri asfaltilla. Soratielle palattiin Isokankaalla, jossa ajeltiin niin kauas itään päin kuin tietä riitti. Makkaraharjulla todettiin, että nyt ollaan vissiin päätepysäkillä. Parissa kohdassa oli melko pehmeää hiekkaa, mutta muuten oli oikein hyvä ajella. Muutamasta kohdasta lähti mukavan näköisiä polkuja ja tien pohjia etelän ja pohjoisen puolelle, mutta ne jätettiin nyt tutkimatta.

    Tuuli oli todella kova, mutta metsän siimeksessä sai kuitenkin ajella kohtuullisen hyvissä oloissa. Pikkuhljaa palailtiin omia jälkiä pitkin takaisin päin. Takaharju pyöräytettiin ympäri vastapäivään. Kalimenlammen lähellä nähtiin jopa kaksi ihmistä. Siiten saakka saatiin ajella ihan omalla porukalla.

    Kalimenojan ylityksen jälkeen noustiin Ylikiimingin tielle. Pikkusen kuutioitiin, että mennäänkö kahville Kiiminkiin vai Hiukkavaaraan. Sen verran oli vilu ja nälkä päällä, että Hiukkavaara veti voiton. Muutama kilometri ajeltiin ihan sileällä asfaltilla ennen kuin kurvattiin Kalimenvaaran tielle. Yhdestä pyörästä hävisivät levyjarruista tehot matkan aikana, joten varovasti piti Kalimenvaaran mäki lasketella alas.

    Valkeiselta tultiin takaisin pehmeälle kuntoradalle, josta sitten ajeltiin kahville Hiukkavaaran kirppikselle. Tässä vaiheessa munkkikahvit kelpasivat kaikille. Nälkäisin mies söi samalla myös lounaan.

    Loppuparlamentti pidettiin kirppiksen kahvilassa, joten jokainen lähti sieltä kohti omaa lounaskattausta. Itse kävin vielä ajelemassa Kivikkokankaalla jonkin aikaa. Uusia taloja on taas noussut sitten viime näkemän.

    Hopeanuoli taivalsi tänä aamuna noin 65 km. Pyörän väri muuttui lenkin aikana melko paljon, joten pieni pesu lienee paikallaan.

    08-lenkit jatkuvat taas ensi pyhänä. Toiveissa olisi pikku pakkasta, jolloin metsätiet kovettuisivat mukavaan ajokuntoon. Jos Tuomaksen ohjelmaan vaan sopii, niin ensi pyhänä voitaisiin ajella Tuomaksen suunnittelema reitti pohjoisen suunnalla.

  22. #3292
    Huomenna 19.11 on jälleen tiistai ja tiistain hitaat klo 18 Linnanmaan Prismalta. Ohjelmassa pari tuntia ajelua pääosin hiekkateillä. Tervetuloa mukaan!

    Kaiken todennäköisyyden mukaan ehdin itsekin Prismalle starttiaikaan mennessä, mutta jos oikein huono tuuri käy työjuttujen kanssa, niin joudun jättämään hitaat väliin. Eiköhän ajajia kuitenkin löydy ilman minuakin sen verran, että lenkki saadaan tehtyä.

  23. #3293
    Liittynyt
    06/2013
    Paikkakunta
    Oulu
    Viestit
    706
    Tiistain hitailla tänään oli yksimielinen/-miehinen ajoporukka. Iltapäivällä alkanut ja edelleen jatkuva kohtuullinen vesisade ei tainnut olla muiden polkijoiden mielisää.
    Minulla ei ollut suunnistusapuria mukana, joten lenkistä tuli aika mielikuvitukseton Prisma-Prisma. Kuntoradat ovat aika pehmeässä kunnossa, paitsi Iinatin lenkki. Iinatin lenkin pohja on tehty karkeammasta aineksesta, eikä se liety kuten muut tuollakin ajetulla reitillä olevat kuntopolut. Ajoaika oli hieman reilu parituntia, kun nautin leppoisasta syyssattesta ja maisemista

  24. #3294
    Liittynyt
    11/2004
    Paikkakunta
    Oulu
    Viestit
    1.439
    Huominen 08-lenkki

    Talvikelit tulevat vääjäämättä tänne Ouluunkin. Poluilla ja metsäteillä on juuri nyt aika raskas keli, kun tuota märkää lunta on ihan riittämiin. Tuomaksen suunnitelema reitti Haukiputaan poluille pitää jättää nyt väliin odottamaan parempia ajokelejä.

    Ajellaan huomisella 08-lenkillä pääasiassa aurattuja pyöräteitä pitkin. Käväistään kahvilla Tupoksen ABC:lla. Koitetaan ajella jonkinlainen rengaslenkki, eli menomatka pikkusen eri paikasta kuin tulo.

    Vauhti on rauhallista ja lähtö on aamukasilta Haapalehdon Shelliltä.

  25. #3295
    Liittynyt
    06/2013
    Paikkakunta
    Oulu
    Viestit
    706
    Tämän päiväinen 08-lenkki hienossa alkutalven säässä.

  26. #3296
    Liittynyt
    11/2004
    Paikkakunta
    Oulu
    Viestit
    1.439
    08-aurinkolenkillä

    08-lenkit siirtyivät tänään talvikauteen. Viimeöisen lumipyryn jäljiltä sumuisen kostea marraskuu oli vaihtunut huikaisevan kirkkaaksi talveksi. Lumiselle Shellin pihalle kokoontui yhdeksän ajajaa.

    Tarkoituksena oli etsiä aurattuja pyöräteitä ja suunnata kohti Tupoksen Abc:tä. Taktiikka onnistui hyvin, sillä auramiehet olivat olleet aika hyvin liikkeellä. Vain muutamassa kohdassa ajeltiin umpihangessa.

    Onkin parempi, että lunta sataa kerralla noin 10-15 cm. Tällöin auraus toimii paremmin kuin normaalilla 5-6 cm:n lumisateella. Muistaako muuten kukaan, mistä kohti Oulun kaupungin nettisivulta löytyy se palautelomake, jolla valitetaan huonosta aurauksesta? Viimeksi toissatalvena, kun valitin sen lomakkeen avulla, olivat lumet tosin jo sulaneet ennen kuin asiani oli otettu käsittelyyn.

    Auringon noustessa ilma alkoi kylmetä. Lähtiessä kotona oli -5 C ja Tupoksessa mittari näytti jo -10 C lukemia. Oli kyllä mahtavan näköisiä maisemia, kun punainen auringonvalo loisti kuuraisissa puissa.

    Kahvit juotiin Tupoksen ABC:llä. Sen verran jäsenet olivat kohmeessa, että tauko oli paikallaan.

    Matka jatkui auraamattomalla Leton tiellä kohti Oulunsalon lentokenttää. Oritkarin rannassa kevennettiin pilssivettä perinteikkäässä paikassa. Hietasaaren kierros pyöräytettiin lopuksi ympäri. Komea ilma oli houkutellut paljon lenkkeilijöitä saarikierrokselle.

    Loppuparlamentti pidettiin Haapalehdon Shellillä. Olipa mukava ajaa pitkästä aikaa ihan selkeä talvilenkki. Hopeanuoli taivalsi tänä aamuna noin 75 km ajassa 3,56 tuntia.

    08-lenkit jatkuvat taas ensi pyhänä.

  27. #3297
    Liittynyt
    06/2007
    Paikkakunta
    ?
    Viestit
    1.152
    Lainaus Alkujaan tämän lähetti EKH Katso viesti
    Muistaako muuten kukaan, mistä kohti Oulun kaupungin nettisivulta löytyy se palautelomake, jolla valitetaan huonosta aurauksesta? Viimeksi toissatalvena, kun valitin sen lomakkeen avulla, olivat lumet tosin jo sulaneet ennen kuin asiani oli otettu käsittelyyn.
    .
    Tämä tuntuu toimivan:

    http://pk.oulunliikenne.fi/fi/feedback/

    Ainakin omiin palautteisiin on tullut kuittaus nopeasti.



    Sent from my GT-S7710 using Tapatalk

  28. #3298
    Tiistain hitaita ajetaan jälleen ti 26.11 alkaen klo 18 Linnanmaan Prisman pohjoispäädystä. Tervetuloa mukaan!

  29. #3299
    Hitaita tanhuttiin tänä tiistaina kolmen ajajan voimin. Räntäsade alkoi tilauksesta juuri 5-10 minuuttia ennen liikkeellelähtöä ja räntä oli ihan mittatilaustavaraa: sellaista, joka on riittävän löysää ja vetistä kastelemaan vaatteet, mutta kuitenkin riittävän kiinteää kinostuakseen ja kertyäkseen tien pinnalle renkaan rullausta hidastamaan. Tuulikaan ei ollut ystävä tänään.

    Ajettiin etelän kierros kelin vuoksi lyhennettynä eli Hietasaaren ja Pikisaaren kautta Hollihakaan, mistä sitten Nokelan, Höyhtyän, Kaukovainion, Kontinkankaan ja Erkkolansillan kautta Haapalehdon Shellille ja sieltä edelleen Raitotietä Alakyläntielle ja pienten mutkittelujen kautta siitä Prismalle.

    Prisman pihalla katsottiin mittareita ja todettiin kilometrejä kertyneen n. 31 kpl ja aikaa kuluneen 1h 50min. Ihan mukava määrä tuohon keliin. Toivottavasti ensi tiistaina on vähän parempi sää.

    Kiitos mukanaolleille! Ajot jatkuvat ensi tiistaina.

  30. #3300
    Liittynyt
    06/2013
    Paikkakunta
    Oulu
    Viestit
    706
    Tässä tiistain mutkittelut.

Kirjanmerkit

Viestin säännöt

  • Käyttäjä ei voi aloittaa uusia viestiketjuja
  • Käyttäjä ei voi vastata viesteihin
  • Käyttäjä ei voi liittää liitetiedostoja
  • Käyttäjä ei voi muokata viestejään
  •