08-lenkki soralla

08-lenkit siirtyivät tänään syksyn soratiekauteen. Lenkillä oli tänään mukana 17 ajajaa. Tänään saatiin ajella mukavan kuivassa ja jopa aurinkoisessa kelissä. Lämpömittari näytti aamulla noin +4C lukemia. Metsäteillä tarkeni ihan hyvin ajella.

Alkumatkalla korkattiin Erkkolan sillalta itään päin menevä pyörätie. Oli hienoa ajella aivan Oulujoen rannalla. Jossain vaiheessa myöhemmin tämän pyörätien on tarkoitus jatkua aina uudelle Poikkimaantien sillalle saakka.

Iinatin kuntoradan kautta ajeltiin Sääskensuon tielle. Aamuauringon häikäisi komeasti suoraan edestä, kun matka jatkui johti itää. Madekoskelta siirryttiin Länsisuontielle, jossa pysähdyttiin kerran rengastöihin. Metsäteillä saatiin ajaa ihan rauhassa, sillä reitin varrella näkyi vain muutama kulkija. Länsisuontie on mukavan vaihteleva ajettava. Madekosken päässä tietä oli lanattu vajaa kilometri ja siinä piti ajella rauhallisesti.

Pikkaralassa ajeltiin Hangaksen kuntorataa Viskaalin risteykseen, josta jatkettiin valtatien toiselle puolelle Pikkaraisen kylän kierrokselle. Pikkaralasta palailtiin Vasantien ja Pukintien kautta Turkansaaren kulmille. Sangin sillan kautta ajeltiin kahville Sankivaaran golfkahvilaan.

Kahvitankkauksen jälkeen matkaa jatkettiin Sanginjoen toiselle puolelle. Pilpaselän tien kautta ajeltiin Loppulaan. Sattuipa tien varteen yksi hirviporukkakin, joka oli onnistunut kellistämään yhden sarvipään. Nyt muuten kannattaa suosia punaisia kamppeita, kun on tuolla ulkona liikkeellä. Silloin kulkija ei ehkä näytä niin paljon hirveltä. Tien varren lehtipuut hohtivat komeasti ruskan väreissä auringon paisteessa.

Loppulassa ajeltiin rantapolkua, joka olikin varsin liukas. Parit luisut ja lipat siinä sattui mutta ei mitään sen kummempaa. Sangin tietä ajeltiin Isokankaan risteykseen, josta käännös vasemmalle ylämäkeen. Nousua on mukavasti näin Oulun mittapuulla laskettuna. Isokankaalla on kantaoulun korkein kohta, eli 89 metriä merenpinnasta. Isokankaalla kannattaisi ajaa joskus vähän enemmänkin, sillä maisemat, soratiet ja polut ovat aivan huippuluokkaa.

Kierroksen jälkeen palailtiin takaisin Loppulaan ja muutaman asfalttikilometrin jälkeen matka jatkui Murtoselkään. Valkeisen kautta siirryttiin uudelle kuntoradalle ja takaisin Haapalehtoon.

Kiitoksia pojille oikein mukavasta lenkistä! Olipa tosi virkistävää ajella metsän keskellä sorateillä. Pitkä kesä on taas ajeltu pitkin valkoista reunaviivaa, joten korvien välille tekee ihan hyvää poistua välillä asfaltilta. Veli hopean matkamittariin kertyi tänä aamuna 94 km sorateitä. Satulassa istuskeluun kului aikaa 4,14 tuntia.

Hebe lupaili alustavasti katsella meille reittiä ensi sunnuntaille. Silloin kahvit on tarkoitus juoda Jäälin Shellillä. Lähtö on perinteiseen tapaan aamukasilta Haapalehdon Shelliltä.