Käytiin Jartsulin kanssa ajamassa fiugella, eli tsygällä polkuja. Ahvenistolta lähdettiin ja Katiskosken suunnalla käytiin pienempiä polkuja pitkin.
Ihan kivaa ajettavaa tommonen rauhallinen meininki, ei mitään tietoa hapottavista jaloista tai pahemmin hengästymisestäkään. Teknisiin paikkoihin sai aina yrittää tuorein jaloin ja aika hyvin pääsikin nyt ajamalla kaiken mistä uskalsi koittaa. [Ehkä viimeviikon loman alun takia vietetyt baari-illat vähän herpaannutti tuota ajosilmää ]
Pitkämäen kodan jälkeen on enää pieni pätkä polkua ajettavassa kunnossa, metsäkoneet ovat myllertäneet mestat ihan sekaisin, niinpä tultiin takasin samaa pikkupolkua kuin mentiinkin, kunnes jossain vaiheessa kurvattiin sivuun ja ajeltiin ylöspäin sitä yleensä alaspäin ajettua nopeaa isompaa polkua.

Kierreltiin vielä Alajärven/Tervaniemen suunnalla ja tultiin sitten Hirsimäen kautta kohti K-HKS:aa. Sairaalan jälkeen hautausmaan tienoilla sihahti takarengas tyhjäksi ja litkut lensi pitkin maita ja mantuja. Sen verran iso reikä ilmeisesti tuli, ettei paikka pitänyt. Hetken säätämisen jälkeen sain vajaan barin painetta pysymään ja pääsin "ajamaan" kotiin. Lenkki oli vasta puolivälissä, eli ei muuta kun cx alle ja kiertelemään Parolaa/Aulankoa. Matkalla näky makee Cannondalen tandem-pyöräkin (pyöräilijöineen) nauttimassa kesästä.

Huomenna täytyy metsästää tubeless-paikka ja lisää litkua varmuuden vuoksi. Onkohan Hatusella näitä? Tai Motonetissä?
Illansuussa taas Vaakunan rantaan, löytyiskö retkeilyhenkeä lähteä ajamaan Kalpikseen polkua myöten? Matkalla on varmaan ajamaton suo, takaspäin voidaan ajella vaikka teitä myöten, ettei nyt ihan lajin ohi mene lenkki